Tawastin SM-kisoissa ylivoimaisesti jyrännyt Toni Karjalainen pelasi torstaina kierrostulokseen 70, yksi alle parin. Parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. -Ulosmenossa ei ollut yhtään yli nelimetristä birkkuputtia. Viheriöt olivat vaikeita putattavia, lyöntipeli toimi oikein hyvin, Karjalainen kertoi ennen lähtöään perjantain kierrokselle. Hyvin todennäköistä on, että Karjalainen valitaan MM-kisoihin mikäli hän jatkoon pääsee. Paineita Toni ei suostu ottamaan. Perinteinen sanonta, ”pelaan niin hyvin kuin pystyn, katsotaan sitten mihin se riittää”, tulee Toniltakin kuin automaatista. -Pelaan rauhallisesti turhia yrittämättä. Torstaista jäi harmittamaan helpot birdiereiät 4,12 ja 15. Parviitosilla otin molemmilla kolme puttia, 15:lla säädin muuten vain tuplan, Toni harmitteli. Viimevuonna Karjalainen epäonnistui Erkon avauspäivänä pelaten 81. Toisen kierroksen 73 ei enää riittänyt vaan kohtalona oli karsiutuminen. Nyt pelit jatkunevat myös viikonloppuna. Anssi Kankkosen tapaiseen tuplamestaruuteen eivät Karjalaisen ajatukset vielä ole rientäneet.
Toni Karjalainen

