Golfpisteen podcastin vieraana Välimäki kertoo myös huonoista hetkistä voittoon päättyneellä kaudella.
Sami Välimäen akut on ladattu. Suomessa hän on elänyt talvikuukausina rentouttavaa perhearkea, käynyt Ilveksen lätkämatseissa sekä nauttinut itselleen ostamastaan palkinnosta, uudesta pelitietokoneesta.
Ensi viikolla Välimäki on kuitenkin taas viivalla vuoden ensimmäisessä turnauksessaan The American Express -kisassa La Quintassa Kaliforniassa. Reissuun Välimäki lähtee perheineen kuluvan viikon torstaina.
”Kyllä tässä on jo kova kova hinku lähteä Amerikan maalle ja pelailemaan kisoja!” hän sanoo.
Pitkä loma tuli tarpeeseen. Välimäki sanoo, että irrottautuminen kisakuplasta vaatii vähintään pari viikkoa, eikä sellaista rakoa kauden aikana useinkaan tule.
”Ensimmäinen viikko menee aina ihmetellessä, että pitäisikö sitä kuitenkin käydä vähän treenaamassa ja lyömässä. Siihen tulee niin rutiini, että kun aamulla herää, niin käytännössä ensimmäinen asia on se, että milloin lähdetään kentälle”, hän kertoo.
”Päätä ei saa ihan kokonaan puhdistettua siitä työhommasta pois. Näitä juttuja opiskellaan ja ehkä tänä vuonna opin jotain uutta. Voi sanoa, että ammatin varjopuolia, tietyllä tavalla välttämättömiä pahoja”, hän luonnehtii.
Hotellissa tulee helposti mietittyä, että onkohan tässä mitään järkeä nyt.
Kausi päättyi ikimuistoiseen voittoon PGA Tourilla, mutta kausi oli kaikkea muuta kuin helppo. Välillä epäusko valtasi suomalaisen mielen.
”Totta kai, kun se ei oikein millään tavalla lähtenyt kulkemaan. Kesällä oli kuitenkin hyvä jakso, pelasin hyvin Sveitsissä ja Tanskassa ja peli oli periaatteessa ihan kunnossa, mutta se ei vaan näkynyt ja siinä meni yllättävän paljon aikaa… kun siihen tuli periaatteessa pari epäonnistunutta kisaa ja tipuin rankingissa, niin totta kai iskee vähän semmoinen jossitteluvaihe päälle. Miettii, että miten tässä nyt käy”, hän kertoo.
Välimäki myöntää, että kauden aikana oli monia hetkiä, kun pelaaminen tuntui pakkopullalta, eikä se huvittanut yhtään.
”Monesti perhe on pitkään eri paikassa ja olet yksin jossain toisella puolella maailmaa – ja peli ei oikein kulje. Ei se nautinnollista ole siinä kohtaa. Hotellissa tulee helposti mietittyä, että onkohan tässä mitään järkeä nyt.”
Vaikka Välimäkikään ei ole immuuni epäilylle ja murehtimiselle, pitää hän henkistä kanttiaan ja kovaa kilpailijan päätä yhtenä merkittävimmistä vahvuuksistaan.
”Kun tietää, että oma peli on kunnossa, ja sitten se paikka tulee, niin aika usein sen olen pystynyt hoitamaan.”
”Tai sitten jos en ole voittanut, niin periaatteessa harvoin on päässyt sanomaan, että se olisi jäänyt siitä omasta tekemisestä kiinni. Tai että olisi pää pettänyt”, hän sanoo.
Harvoin on päässyt sanomaan, että se olisi jäänyt siitä omasta tekemisestä kiinni. Tai että olisi pää pettänyt.
Miten Välimäki sitten näkee henkisen vahvuuden rakentuneen? Onko se sisäsyntyistä vai opittu ominaisuus?
”Näkisin, että sekä että. Siitä puhuttiin silloin nuorempana ja fiksut valmentajat sanoi, että pitäisi opetella voittamaan jo nuorena.”
”Mulle on junnuna rakennettu vähän semmoisia kisoja, että voi voittaa. Välillä mennään vähän niin sanotusti huonompitasoiseen kilpailuun ja sieltä haetaan niitä voiton tunteita, ja sitten siellä oli niitä kovatasoisia kisoja, missä ei olla kärkipelaajana, vaan sinne mennään vähän niin kuin opiskelemaan. Ajatus sielläkin on voittaa, mutta monesti siellä tuli sitten lunta tupaan”, hän muistelee.
”Mun mielestä niiden juttujen kautta on opittu voittamaan. Sitä samaa vanhaa on pystynyt sitten ammattilaisuralla jatkamaan. Ekana vuonna ammattilaisenakin tuli neljä voittoa ja kolme putkeen. Ne antavat jatkuvuutta ja itseluottamusta taas sitten, kun se tulee isommissa paikoissa.”
”Silloin ei ehkä ajatellut, että sillä on ollut niin iso merkitys, mutta nyt pidemmän ajan jälkeen voi sanoa, että se on ollut selkeästi oikea ratkaisu”, hän pohtii.
Mentaalivalmentajaa Välimäki ei käytä, mutta oman valmentajansa kanssa hän käy säännöllisesti asioita läpi ja keskustelee myös tunteistaan. Kisakalenterin laatimisesta hän vastaa itse, mutta kuuntelee valmentajan mielipiteitä siinäkin tarkasti.
Myös caddieaan Välimäki kuuntelee herkemmin kuin uran alkuvaiheessa. Kentällä hän kuuntelee caddiensa näkemykset, vaikka tekeekin päätökset itse.
Toistaiseksi Välimäen ura on edennyt kuin juna kohti niitä tavoitteita, joita hän on itselleen asettanut. Kun menestystä on tullut, on se saanut hänet vain nostamaan tavoitetasoa entisestään. Niin on myös alkavalla kaudella, ja tarkoituksena on kilpailla kevätkaudella erittäin ahkerasti, jotta paikkoja majoreihin (Mastersiin ja PGA Championshipiin Välimäki pääsee mukaan kaudella 2026) ja Signature Eventeihin aukeaisi.
Omia mahdollisuuksiaan hän ei epäile.
”Itse asiassa mä uskon, että nyt ollaan päästy sen tietyn rajan yli; että tälläkin jutulla pystyy jo menestymään hyvin. Mä uskon, että tämä voi jopa olla nopea muutos, että jos saadaan pikkuisen palikoita korjattua, napsu palloa pidemmälle ja enemmän väylälle ja sitten totta kai lähipeliä kehitettyä, niin sitä kautta se voisi olla yllättävänkin nopea muutos.”
”…ja rautapeli pysyy siinä samana, niin se voi olla aika tuhoisakin yhdistelmä”, Välimäki sanoo.
Välimäen tuoreen haastattelun voit kuunnella alla näkyvän linkin kautta. Golfpisteen podcastit löydät Spotifysta.
Lue seuraavaksi: Mikko Korhonen kertoo podcastissa avoimesti, miltä tuntuu, kun seinä tulee vastaan