Toimittaja Rauli Virtanen kävi syrjäisellä Saint Helenan saarella selvittämässä sinne Napoleonin tavoin sotavangeiksi karkotettujen buurisodan suomalaisten kohtaloa ja pistäytyi saaren ainoalla golfklubilla.
Täällä, missä ikuinen tuuli puskee puut ja pensaat pysyvästi vinoon, ei mikään sää estä tämän Britannialle kuuluvan 6 000 asukkaan saaren intohimoisia golfareita ajamasta 9-reikäiselle kentälle. St. Helenan saarella ei ole huonoa maisemaa, ei myöskään uuden lentokentän lähellä sijaitsevalla kentällä, josta aukeavat huikeat näkymät siniselle Atlantille.
On sunnuntai, ja klubille on tullut parikymmentä pelaajaa kisaamaan ”Texas scramblen” merkeissä. Lähtöä odottavat pelaajat, kaikki toisilleen tuttuja, verryttelevät vaatimattoman klubirakennuksen seinustalla. Puttigriiniä tai rangea täällä ei ole.
Sisällä St. Helenan golfklubin sihteeri Tony Duncan laskee päivän kassaa ja järjestelee palkintopöytää. Huoneen seinät henkivät perinnettä. Täällä on kuva vuonna 1903 klubin perustaneesta kuvernööri Sir Henry Galwaysta, samoin ryhmäkuvia klubin tyylikkäistä jäsenistä viime vuosisadan puolivälistä lähtien.
”Ladyt ovat osa tämän klubin historiaa siinä missä gentlemannitkin,” kierrokselle valmistautuva rouva Helena Stevens kertoo. Samalla paljastuu, että hän on myös klubin naispuolinen kapteeni.
Kun kysyn, kutsutaanko saaren asukkaita pitkähköllä nimellä ”Saint Helenians”, rouva Stevens vastaa nauraen, että ”Saints” – pyhimykset – on se kaikkien käyttämä yleinen termi.
Klubin yhtenä jalona periaatteena on tarjota mahdollisuus golfiin kaikille saarelaisille. Siksi jäseneksi pääsee 50 punnalla, vuotuinen jäsenmaksu on 40 puntaa, junioreilla 9 puntaa. Vieraspelaajat, kuten kanssani samaan aikaan kentälle osuneet hollantilaiset purjehtijat, maksavat 18 reiältä 15 puntaa, 9 reiältä puolet siitä. Mailoja ei saarelle kannata raahata, klubilta niitä järjestyy, eikä pukeutumiskoodi ole kovin vaativa. Sunnuntain kisassa näköjään jotkut menivät myös farkuissa.
Saamani vaikutelman mukaan tuo noin 50 vakiopelaajan joukko pitää vahvasti yhtä huoltaen kenttää ja klubia paljolti talkoovoimin.
Pituutta 9 väylän kierrokselle kertyy 2391 jaardia. Klubin pelaajat eivät yritäkään kehua kentän kuntoa. Kaikki tietävät, että vesipula on aina ongelma tällä saarella, niin kuin se oli jo vuosina 1900–1902, jolloin mm. suomalaiset sotavangit kärsivät täällä janosta ja pesuveden puutteesta. Myös bunkkerihiekasta on pula tuliperäisellä saarella, eikä vesiesteitä kentällä ymmärrettävästikään ole. Golfklubin melko hyvin varustettu baari kyllä palvelee nesteytyksessä.
