Skarpnord, Tinning ja Lindberg LPGA-kiertueelle - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Skarpnord, Tinning ja Lindberg LPGA-kiertueelle

John Dalyn look 2009, värikkäät vaatteet ja hoikistunut vartalo

<b>Marianne Skarpnord pelaa LPGA-kiertueella kattavan kilpailuohjelman kaudella 2010.</b>  &copy Getty Images”> Pelaajat kauden 2010 Yhdysvaltain pääkiertueille ovat selvillä. Maanantaina päättyneissä karsintafinaaleissa oli jaossa 20 täyden pelioikeuden korttia LPGA:lle ja 25 vahvaa korttia (+ tasatuloksessa olevat) PGA Tourille.  Keskeytyksiltäkään ei vältytty, sillä Floridassa pelattuja karsintoja häiritsi epävakaat sääolosuhteet. Naisten kisa venyi yhtä päivää aiottua pidemmälle, sillä lauantaina ei ollut Daytona Beachilla mahdollisuutta pelata lainkaan. LPGA:n viiden kierroksen karsintafinaalin voitti hienon amatööriuran pelannut <b>Amanda Blumenhurst</b> tuloksellaan -9. Blumenhurstin aikaisempiin saavutuksiin kuuluu mm. US Women’s Amateurin voitto viime vuodelta. Lukuisten yliopistoturnausten voittojen lisäksi 23-vuotias Blumenhurst pelasi USA:n MM- ja Curtis Cup -joukkueissa vuosina 2006 ja 2008. Toisen sijan jakoivat <b>Marianne Skarpnord</b> ja <b>Katie Kempter</b>, kaksi lyöntiä Blumenhurstille hävinneinä. 23-vuotias Skarpnord voitti tällä kaudella kaksi (Saksassa ja Italiassa) turnausta naisten Euroopan kiertueella. Hänellä on myös 14 muuta sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon koko urallaan LET:lla. Turussa toissa vuonna Felix Finnish Ladies Openin voittanut Skarpnord on ensi kaudella toinen norjalainen Yhdysvaltain naisten kiertueella, tehden lajin kovimmassa ammattilaissarjassa seuraa <b>Suzann Pettersenille</b>. <img src=

Skarpnord otti Floridassa tukevan askeleen kohti LPGA Touria

<b>Felix Finnish Ladies Openinkin voittanut Marianne Skarpnord liittyy ensi vuonna maannaisensa Suzann Pettersenin seuraksi LPGA Tourille.</b>”> Pari päivää rankkojen sateiden vuoksi lykkääntynyt LPGA Tourin karsintafinaali jatkui sunnuntaina paremmissa olosuhteissa Daytona Beachilla. Pelaajat saivat valmiiksi vajaaksi jääneen kolmannen kierroksen lisäksi kokonaisuudessaan neljännen kierroksen. Kisan kärjessä on ennen viimeistä pelipäivää <b>Marianne Skarpnord</b>, jonka kaksi peräkkäistä 70 lyönnin kierrosta riittävät tämänhetkiseen keulapaikkaan. Tilanteessa -6 oleva norjalainen on kakkossijan jakavia <b>Nicole Jerayta</b> ja <b>Amanda Blumenherstia</b> lyönnin edellä. Kymmenen parhaan joukkoon mahtuu 23-vuotiaan Skarpnordin lisäksi myös kaksi muutakin pohjoismaalaista, sillä Tanskan <b>Iben Tinning</b> (-3) on kuudentena ja Ruotsin <b>Pernilla Lindberg</b> (-2) yhdeksäntenä. Karsintojen 20 parhaalle on luvassa vahva kortti LPGA Tourille kaudeksi 2010. Lisäksi sijoille 21-30 ja 31-40 päätyneet pelaajat tulevat saamaan kiertueelle hieman heikomman kategorian. Muut juuri tällä hetkellä parhaimman viivan yläpuolelle mahtuvat eurooppalaiset pelaajat ovat espanjalaiset <b>Maria Hernandez</b> (6:s), <b>Azahara Munoz</b> (T9), <b>Beatriz Recari</b> (T9) sekä <b>Tanya Elosegui</b> (20:s). 106 pelaajan joukosta 70 parasta sekä jaetut jatkavat maanantaina karsintojen päätöskierrokselle. <b>Merritt porskuttaa West Palm Beachilla</b><img src=John Daly – australialaisväritteisen kisan yksi mielenkiintoisimmista pelaajista – tyri hyvän sijoituksensa kehnoon (78) kolmanteen kierrokseen. Daly oli Sydneyssä lopulta 28:s, tuloksellaan +2. Karjalainen onnistui mukavasti King’s Cupissa Toni Karjalainen selvitytyi hyvin Aasian Tourin kauden viimeisestä turnauksesta, King’s Cupista. Tuloksen 286 (-2) pelannut lappeenrantalainen oli kisan lopputuloksissa 24:s, kohennettuaan sijoitustaan sunnuntaina 27 pykälällä. Karjalaisen päätöskierroksen tulos 66 oli päivän ehdotonta eliittiä, sillä vain isäntämaan Prayad Marksaeng pystyi alittamaan (65) hänen ”skoorinsa”. Thaimaan Koen Khanissa pelatun King’s Cupin voitti Taiwanin Yih-shin Chan tuloksellaan -14. Kisan voitosta käytiin uusinta, jonka toisella playoff-reiällä Chan kypsytti Skotlannin Simon Yatesin ja Englannin Nick Redfernin. Chan kuittasi kauden päätösturnauksen voitosta 47 550 dollarin palkintoshekin. Karjalaisen tilipussi karttui Thaimaassa puolestaan 3150 dollarilla. Kauden kokonaisansiot jäivät hieman alle 10 000 taalan, joten ansiolistalla 126:nneksi sijoittunut Karjalainen joutunee hakemaan Aasian Tourin korttia ensi kaudelle tammikuussa pelattavista karsinnoista. Pasi Purhonen oli Thongchai Jaideen (981 931 $) voittamalla ansiolistalla 114:s, 16 410 dollarin tienesteillään. Marko Kuivasaari

