16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kevin Na kertoo, miten Steve Williams tylytti häntä hitaasta pelaamisesta

Kevin Na'n putti- ja lyöntijipsi oli pahimmillaan ahdistavaa katsottavaa. Kuva: Getty Images.

Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanoo vanha sanonta. Caddie Steve Williams ei noudattanut ohjetta, vaan tykitti taannoin kirjassaan paljastuksia entisestä työnantajastaan Tiger Woodsista, ja monesta muusta pelaajasta.

Viimeistään siinä yhteydessä monen kuva uusiseelantilaisesta huippu-caddiesta muuttui tai vähintäänkin suhtautuminen muuttui varautuneemmaksi.

Williamsin julkikuva on ehkä ollut todellista persoonaa puhtoisempi. Uusimman naarmun Williamsin kuoreen raapaisi Kevin Na, joka paljasti caddiesta ikäviä muistoja hiljattain julkaistussa Sports Illustratedin haastattelussa.

Na pelasi vuoden 2014 Deutsche Bank Openissa kaksi ensimmäistä kierrosta samassa ryhmässä Chris Kirkin ja Adam Scottin kanssa. Williams toimi Scottin caddiena.

Kun Na jätti tuloskorttinsa toisen kierroksen päätteeksi ja oli poistumassa rakennuksesta, tokaisi Williams Na’n mukaan hänelle: ”Katsotko koskaan huonoa elokuvaa uudestaan ja uudestaan?”

Na’n vastattua Williamsille parilla sanalla ihmetellen kysymystä, caddie jatkoi: ”Koska sinä olet sellainen, Kevin, huono leffa. En enää koskaan halua nähdä sinun pelaavan.”

Steve Williams ei kauan viihtynyt eläkkeellä, vaan palasi Adam Scottin bägin kantajaksi. Kuva: Getty Images.

Steve Williams ei kauan viihtynyt eläkkeellä, vaan palasi Adam Scottin bägin kantajaksi. Kuva: Getty Images.

”Menet liian pitkälle Stevie. Jos Adamilla on ongelmia suhteeni, hän voi kaikin mokomin niistä minulle kommentoida, mutta sinä et ole siinä asemassa, että voit niin tehdä”, Na kertoi vastanneensa.

Na’n mukaan tilanne alkoi toden teolla kuumentua, kunnes kisan virkailija astui väliin ja sanoi, ettei moista sanailua sopisi käydä tulospalvelun teltassa.

Na ei ole ainoa hidas pelaaja

Kirjassaan Williams linjaa hitaan pelin olevan lajin suurin ongelma ja Kevin Na’n olevan sen pahin ilmentymä.

Williams menee jopa niin pitkälle, että hän väittää pelaajien pyrkivän välttämään Na’n kanssa samaan ryhmään joutumisen hinnalla millä hyvänsä.

”…pelaajat tutkailevat tulostaulua ja jos he huomaavat joutuvansa seuraavalla kierroksella Nan pariksi, he tekevät tarkoituksella bogin välttääkseen hänen kanssaan pelaamisen. Ideana on uhrata yksi lyönti ja säästää seuraavalla kierroksella useampi – hän oli niin huonoa peliseuraa”, Williams tykittää kirjassaan.

Hänen mukaansa muutama kisassa työskennellyt toimitsija tuli seuraavana päivänä kiittämään Williamsia siitä, että hän ojensi Na’ta.

Williams ei kuitenkaan missään nimessä ole se henkilö, jonka tehtäviin kuuluu pelaajan ojentaminen ja ohjeistaminen. Hitaaseen peliin sen sijaan puututaan tuomareiden toimesta monen mielestä aivan liian harvoin.

Williamsin väitteille Na’n suhteen on myös vastinetta, sillä esimerkiksi vuonna 2011 Na oli koko PGA Tourin hitain pelaaja viheriötyöskentelyssä ja toiseksi hitain lyöntiin valmistautumisessa.

Entä keitä olivat muut vitkastelijat?

Sergio Garcia oli hitain väylällä ja toiseksi hitain viheriöllä, Tiger Woods kolmanneksi hitain viheriöllä ja viidenneksi hitain väylällä. Menestymällä hyvin taitaa saada paljon anteeksi!

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje