Golfpiste seuraa: Elina Nummenpää jahtaa kauden parasta sijoitustaan
12.10.2025 15:30
Sanna Nuutinen otti kauden viimeisessä kisassaan vuoden kovimman sijoituksen
Kulunut kausi on ollut Sanna Nuutiselle hankala, mutta Intian Gurgaonissa tuli pitkästä aikaa mukava onnistuminen. Hän pelasi Women’s Indian Openissa viikonloppuna tulokset 68–71, ja nousi jaetulle 15. sijalle. Esitys oli nousujohteinen, sillä Nuutinen (+3) pääsi jatkokierroksille viimeisten joukossa.
Viikonloppuna hänen pelaamisensa oli ehyttä, ja turnauksen jälkipuoliskolla vain yksi kilpailija pelasi paremmat tulokset kuin Nuutinen.
”DLF (Golf and Country Club) on kiertueen haastavin kenttä, ja tänne tulee aina sillä asenteella, että haluaa näyttää tälle kentälle. Viikonloppuna näytinkin, ja se saa hymyilemään”, kymmenen lyöntiä voittajalle hävinnyt Nuutinen sanoi.
Rautalyöminen oli tällä viikolla vahvaa, mikä antaa uskoa jatkoon.
”Viimeiset pari kuukautta olen työstänyt kovasti lyöntiä, sillä otettiin valmentaja (David Da) Silvan kanssa projektiksi nimenomaan rautapelaamisen kehittäminen. Se toi nyt kauden parhaan sijoituksen.”

Sanna Nuutisen pelissä oli pitkästä aikaa parempia merkkejä. Kuva: Tristan Jones/LET
Nuutista hieman harmittaa, että palaset alkavat loksahtaa kohdalleen, kun kausi alkaa olla hänen osaltaan taputeltu.
Loppukauden turnaukset on rajoitetun osallistujamäärän kisoja, ja heikohkon alkukauden vuoksi niihin en enää pääse mukaan. Sain sinänsä tärkeät pisteet viimeisestä kisastani, että jonkinlainen kortti säilyy ensi vuodelle. Lähden kuitenkin joulukuussa LET:n karsintojen finaalivaiheeseen parantamaan kategoriaa”, hän kertoi.
Intian turnauksen 15. tila on hänen paras sijoituksensa Ladies European Tourilla yli vuoteen. Elina Nummenpää (+4) jakoi 20. sijan, joka niin ikään on hänen paras noteerauksensa kuluvalla kaudella. Intiassa oli mukana myös Ursula Wikström, joka karsiutui.
Women’s Indian Openin voitti Shannon Tan (-7). Englannin Alice Hewson (-6) hävisi singaporelaiselle yhdellä lyönnillä. Vaikealla kentällä vain kahdeksan pelaajan lopputulos alitti parin.
11.10.2025 16:45
Etelä-Afrikka jyräsi ylivoimaisesti amatöörien maailmanmestaruuteen
Eisenhower Trophy, miesten amatöörigolfin maailmanmestaruuspokaali, matkasi tänä vuonna Etelä-Afrikkaan. Maa otti historian ensimmäisen voittonsa joka toinen vuosi käytävässä joukkuekilpailussa.
Tämän vuoden turnaus pelattiin Singaporen Tanah Merah Country Clubin kentällä, jolla Etelä-Afrikka (-29) oli omaa luokkaansa. Hopeaa napannut Australia jäi kahdeksan lyönnin päähän. Englanti (-19) oli neljän kierroksen kilpailussa kolmas.
Kestomenestyjä Yhdysvallat (-9) valahti tällä kertaa kauas mitaleilta ja jakoi kymmenennen sijan Japanin kanssa. Jenkit käytännössä menettivät mahdollisuutensa kärkisijoihin heti avauspäivänä. USA on kautta aikain MM-joukkueturnauksen menestynein maa: sen tilillä on 16 mestaruutta ja yhteensä 28 mitalia.
Pohjoismaista parhaiten menestyi Tanska (-11), joka sijoittui jaetulle seitsemännelle sijalle. Ruotsi (-5) oli 16:s ja Norja (-4) 18:s. Suomi ei saanut paikkaa tämänvuotiseen turnaukseen.
10.10.2025 16:48
Elina Nummenpää nousi Women's Indian Openissa top 10:n tuntumaan
Elina Nummenpää (-1) esitti mainioita otteita DLF Golf and Country Clubin kentällä Intiassa jatkuneessa Ladies European Tourin kilpailussa. Hän pelasi perjantaina kierroksella tuloksen 70 ja nousi Women’s Indian Openin puolivälissä 13. sijalle.
Nummenpää on pelaamassa kauden parasta kilpailuaan, sillä harvat visiitit LET:lle ovat tuottaneet tänä vuonna 51. sijan ja kaksi karsiutumista. Kausi on vierähtänyt lähinnä Ladies Access Series -kiertueella, jolla kovin saavutus on elokuussa pelatun Slovakian turnauksen 15. tila.
Sanna Nuutinen (+8) jakaa 59. sijaa, Ursula Wikström (+12) karsiutui jatkokierroksilta.
New Delhin seudulla Gurgaonissa käytävän kilpailun kärjessä on Intian Hitaashee Bakshi (-7). Amatöörien kirjoissa oleva toinen intialaispelaaja, Zara Anand, ja Saksan Verena Gimmy (-6) jakavat toista sijaa.
Women’s Indian Open palkintoarvoltaan puolen miljoonan dollarin turnaus, jonka voittoa puolustaa Liz Young. Englantilainen ei tänä vuonna taistele isosta menestyksestä, sillä hän on vasta jaetulla 54. sijalla tuloksellaan +7.