Hayes, Merritt ja Garrett karsintafinaalien paalulla Floridassa

<b>J.P.Hayesin pelipallo on tällä kertaa taatusti sallittujen listalla.</b>  &copy Getty Images”> Tuskin kovinkaan moni PGA Tourin karsintafinaalin pelaaja manaisi loputtomiin, jos juuri <b>J.P.Hayes</b> veisi nenän edestä sen viimeisen paikan USA:n pääkiertueelle ensi kaudeksi. Pientä sankarin mainetta Hayes joka tapauksessa viimevuotisen karsinnan toisen vaiheen aikaisista tapahtumista ansaitsi. Vuodesta 1992 PGA Tourilla pelannut Hayes on voittanut kiertueella kaksi turnausta, ansaiten tähänastisella urallaan noin seitsemän miljoonaa dollaria. Nämä faktat eivät ole kuitenkaan tehneet Hayesista erityisen kuuluisaa pelaajaa kotimaassaan. Hayesin nimi on jäänyt yhä useamman mieleen siitä, että hän diskautti itsensä kesken turnauksen väärän välineen vuoksi vuonna 2008. Hayes oli havahtunut hotellissaan ensimmäistä kierrosta seuranneena yönä, että hän oli pelannut kisan avauspäivänä pallolla, joka ei ole hyväksyttyjen joukossa USGA:n listoilla. Hänellä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa. Olla hiljaa ja vaihtaa pallo hyväksyttyyn tyyppiin tai sitten ilmoittaa kisan tuomareille pelanneensa turnauspeleihin sopimattomalla pallolla. Hayes valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon menettäen välittömästi mahdollisuuden kamppailla kiertuefinaalipaikasta ja täyden pelioikeuden kortista kaudelle 2009. Pian hän sai huomata olevansa kuitenkin toistuvien haastattelujen keskipiste ja sankarin maine oli taattu. ”En olisi voinut tehdä toisinkaan. Uskon, että lähes jokainen PGA Tourin pelaaja olisi toiminut samalla tavalla”, Hayes sanoi.  Useat turnaussponsorit muistivat Hayesia villillä kortilla kauden 2009 kisoissa ja lopulta hän osallistui kaikkiaan 15 PGA Tourin turnaukseen tänä vuonna. Noin 300 000 dollarin kausiansiot eivät kuitenkaan riittäneet korttiin ja Hayes suuntana oli jälleen karsintaruljanssi. Kolmannen kierroksen jäätyä huonon sään vuoksi muutamilta hieman kesken, on Hayes (-12) West Palm Beachin karsintafinaalin johdossa pelattuaan perjantaina upeasti 63. 16 reikää kolmatta kierrosta pelannut <b>Troy Merritt</b> jakaa kärkipaikan Hayesin kanssa. Lyönnin päässä kärkikaksikkoa seuraavat <b>Graham Delaet</b> ja <b>Brenden Pappas</b>.  PGA Tourin karsintafinaalin muita sijoituksia, kun kolmas kierros on osittain kesken: 9. Jeff Maggert, -9 13. Rickie Fowler, -8 36. David Duval, -3 36. Tim Herron, -3 36. Shaun Micheel, -3 70. Jason Gore, par 82. Jesper Parnevik, +1 153. Carlos Franco, +8 159. Todd Hamilton, +10 <img src=Tiger Woods tulkita nuo ainakin kahdella eri tavalla

John Daly paikkailee mainettaan Sydneyssa?

Australian Open on golfissa perinteikäs kisa jossa voittajien listalla on paljon maailmantähtiä Jack Nicklauksesta alkaen. Viimeisten vuosikymmenten aikana kisan vetovoima on karissut tyystin, raha puuttuu, ajankohta on huono. Taistosta on tullut lähes pelkästään aussien oma mittelö. Maan kolmesta suurkilpailusta Australian Masters nousi marraskuussa omaan luokkaansa Tiger Woodsin villittyä lähes koko maan median. Torstaina käynnistyneessä kilpailussa johtopaikkaa pitää Stuart Appleby. Peli eteni hitaasti ja kierros on vielä osittain kesken. Harvoista ulkomaalaisista suurin mielenkiinto kohdistuu pitkältä tauolta palaavaan John Dalyyn joka pelasi tuloksen 72 jolla on 29:s. Dalyn vuodentakainen vierailu kengurumaassa oli täydellinen katastrofi, hän karsiutui kaikissa kolmessa kilpailussaan ja hurjistui amatöörikuvaajalle kierroksen aikana tuhoten tämän kameran. Vuosi 2009 on ollut Dalylle suurta painonpudotuksen aikaa. Sutjakassa kunnossa oleva Daly sijoittui keväällä Italiassa toiseksi, oli British Openissakin kunniakkaasti 27:s. Kotitantereella PGA Tourilla pelit eivät kulkeneet, Daly joutuu tyytymään vuonna 2010 villeihin kortteihin pelipaikkaa hakiessaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje