16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Karjalainen pelasi itsensä Aasian Tourille, Purhoselle rajoitettu kortti

Pasi Purhonen mielii Mikko Ilosen seuraksi Aasian Tourille. Kuva World Cupin finaalista 2007. © Getty Images

Toni Karjalaisen uusi työpaikka on Aasian Tourilla. Karsinta 40 kortista Aasian kiertueelle saatiin päätökseen lauantaina Thaimaan Rayongissa. Tiistaina alkaneeseen kisaan lähti mukaan 201 pelaajaa, joista 120 (plus jaetut) jatkoi peliä kolmannelle kierrokselle. Tässä vaiheessa suomalaisista pirteästi esikarsinnassa yllättänyt Peter Erofejeff joutui jättämään leikin sikseen. Karsintafinaalin jälkimmäinen cut asetettiin 72 reiän jälkeen 80 (plus jaetut) pelaajan kohdalle. Tämä oli liikaa Joonas Granbergille, joka tyri mahdollisuutensa torstaina 85 lyöntiä vaatineeseen kierrokseen. Viimeisellä kierroksella meikäläisistä oli mukana vielä Toni Karjalainen ja Pasi Purhonen. Mainiosti koko karsinnan pelannut Karjalainen oli noussut ennen päätöspäivää jo kahden lyönnin päähän kärjestä, joten kortin saaminen näytti hänen kohdaltaan hyvältä. Pasi Purhonen oli kahden lyönnin päässä 40:n joukosta, joten mahdollisuutensa täyteen pelioikeuteen oli hänelläkin. Toni Karjalainen pelasi viidennen kierroksensa Rayongissa 76 lyönnillä. Tuloksellisesti rundi oli hänen heikoimpansa turnauksessa, mutta kortin saamiseksi Aasian Tourille kaudelle 2009 se riitti helposti. Karjalainen päätyi kilpailussa lopulta sijalle T19 tuloksellaan 363. Pasi Purhonen jäi kiusallisen niukasti vahvan kortin saaneiden rajan huonommalle puolelle. Purhosen otteet olivat karsintafinaalissa nousujohteisia, mutta perjantaista seiskaykköstä olisi pitänyt pystyä parantamaan lauantaina lyönnillä. Toinen perättäinen 71 jätti hänet ilman täyttä pelioikeutta maanosan kiertueelle, sillä lopputuloksessa 367 oli mainittu yksi lyönti liikaa. Purhosen lopullinen sijoitus kuin kirosana, T41. Hän sai kuitenkin sijoituttuaan 80:n parhaan joukkoon osittaisen pelioikeuden kiertueelle, joka tarkoittaa Purhosen omien sanojen mukaan 7-8 starttia. Tämän lisäksi Purhonen laskeskeli saavansa täyden määrän villejä kortteja Challenge Tourin kisoihin, eli toiset seitsemän lisää. Töitä pelaavana ammattilaisena on siis maajoukkuevalmentajan tehtävät jättäneellä Purhosella mukavasti tiedossa. ”Aasian Tourin karsinnat oli selvä askel eteenpäin paluussani kilpakentille”, Purhonen sanoi. Neljä karsintafinaaliin selvinnyttä kävivät läpi vaativan urakan. Heistä Karjalainen ja Purhonen saivat rehkiä kaikkiaan yhdeksän kierrosta 1½ viikon aikana. Karjalainen nousi esikarsinnoissa haudan partaalta finaalivaiheeseen, sillä hän oli Bangkokissa vielä kolmen kierroksen jälkeen rajan huonommalla puolella. Tilastollisesti puoltatoista paikkaa Aasian Tourilla on pidettävä hyvänä suorituksena, sillä tungokseen saakka ei suomalaisia ole ennenkään tällä kiertueella näkynyt. Nykyään Tuusulassa opettavana prona toimiva Ari Savolainen pääsi kiertueen karsinnoista läpi vuosina 2005 ja 2006. Kaudella 2006 visiitin Euroopan Tourille tehneelle Karjalaiselle kortti Aasian sarjaan tuli enemmän kuin hyvään paikkaan. Kehno viime kausi Challenge Tourilla kun ei jättänyt muuta käteen kuin rajoitetun pelioikeuden haastajakiertueelle vuodelle 2009. Aasian Tourin karsinnoista jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku, sillä saimme jälleen yhden pelaajan kovalle kansainväliselle tourille maustettuna Purhosen miedommalla kategorialla. Karsintafinaalin voiton vei uusinnan kautta Japanin Daisuke Maruyama. Hän päihitti playoffin toisella uusintareiällä Englannin Ally Mellorin. Maruyama on pelannut myös PGA Tourilla, jossa hän on saavuttanut jopa viisi sijoitusta top-kymppiin. Maruyaman ja Mellorin 90 reiän lopputulos oli 353 lyöntiä. Mohammad Siddikur ja Rory Hie tekivät karsinnoissa maansa golfhistoriaa selviytymällä ensimmäisenä bangladeshilaisena ja indonesialaisena pelaajana Aasian kiertueelle. Marko Kuivasaari

Karjalaisella kortti Aasian Tourille jo puolittain taskussa

Toni Karjalaiselle saattaa piakkoin olla työmaata tiedossa Aasian suunnalla. &copy Getty Images Neljännen kilpailupäivän aamu Aasian Tourin karsintafinaalissa asetti suomalaisittain muutaman mielenkiintoisen kysymyksen. Vieläkö Toni Karjalaisen vahva vire jatkuu? Pääseekö Pasi Purhonen viimeisestä cut’ista läpi? Löytyykö Joonas Granbergilta vielä puhtia taistella itsensä 80:n joukkoon torstain epäonnistumisen jälkeen? Kun iltapäivä koitti Thaimaan Rayongissa, olivat vastaukset selvillä. 120 jäljellä olevasta pelaajasta 80 (plus jaetut) pääsi vielä mukaan karsinnan päättävälle viidennelle kierrokselle. Tähän joukkoon ei Joonas Granberg kuitenkaan yltänyt. Hän pelasi perjantaina tuloksen 73, mutta kolmannen kierroksen 85 rasitti turkulaista (304) sen verran, että matkaa 80:n joukkoon jäi vielä neljä lyöntiä. Matkaa varsinaiseen tavoitteeseen eli 40 parhaan joukkoon on viimeisillä jatkoon päässeillä lauantaina kuusi lyöntiä. Melkoinen savotta siis, jos tämä toteamus nyt yhtään Granbergia lämmittää. Normaalipelillään hän olisi silti taistellut realistisesti loppuun saakka kortista, mutta ammattilaisena tuore Granberg maksaa reissuillaan vielä oppirahoja. Tulevaisuuden pelaajia hän joka tapauksessa on. Pasi Purhosen taidot eivät hevin ruostu. Kertaalleen jo ammattilaisgolfin sivummalle valmennustehtävien vuoksi jättänyt Purhonen löytää tasoa peliinsä vähemmälläkin valmistautumisella. Miesten maajoukkueen kanssa viime aikoina työskennellyt pelaaja löi perjantaina tuloksen 71, joka riitti viemään hänet kirkkaasti lauantain kierrokselle. 71 on hänelle kisan toistaiseksi paras tulos, koko fieldikin huomioiden se oli perjantain kymmenen parhaan scoren joukossa. Purhosella (296) on eroa tavoiterajan paremmalle puolelle vain kaksi lyöntiä, joten kaikki on hänen kohdallaan yhä mahdollista. Toni Karjalaisen vahva pelivire sai jatkoa perjantaina, sillä sarjaan 72-74-69 liitettiin tänään score 72. Hänellä on nyt turvallisen oloinen seitsemän lyönnin etumatka vielä viimeiseenkin rajan paremmalla puolella olevaan pelaajaan. Kortin saajaksi ei kaksi lyöntiä kärkeä jäljessä olevaa Karjalaista (287) kesken turnauksen uskalla vielä julistaa, mutta asia on täydellisesti hänen omissa hyppysissään. Tuskaisen kauden Challenge Tourilla viime vuonna pelanneelle Karjalaiselle toivoisi nyt kunnon onnenpotkua ja rutkasti lisää kipinää viime vuosina mollivoittoiseksi kääntyneeseen uraan. Karsintafinaalin johdossa on Englannin Ally Mellor tuloksellaan 285. Marko Kuivasaari

Karjalaisella kulki Aasian kiertueen karsinnoissa

Toni Karjalainen on tiukasti kiinni kortista Aasian Tourille. &copy Getty Images Kun Aasian Tourin karsintafinaalia takana kolme kierrosta, löytyy leaderboardin kärkipäästä yksi suomalaisnimi – Toni Karjalainen. Karjalaisen peli kulki torstaina erinomaisesti. Tuloksellaan 69 hän jakoi koko fieldin päivän parhaan scoren. Neljännen kierroksen jälkeen päätöspäivään jatkaa vielä 80 parasta, joista 40 tulee saamaan täyden pelioikeuden Aasian Tourille kaudella 2009. Tällä hetkellä Karjalaisella on viiden lyönnin etumatka viimeisiin kortissa kiinni oleviin pelaajiin, joten tilanne on hänen kannaltaan juuri nyt perin valoisa. Lehdistötilaisuudessa Karjalainen muistutti, että lähtiessään Thaimaahan hänen kotikonnuillaan oli 20 asteen pakkanen. Lämpötilaero suomalaisten saavuttua kisakentille oli Suomen ja Thaimaan välillä 50 astetta. ”En pidä erityisesti kylmästä, mutta pidän St Andrews 2000 kentästä, aasialaisista ihmisistä ja kaikesta täällä”, Karjalainen sanoi. ”Tiit meinasivat loppua bägistä, kun en muistanut täyttää tiilokeroa”, hän selitti lisäksi torstaipäivän ainoata ”ongelmaansa”. Pasi Purhonen pelasi torstaina toistamiseen 74 ja on yhden lyönnin turvin kiinni paikasta viimeisellekin kierrokselle. Joonas Granbergille kolmas kierros oli synkkä, sillä hän tarvitsi siihen peräti 85 lyöntiä. Tämän vuoksi Granberg tarvitsee perjantaina kovan tuloksen, mikäli aikoo olla mukana myös lauantain päätöskierroksella. Karsintafinaalin kärjessä on parhaillaan Kolumbian Eduardo Herrera tuloksellaan 211. Toni Karjalainen siirtyi jaetulla kuudennella sijallaan parhaaksi pohjoismaalaiseksi ohi Wilhelm Schaumanin. Marko Kuivasaari

Suomalaiset paransivat Aasian Tourin karsintafinaalissa

Joonas Granberg pelasi toisen kierroksensa keskiviikkona aivan parhaiden tahtiin. Aasian Tourin karsinnat jatkuivat keskiviikkona Thaimaan Rayongissa. Suomalaisille päivä oli huomattavasti tiistaita valoisampi, sillä kaikki pelaajamme onnistuivat parantamaan kierrostulostaan. Suomalaisista pirteimpään esitykseen ylsi Joonas Granberg, jonka 69 oli yksi keskiviikon parhaimpia kierroksia. St Andrews 2000:n kentällä pelannut Granberg (146) nousikin hienon suorituksensa myötä sen joukon sisälle, joka tulee lauantaina kuittaamaan kortin Aasian Tourille tulevaksi kaudeksi. Turkulainen on 36 reiän jälkeen sijalla T39. Avauskierroksen jälkeen parhaana suomalaisena ollut Toni Karjalainen pelasi Rayong Green Valleylla tuloksen 72, ja hän on nyt tasatilanteessa Granbergin kanssa. Aasian Tourin karsintafinaalissa asetettiin ensimmäinen cut 36 reiän kohdalle. Pasi Purhonen (74) löysi sen verran kiriherkkyyttä keskiviikkona, että hän selvisi viimeisten joukossa kahdelle seuraavalle kierrokselle. Kisan viimeinen cut asetetaan perjantaina 80 parhaan kohdalle, joista siis puolet viidennen kierroksen jälkeen tulee saamaan pelioikeuden kiertueelle. Purhonen on tuosta rajasta tällä hetkellä kahden lyönnin päässä. Peter Erofejeff kohensi keskiviikkona tulostaan seitsemällä lyönnillä. St Andrews 2000:lla pelannut Erofejeff jäi kuitenkin kehnon avauskierroksensa rasittamana cut-rajasta kuusi lyöntiä ja siirtyi matkalaukun pakkaamispuuhiin. Karsintafinaalin johdon jakaa kahden kierroksen jälkeen tuloksella 140 kolme pelaajaa; Englannin John Parry, Etelä-Afrikan George Coetzee sekä Australian Jason Norris. Parhaana pohjoismaalaisena on sijalla T26 majaileva Ruotsin Wilhelm Schauman. Suomessakin muutaman kerran kisailleen Schaumanin muistetaan olevan sukua kouluylihallituksen apukamreeri Eugen Schaumanille, joka surmasi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin sortokauden aikana vuonna 1904. Marko Kuivasaari

Suomalaisilla nihke&#228, aloitus Aasian Tourin karsintafinaalissa

Toni Karjalainen avasi pelin suomalaisista parhaiten Aasian Tourin karsintafinaalissa. Kilpailuun starttasi tiistaina 201 pelaajaa, joista 40:lle on luvassa täysi pelioikeus kaudelle 2009. Suomalaisista listoilla on Joonas Granberg, Peter Erofejeff, Toni Karjalainen ja Pasi Purhonen, joista kaikki selvittivät tiensä finaalivaiheeseen viime viikon esikarsinnoista. Kilpailussa pelataan viisi kierrosta, joten ensimmäisen rundin jälkeen ei kannata vielä tehdä kovin dramaattisia johtopäätöksiä. Lisäksi tulosten vertailukelpoisuus paranee keskiviikkona oleellisesti, kaikki kilpailijat ovat pelanneet kertalleen karsintafinaalin molemmat kilpailukentät. Meikäläisistä Toni Karjalainen oli tiistaina paras, pelaten 74. Sillä hän sijoittuu tässä vaiheessa sijalle T63. Marginaalit ovat kuitenkin odotetun pienet Karjalaisenkin ollessa vain neljä lyöntiä perässä kolmannesta sijasta. Selvästi hankalammassa asemassa ovatkin jo sitten Joonas Granberg ja Pasi Purhonen. Molemmille tiistaina 77 lyönnin kierros, jolla heltiää sija T126. Yllättäen aina karsintafinaaliin saakka tiensä selvittänyt Peter Erofejeff ei saanut avauskierroksella virtaa peliinsä. Erofejeffille tarjoutui vaatimattomalla 82 lyönnin kierroksellaan jaettu 176:s sija. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisan johdossa on Dubaissa asusteleva skotti Ross Bain, jonka 68 tiesi viisi alle tulosta St Andrews 2000 Golf Clubin par-73 -kentällä. Samalla kentällä aloittivat urakkansa myös Toni Karjalainen ja Pasi Purhonen, muut suomalaisen pelasivat tiistaina Rayong Green Valley Country Clubilla. St Andrews 2000 Golf Clubin kentän seitsemännellä väylällä syttyi tiistaina pensaspalo. Siksi kilpailu jouduttiin keskeyttämään siellä 45 minuutiksi. Tämän seurauksena 12 pelaajaa joutui vetäytymään kentältä kesken kaiken illan hämärän laskeuduttua alueelle. He jatkavat kierroksensa loppuun aikaisin keskiviikko-aamuna. Marko Kuivasaari

Erofejeff, Granberg, Karjalainen ja Purhonen karsintafinaaliin Aasian Tourilla

Peter Erofejeff voitti Golfpisteen joukkueessa syksyllä 2007 Ålandsbanken Pro-Amin henkilökohtaisen sarjan.Hieno kokonaissuoritus, suomalaisetkin osaavat venyä. Näin voidaan todeta Aasian Tourin esikarsinnoista joissa Pasi Purhonen, Toni Karjalainen, Peter Erofejeff ja Joonas Granberg selvittivät tiensä finaaliin. Purhosen ja Erofejeffin paikka oli ennen päätöspäivää jo sinettiä vaille valmis, Purhonen kuitenkin epäonnistui lievästi ja eroa ensimmäisiin ulosjääneisiin jäi vain kaksi lyöntiä. Vastaavasti epätasaisen sarjan (72-67-77-69) pelannut Toni Karjalainen nousi rajan takaa samaan tulokseen kuin Purhonen Lam Luk Ka-kentällä. Erot kärjen (281) ja 27:n (289) pelaajan välillä jäivät todella pieniksi Green Valleyssa jossa Peter Erofejeff (285) vastasi suomalaisittain positiivisimmasta yllätyksestä. Syvällä suossa peliensä kanssa ollut ”Patu” selvitti rajan ilman näkyviä ongelmia. Myös Joonas Granberg pääsee mittaamaan taitojaan tiistaina käynnistyvään finaaliin. Tourin sivujen mukaan alunperin oli mukana 507 koko karsinnassa pelaajaa joista nyt jatkoon pääsi 87. Finaaliin on tiensä selvittänyt suoraan 116 kandidaattia, joten 203:sta finalistista vain viidesosa, 40 pelaajaa saa täyden kortin. Finaali käynnistyy tiistaina. Suomalaisista Ari Savolainen on kahdesti, syksyllä 2005 ja 2006 selvittänyt tiensä tourille. Siinä on esimerkkiä nelikolle. Mikäli yksikin nelikosta saisi kortin, olisi se jo tilastollisesti hyvä suoritus, kaksi reilusti yli odotusten ja kolme tai enemmän loistava alku kaudelle.

Pasi Purhonen matkalla Aasian Tourin karsintafinaaliin

Pasi Purhosen opetustyö jää vähemmälle mikäli paikka Aasian Tourille aukeaa.Pasi Purhonen pelasi Aasian Tourin esikarsinnoissa Lam Luk Ka kentällä torstain toiseksi parhaan tuloksen 68 ja nousi ennen viimeistä kierrosta seitsemänneksi. Kun eroa ”rajalle”, ensimmäisiin finaalista ulosjääviin on tässä vaiheessa kuusi lyöntiä, on Purhosella kohtuullisen helppo tehtävä varmistaa paikkansa perjantaina. Samaa kenttää kiertävällä Toni Karjalaisella ( 72-67-77) oli huono päivänsä, lyöntejä kertyi kymmenen enemmän kuin edellispäivänä. Karjalainen putosi sijaluvulle 38:s, eroa finaalimiehiin on kuitenkin vain kaksi lyöntiä. Suomalaisten asetelmat ovat kokonaisuutena erinomaiset. Peter Erofejeff (74-67-71) on Green Valley kentällä kuudentena, Joonas Granberg(74-70-71) 21:na. Kaikilta kolmelta karsintakentältä pääsee jatkoon 25-30 pelaajaa. Finaali käynnistyy tiistaina ja siinä on 40:sta paikasta kilvoittelemassa noin 170 pelaajaa, joten yhdenkin suomalaisen läpipääsy kauden 2009 Tourille olisi jo hatunnoston arvoinen suoritus .

Toni Karjalainen ja Peter Erofejeff p&#228,iv&#228,n suomalaisnimet Aasian Tourin karsinnoissa

Toni Karjalaisella oli loistava päivä Bangkokissa jatkuneissa karsinnoissa &copy Getty ImagesAasian Tourin esikarsintojen toisena päivänä Toni Karjalainen ja Peter Erofejeff pelasivat tuloksen 67 ja nousivat raketin tavoin rajan oikealle puolelle. Karjalainen (72-67) on Lam Luk Ka kentällä 11:na, Erofejeff (74-67) Green Valleyssa yhdeksäntenä. Suomalaistoiveet ovat ennen kahta viimeistä kierrosta korkealla, sillä Pasi Purhonen (69-72) on 21:s, Joonas Granberg(74-70) 31:s. Jani Perttilän (78-81) taival päättyi kahteen kierrokseen, Ari Savolainen oli starttilistalla, mutta ei vammojensa johdosta päässyt lopulta kentälle. Mukana olevista pelaajista Joonas Granbergilla ja Toni Karjalaisella on rajoitettu pelioikeus tulevalle kaudelle Challenge Tourille. Aasian Tourin esikarsinnoissa pelataan kolmella eri kentällä neljä kierrosta, kultakin pääsee 25-30 pelaajaa viiden kierroksen mittaiseen finaaliin joka käynnistyy tulevan viikon tiistaina.

Pasi Purhosella pirte&#228, avauskierros Bangkokissa

Pasi Purhonen jakaa Thaimaassa seitsemättä sijaa yhdeksän muun pelaajan kanssa”>Pasi Purhonen on avauskierroksen jälkeen lupaavasti seitsemäntenä Lam Lu Ka-kentällä tuloksellaan 69 (-3).Hattuja ei kannata vielä heitellä ilmaan, karsintafinaali mukaanlukien jäljellä olevia kierroksia on kahdeksan.  Toni Karjalainen on sijaluvulla 37:s kolme lyöntiä heikommalla tuloksella. Vaikka eurooppalaiset ovat karsinnoissa pieni vähemmistö, tämän kentän ylivertainen tähti oli tiistaina käynnistyneissä karsinnoissa Englannin James Hepworth tuloksella 63. Neljällä muulla suomalaisella on vaikeampaa Green Valleyn kentällä. Peter Erofejeff ja Joonas Granberg jakavat 50:tta sijaa tuloksella 74, Jani Perttilä on 93:s, tuloksensa oli 78. Ari Savolaisen nimi on ensimmäisen päivän starttilistalla, tuloslistalta häntä ei kuitenkaan löydy. Luonnollisin selitys on loukkaantuminen, toinen järkeenkäypä vaihtoehto diskaus. Kultakin kolmelta esikarsintakentältä pääsee neljän kierroksen jälkeen 25-30 pelaaja karsintafinaaliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Artikkeli jatkuu

Pasi Purhonen tavoittelee karsinnnoista paikkaa Aasian Tourille

Aasian Tourin karsinnat pelataan kaksivaiheisinä. Tiistaina käynnistyviin, Bangkokissa kolmella eri kentällä pelattaviin esikarsintoihin osallistuu 416 pelaajaa. Näistä 20 % pääsee karsintafinaaliin jossa yli 170 pelaajaa kisaa 40:sta täyden pelioikeuden paikasta. Karsinta on kova, mutta mukanaolevaa suomalaiskuusikkkoa varmasti rohkaisee se, että Ari Savolainen onnistui saamaan kortin karsinnoista vuosille 2006 ja 2007, Jaakko Mäkitalo pelasi viimevuotisessa karsintafinaalissa kaikki kierrokset. Pasi Purhonen on suomalaisista mielenkiintoisin pelaaja. Kauden 2003 jälkeen kansainvälisen uransa jäähylle pistänut Purhonen oli Ilosen valinta 2007 World Cupin finaaliin. Parivaljakko pelasi hienosti, ja Mikko Ilonen suitsutti Purhosen taitoja todeten tämän kuuluvan ET:lle. Purhonen valmensi kauden 2008 lähinnä amatöörimaajoukkueita ja suuntasi syksyllä ET:n karsintoihin joissa hän vuonna 2001 jäi vain lyönnin päähän täydestä kortista. Tie katkesi nyt kuitenkin toisessa esikarsintavaiheessa. Peliuran jatkaminen kuitenkin kiinnostaa 33-vuotiasta Purhosta, Aasian karsinnoissa hän on ensimmäistä kertaa. Toni Karjalaisella on suomalaisviisikosta kovimmat näytöt uraltaan, mm. kaksi Challenge Tourin voittoa ja yksi kausi ET:lla ( 2006). Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet menestyksellisestii huonoja. CT:n rahalistan 107:s sija antaa hänelle vain rajoitetun kortin Euroopan kakkostourille kaudella 2009. <img decoding=Ari Savolainen pelasi Aasiassa kaudet 2006-2007, kokemusta on 30:sta kisasta. Ensimmäinen vuosi oli varsin kohtuullinen, kaksi sijoitusta 20:n joukkoon, rahaakin kertyi 17:ssa kilpailussa yli 28.000 dollaria jolla kortti ei kuitenkaan uusiutunut. Karsinnat syksyllä 2006 toivat toisen mahdollisuuden, mutta vuodesta 2007 tuli loukkaantumisten myötä täydellinen limbo. Hän pääsi jatkoon vain ensimmäisessä 13:sta startistaan, kausiansiot jäivät alle tuhanteen taalaan. Myös vuosi 2008 meni selkää kuntouttaessa, pelit Suomessa olivat tuloksellisesti hyvin vaisuja. Joonas Granberg aloittaa toisen kautensa ammattilaisena, villien korttien kautta hän pääsi pelaamaan melkoisen määrän CT:n kisoja vuonna 2008. Suurta menestystä ei kuitenkaan tullut, ennätystenkirjoihin turkulainen sensijaan meni tehtyään kahdella perättäisellä par-viitosella albatrossit. Peter Erofejeff on muutaman vuoden takainen amatööritähti joka on jäänyt ammattilaisena vielä menestyksellisesti lähtökuoppiin. ”Patu” on ollut aiemminkin Aasian karsinnoissa ja syksyllä hän on esittänyt harjoituskierroksilla mahtavaa virettä. Messilä Golfin Jani Perttilä on kuudes suomalaisosallistuja, myös häneltä ovat isot estradit ja Tourit jääneet toistaiseksi kokematta. Palkintorahaa jaossa noin 40 miljoonaa dollaria Aasian Tourilla pelataan vuoden 2009 aikana noin 30 kilpailua, ohjelmaa täydennetään vielä kauden käynnistyessä. Pienimmät kilpailut ovat palkintosummaltaan 300.000 dollarin suuruisia, suurimmissa jaetaan jopa viisi miljoona, keskiarvon noustessa hieman toiselle miljoonalle. Varsin paljon suurempia summia siis kuin esimerkiksi Challenge Tourilla. Pelaajista valtaosa tulee Aasiasta ja Australiasta. Karsinnoissa eniten pelaajia on Australian jälkeen Koreasta, Japanista sekä USA:sta josta sieltäkin on 50 pelaajaa mukana. Eurooppalaisten osuus on melkoisen pieni. Nimekkäimpiä yrittäjiä ovat Italian bighitter Emanuele Canonica, Ruotsin Peter Gustafsson sekä Walesin kokenut Mark Mouland. Esikarsinnat pelataan neljän kierroksen mittaisina, karsintafinaalilla on mittaa viisi kierrosta.Alle kahdeksan prosenttia karsijoista saa kunnon kortin, joten mikäli yksikin suomalainen tässä onnistuu, voidaan tulosta pitää jo erinomaisena. Aasian Tourin ensimmäinen henkilökohtainen kilpailu pelataan helmikuun alussa Thaimaassa. Kiertuetta pelataan ympäri Aasian talven ja kevään aikana, kesätauon jälkeen taas tiukasti koko syksy vuodenvaihteeseeseen 2009-2010 asti. Mikko Ilosella on Aasian Tourin jäsenyys Indonesian voittonsa myötä, ja hän tullee pelaamaan tarvittavat kymmenen kisaa tullakseen huomioiduksi rankingeilla. Bangkokissa tapahtuu samanaikaisesti suurempaakin, silä Aasian ja Euroopan joukkueet kohtaavat jo kolmannen kerran Royal Trophyssa joka käynnistyy perjantaina. Molemmissa joukkueissa on kahdeksan pelaajaa, kolmen päivän reikäpelien jälkeen rahaa jaetaan 1,5 miljoonaa taalaa. Aasian mielenkiintoisin pelaaja on 17-vuotias lapsitähti Ryo Ishikawa, Euroopan joukkueessa ei suuria tähtiä ole, World Rankingilla ainoa 50:n joukossa oleva on Tanskan Sören Hansen.

Aasian Tour, karsinnat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje