16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sami Välimäki sivuuttaa Finnish Tourin avauskisan – taustalla ET-kalenterin selkiytyminen

Sami Välimäki on saanut kevään aikana rautalyönteihinsä kymmenen metriä lisää pituutta. Kuva: Getty Images

Välimäki aloittaa kahden viikon kuluttua täysipainoisen valmistautumisen Ison-Britannian turnauksiin.

Sami Välimäkeä ei nähdä tulevana perjantaina Hill Side Golfin kentällä Vihdissä käynnistyvässä Finnish Tourin kilpailussa. Tämä johtuu viime viikolla esitellystä European Tourin jatko-ohjelmasta, joka antoi Välimäelle selkeän kuvan heinä-elokuun kilpailunäkymille.

”Suunnitelmissani ei ollut enää tilaa Finnish Tourin kilpailun kaltaiselle turnaukselle, kun ET:n jatko-ohjelma kirkastui”, hän paljasti.

Seuraavat kaksi viikkoa menevät Välimäellä ”pelaillessa”, jonka jälkeen hän kiristää ruuvia ja aloittaa tiukan kisaviritykseen tähtäävän harjoittelun.

”Pelaaminen jää vähemmälle ja tulee lyötyä huomattavasti enemmän. Lisäksi lähipeliharjoittelu lisääntyy tuntuvasti. Tapaan myös kesän edetessä enemmän valmentajaa, jonka kanssa olen harjoitellut viime aikoina kerran viikossa.”

Välimäki ei usko, että hänen valmentajansa Timo Karvinen lähtee mukaan ensimmäisille kisaviikoille pitkän tauon jälkeen. Heinäkuussa Isoon-Britanniaan matkustavalta vaaditaan kahden viikon karanteenia ja sama on tehtävä myös takaisin Suomeen tullessa.

Osittain juuri karanteenikuvion vuoksi Välimäki ei osaa sanoa, kuinka moneen niin sanottuun UK Swingin kilpailuun hän tulee osallistumaan.

”Kuusi kilpailua ja kuusi viikkoa on pitkä aika Englannin suunnalla, mutta siihenkin olen varautunut. Parhaalta tuntuisi pelata ensin kolme kisaa, tulla sitten kotiin, ja pelata sen jälkeen vielä kaksi kilpailua, mutta se ei ehkä onnistu karanteenin takia. Joka tapauksessa aion pelata yli puolet UK Swingin turnauksista.”

Välimäki sanoi, että tieto kauden jatkumisesta oli hänelle helpotus, vaikka sitä oli toki osattu odottaa. Pandemiaan liittyy kuitenkin niin paljon epävarmuustekijöitä, ettei mitään voi pitää päivänselvänä.

”Olen tällä hetkellä varmaan sellaisessa 90-prosenttisessa pelikunnossa. Heinäkuussa sitten ollaan täydessä iskussa, ja valmiina kisaamaan.”

”Se on ilolla todettava, että olen saanut kevään aikana kymmenen metriä lisää pituutta rautoihin.”

Hän kertoi tavoittelevansa vuoden jälkipuolen kisoissa kauden toista ET-voittoa ja paikkaa johonkin major-kilpailuun. Mastersiin Välimäki ei usko pääsevänsä, mutta piti mahdollisena, että muihin Yhdysvalloissa pelattaviin majoreihin saattaisi reitti vielä parhaassa tapauksessa löytyä.

Korona-aikana Välimäki on satsannut paljon fyysiseen harjoitteluun, jota ei olisi siinä määrin ollut mahdollista tehdä normaalin kilpailukauden puitteissa. Pian on herkistelyvaiheen aika, jolloin fysiikkatreenit jäävät pienempään rooliin.

”Se on ilolla todettava, että olen saanut kevään aikana kymmenen metriä lisää pituutta rautoihin.”

Välimäki osallistui keväällä kotimaassa muutamaan pienimuotoisen kisaan, joista parhaana hän piti viime viikolla Lakistossa ja Hirsalassa pelattua Tournament Players Championship Pro Am -kilpailua.

”Se oli hyvä kisa, sai mukavasti peliä ja vähän jännitystäkin. Vielä olisi tarkoitus pelata kesäkuun lopussa Linna Golfissa Mikko Ilosen Pro Am -kilpailu.”

Nokia River Golfin pelaaja aikoo harjoittelemisen ohella nauttia Suomen kesästä ja mökkeilystä. Juhannuksena hän ottaa golfmailat mukaan ja lähtee kaverinsa kanssa pelaamaan Pärnun kentälle Viroon.

”Tässä on muutama viikko aikaa ladata akkuja. Kyllä tämä pitkä kilpailutauko varmasti vähitellen unohtuu, kun pääsee kunnon kisaputkeen. Silloin taas jossain vaiheessa huomaa kaipaavansa huilia”, hän mietti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje