Aikaisemmin Roryn rautasetin rungon ovat muodostaneet bladet.
Kun pelaaja siirtyy blade-raudoista nykytrendin mukaisiin cavity back -rautoihin, se ei ole iso uutinen. Yhä harvempi huippupelaajistakaan operoi vanhoilla kunnon bladeilla, sillä anteeksiantavuus on arvossaan tasosta riippumatta.
Jonkinmoinen uutinen se kuitenkin on, että koko uransa ajan bladeilla pelannut Rory McIlroy starttasi ensi kertaa urallaan kilpailun bägissään cavity back -raudat.
Cavity back kääntyy huonosti suomen kielelle. Nimensä mukaisesti kyseessä on ontto rautamaila, joka on yleensä ainakin bladeen verrattuna kehäpainotteinen eli anteeksiantavampi. Onton rakenteen ansiosta lavan osumapinta joustaa osumassa enemmän ja lisää lavan niin sanottua trampoliiniefektiä, eli maila on pitkälyöntisempi kuin blade. Mailan lavassa on usein volframipainoja, joiden avulla lavan vakautta ja anteeksiantavuutta pystytään lisäämään.
Urallaan Titleistin, Niken ja Taylor Maden raudoilla pelannut McIlroy on käyttänyt aiemmin aika ajoin anteeksiantavampia pitkiä rautoja, mutta setin rungon ovat muodostaneet bladet.
Tällä viikolla Dubaissa Roryyn 9–5 -raudat ovat TaylorMaden P7CB -mallia. Aivan perusmallista ei ole kyse, vaan McIlroyn mailoissa lavan pohjan etuosa, englanniksi leading edge, on muotoiltu miehen mieltymysten mukaisesti. Mikään mittaan painottuva työkalu P7CB ei ole, eikä siinä ole onttoa lapaa, vaikka cavity back siihen viittaa.
Ja hommahan toimi: McIlroy tykitti avauskierroksella 66 lyönnin kierroksen, jolla hän valloitti kisan piikkipaikan. Erityisesti miehen rautapeli oli erinomaista.
”Jos tarjolla on helpotusta, tartun siihen”, hän kommentoi.
“Tiedustelin Taylor Maden tyypeiltä, voisivatko he rakentaa minulle mailasetin. Ne olivat käytössä Australiassa, ja sikäläisellä kovalla alustalla pelattaessa tuntui, että raudat solahtivat nurmen läpi paremmin kuin blade-mailat”, McIlroy kommentoi.
Rautojen lisäksi McIlroylla on käytössään Taylor Maden uusi, vielä julkaisematon malli merkin tour-pallosta.
Lue seuraavaksi: Oliver Lindellin unelmakierros sai kylmän suihkun päätösreiällä

