Yksi suomalaisen golfin keskeisistä valmennusnimistä, Timo Karvinen, jättää tehtävänsä huolimatta hyvästä tuloskehityksestä.
Suomen Golfliitto (SGL) ja valmentaja Timo Karvinen ovat yhteisymmärryksessä päättäneet Karvisen toimeksiantosopimuksen. Karvisen vastuulla ovat olleet miesten maajoukkueen, USA:ssa opiskelevien college-pelaajien sekä ammattilaispelaajien valmennus. Lisäksi hän on toiminut Golfliiton kouluttajana. ”Haluamme kiittää Timoa erinomaisesta työstä, jota hän on tehnyt paitsi valmentajana myös liiton valmennuksen rakenteiden kehittäjänä. Toivomme hänelle kaikkea hyvää tulevaan”, Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen totesi tiedotteessa. Korhonen sanoi Golfliiton ja Karvisen sopineen, etteivät osapuolet kommentoi toimeksiantosopimuksen päättymistä millään tavoin. SGL:n valmennuspäällikkö Eero Kangasniemi kertoi Golfpisteelle, että Karvisen panokseen on oltu tyytyväisiä. ”Karvinen on istunut hyvin toimenkuvaansa, ja hänelle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet. Olemme menneet valmennuksessa hyvään suuntaan. Karvinen on luonut hyvät pohjat kokonaisuuteen ja ollut keskeinen osa valmennusohjelman rakentamista.” Golfliitto aikoo jakaa Karvisen tehtäviä muiden valmentajien kesken. Valmennuspäällikön mukaan hänen panostaan ei kuitenkaan pystytä täysin paikkaamaan ilman uusia rekrytointeja. ”Nyt täytyy ottaa aikalisä ja katsoa, miten rakennamme tulevaisuutta tältä osin”, Kangasniemi sanoi. Karvisen osaaminen valmennusohjelmien kokonaisvaltaisessa suunnittelussa on ollut merkittävä tekijä tulosten taustalla. ”On pitkälti hänen ansiotaan, että miehissä on saatu aikaan näin hyviä tuloksia. Olen ollut hänen työhönsä erittäin tyytyväinen – antaisin kouluarvosanaksi 9,5. Hän jättää ison aukon valmennustiimiimme”, Kangasniemi painotti. Timo Karvinen ei kommentoinut toiminnanjohtaja Korhosen mainitsemin syin sopimuksen päättymistä. Hän kuitenkin viittasi lyhyesti kuluvan kauden saavutuksiin. ”Sen verran totean, että kuluneella kaudella saavutettiin iso nippu top-kymppejä kansainvälisissä kilpailuissa. Viimeisistä kolmesta kisasta tuli välieräpaikka British Amateurissa, kolmas sija henkilökohtaisissa EM-kisoissa ja kuudes sija EM-joukkuekilpailussa. Samanaikaisesti kehitimme valmennusjärjestelmää vahvasti.” Karvisen lähtö ei näyttäydy perustellulta ainakaan tulosten valossa. Valmennuspäällikön ja toiminnanjohtajan lausunnot viittaavat siihen, ettei syynä ollut puutteellinen työ tai heikko menestys. Tulevaisuutta silmällä pitäen Golfliitossa joudutaan tarkastelemaan myös muiden valmentajien tilannetta – erityisesti tulosten näkövinkkelistä. Viime viikolla EM-kisoissa naisten maajoukkue jäi viimeiseksi, ja poikien joukkue putosi 2. divisioonaan. Golfliitto tarvitsee nyt työrauhan – ratkaisut on syytä tehdä harkiten.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (13 kpl)
Oma kommentti


Tuon jutun jälkeen mietityttää entistä enemmän. Mitä on tapahtunut, mikä muuttunut? Jotain suurta tulossa jonnekin? Aika näyttää…
Voisiko joku tietävä kertoa mitä ihmeen lisäarvoa koutsi tuo jenkeissa opiskeleville ? Taitaa yliopistoissa olla varsin omapäiset omat valmentajat ja lisäksi monella oma valmentaja.
Eiköhän pelaajien omat valmentajat ole suuremmassa roolissa kuin liiton valmentajat ?
Jos pärjätään, niin ansio siitä kuuluu kokonaan muille kuin liiton valmentajille. Jos ei pärjätä, syy on liiton valmentajissa! Niin suomalaista!
En ymmärrä koko vakanssin järkevyyttä. Kakilla pelaajilla on oma valmentaja, kärkipelaajat pelaavat ja opiskelevat Yhdysvalloissa eikä golfliitolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä heidän valmennuksessa. Keskinkertaisia ammattipelaajia ei pitäisi liiton rahoilla valmentaa eikä leiritellä missään muodossa.
Olen ND:n kanssa samaa mieltä. Vaikken golfista mitään ymmärräkään, kun olen pelannut vasta 30 vuotta. Eikä tulosten valossa meillä näytä olevan tällä hetkelläkään kuin kaksi pelaajaan joiden tuloksia kannattaa seurata. Eipä tuo määrä ole mitenkään muuttunut vuosien saatossa. Golf kentät on täynnä minunlaisia harmaapäitä ja keski-ikäisiä hyvätuloisia. Eli ei tuo kotimainen liittojohtoinen valmennus tuo mitään lisäarvoa. Toivotaan Karvisen löytävän tarpeeksi motivoituneen kotimaisen junnun valmennettavaksi.
Kaksi pelaajaa tämän kokoisesta maasta, ilman perinteitä lyhyt kausi, on ihan hyvä määrä.
Jotain on jossain vialla, kun vertaa saavutuksiamme esim. naapurimaihin. Olemme huonoin kaikessa.
Jossain on matoja; eikä pelkästään Karvisessa.
Liiton valmentajat ovat turhia jos ei rakenneta kunnon akatemioita joissa vastuuvalmentajat ottavat jo 12 – 15 vuotiaista valmennusvastuun. Suomi on amatööreissä todella paljon perässä Ruotsia, Tanskaa ja myös Norjaa.
Suomesta on putkahtanut n. viiden vuoden välein poikkeuslahjakkaita yksilöitä jotka ovat omaa polkuaan päässet korkeimmille tasoille pelaamaan. Kun muissa maissa valmennus ja resurssit ovat parantuneet, epäilen että jatkossa ei tule edes näin usein DP tai PGA pelaajia. Muut ajavat ohi.
Ymmärtääkseni Suomen menestyneet pelaajat eivät kukaan ole suitsuttaneet liiton puuhasteluja……..Miksiköhän ?
Golfliitosta ei ole mitään hyötyä, on sitten kyse kilpa- tai harrastajapelaajista. Pelkkä haitta ja kuluerä. Jotain draamaa tuohon Timo Karvisen eroon liittyy, kun ei syytä haluta suoraan kertoa.
Hieman selvennystä asiaan löytyy Ylen artikkelista, jossa sanotaan;
”Yle Urheilun saamien tietojen mukaan irtisanomiseen johtaneet syyt liittyvät viimeviikkoiseen kisamatkaan Irlannissa.
Valmentajan ja pelaajien välille syntyi matkan aikana konfliktitilanne, joka joukkueen palattua Suomeen laukaistiin poistamalla Karvinen valmennustiimistä. Kyse on ollut kisatilanteen ulkopuolisesta tapahtumasta.”
Hauska olisi tietää mikä tämä konflikti on ollut.
Golfliitto vielä kiittelee valmentajaa että on tehnyt hyvää työtä. Golfliitolla ei ole kunnioitusta pelaajia kohtaan. Pelaajan kanssa tapahtunut konflikti on todennäköisesti myös jotain enemmän kuin huutamista.
Golfliiton pitäisi hävetä!
https://yle.fi/a/74-20173255