16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Janos Uotila karsi itsensä sisään pituuslyönnin MM-kisoihin

Janos Uotila matkustaa lokakuussa Las Vegasiin tavoittelemaan MM-kultaa ja isoa rahapottia.

Golfin pituuslyönnissä kilpaileva espoolainen Janos Uotila saavutti paikan maailmanmestaruusfinaaliin. Uotila on kilpaillut pituuslyönnissä neljä kautta ja jokaisella kaudella hän on saavuttanut lajin MM-finaalipaikan, paras sijoitus finaalissa on jaettu 13. Uoitla voitti viime vuonna Euroopan kiertueen kokonaispisteissä ja voitti paikan MM-finaalin kiertuevoitolla. Tälle vuodelle otettiin käyttöön täysin uusi lähestymistapa asiaan, Janos ei kiertäisi Eurooppaa vaan karsisi suoraan USA:ssa MM-finaaliin. Uotila osallistui karsintoihin USA:ssa, jossa parin viikon matkan aikana oli mahdollista osallistua jopa kolmeen karsintaan. ”Upea fiilis! Olen todella tyytyväinen tähän . Pystyn hyödyntämään harjoittelukauden tehokkaammin. Mukana oli tosi kovia nimiä ja silti voitin joka kierroksella. Voin jo nyt alkaa valmistautua MM-finaaliin, joka kisataan lokakuun lopulla Las Vegasissa”. USA:ssa yksi karsinta kestää kaksi päivää ja osallistujia on jopa yli 100. Janos kisasi jo edellisellä viikolla ollen viides, mutta jäi täpärästi finaalista. Toisella yrittämällä meni paremmin ja sijoitus oli neljäs. Päätavoite eli MM-finaalipaikan voittaminen toteutui jo ensimmäisellä matkalla ja aikaa valmistautumiseen jää kaksi kuukautta.

Long Drivers.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje