Suomen ensimmäinen golfyhtiö on voimissaan – Sarfvikissa jatketaan 80-luvun alkupuolelta asti hyvin toimineella mallilla - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät - Kentänhoito

Suomen ensimmäinen golfyhtiö on voimissaan – Sarfvikissa jatketaan 80-luvun alkupuolelta asti hyvin toimineella mallilla

Sarfvikin New Course kentästä vastaava apulaiskenttämestari Eetu Rantanen lähti iloisen perhetapahtuman johdosta viikon lomalle heti kentän auettua

Syyskesällä 2017 toimitusjohtajan kapulan eläkkeelle jääneelta Rauno Pusalta saanut StaffanTuomolin muistaa edeltäjänsä osittain huumorin sävyttämän toimintaohjeen.

”Pysy tällä linjalla joka on osoittautunut toimivaksi”, aiemmin Kurk Golfissa, Vuosaaressa, Nordcenterissa ja Ruukki Golfissa toimitusjohtajana vaikuttanut Tuomolin kertoo.

Hän on panostanut vahvasti omaan koulutukseensa ja kansainväliseen verkostoitumiseen ja on Pohjoismaiden ainoa golfjohtaja joka on saanut CMAE:n arvostetun Certified Club Manager sertifikaatin.

Toimittajan ehdotukseen nettiartikkelin julkaisemisesta Tuomolin suhtautuu innostuneesti.

”Sopii mainiosti. Voi olla hyvää vaihtelua saada väliin tarina golfyhteisöstä, jossa toimintaa rakennetaan ilman paineita muuttaa liiketoimintamallia”, Tuomolin jatkaa viitaten pääkaupunkiseudulla taloudellisten haasteiden kanssa painivien golfyhtiöiden korjausliikkeisiin.

Sarfvik oli valmistuessaan maamme ensimmäinen osakekenttä. Osakkeen hinnalla ja yksityiskenttien kriteeristöllä mitattuna se on pitänyt paikkansa maamme ylivoimaisena ykkösenä.

Osakkeiden myyntihinta on pysynyt 20 000 euron paremmalla puolella. Vastike on 1780 euroa, mikäli pelaajia on taloudessa kaksi, yhteishinta 2560 euroa on samalla tasolla kuin muilla pääkaupunkiseudun premium-kentillä.

Sarfvikin osakkaiden suurin tyytyväisyyden aihe on ruuhkaton pelaaminen, kahdella 18-reikäisellä kentällä pelataan kausittain yhteensä 23 000-27 000 kierrosta.

Vieraspelaajista suuri osa tulee huokeampaan hintaan osakkaan vieraana. Ilman isäntää rautaportin sisään ajavat vieraat maksavat koko päivän peleistään ja lounaasta maan kalleimman green feen, 150 euroa.

Osakkaat maksavat vastikkeina valtaosan osakeyhtiön kuluista.

”Yhteistyökumpppanuudet ovat nekin tärkeässä osassa. Taloutemme on kunnossa, yhtiö on velaton  ja pystymme investoimaan vuosittain kenttien kunnostuksiin ja parannuksiin. Kustannuspuolella on oltava jatkuvasti tarkkana”, Tuomolin muistuttaa.

Kun tuoretta toimitusjohtajaa pyytää luonnehtimaan Sarfvikin henkeä ja erityispiirteitä, hän nostaa nopeasti esiin kaksi tekijää.

Staffan Tuomolin kuvaili kesällä 2017 valintaansa Sarfvikin toimitusjohtajaksi toiveiden täyttymykseksi. Kuva Ruukki Golfista.

”Toimikunnat ovat erittäin aktiivisia, se on upea asia golfyhteisölle. Edeltäjäni aikana Sarfvik on luonut myös todella toimivat suhteet eri sidosryhmiin ja yhteistyökumppaneihin Golfkeskuksen sijainti, hyvin hoidetut kentät ja palvelun taso ovat tärkeitä kulmakiviä.”

”Oleellinen juju on kuitenkin se, että pelaamaan pääsee käytännössä aina ilman ajanvarausta . Pidän konseptiamme kaikessa yksinkertaisuudessaan ainutlaatuisena Suomessa. Jatkuvasti pitää kehittyä ja uudistaa toimintaa, strategiaa ja liiketoimintamallia ei ole tarvinnut perusteiltaan muuttaa”, Staffan Tuomolin kiteyttää.

Eetu Rantanen vaihtoi hammasteknikon työt golfkentän hoitamiseen

Sarfvikin molemmat kentät avattiin kesäviheriöille perjantaina 20. huhtikuuta.  Tuomolin kiersi esittelemässä New Coursen kuntoa yhdessä apulaiskenttämestari Eetu Rantasen kanssa.

”Talvi on kohdellut meitä oikein hyvin. Saimme syksyllä tehtyä talvea koskevat valmistelut suunnitelmien mukaan. Jääpoltetta tai tauteja ei ole lumien alta paljastunut. Uskon, että kunnon osalta tästä tulee erinomainen kausi”, hymyili New Coursesta vastaava Rantanen.

Eetu Rantaselle golf on myös urheilua, hän on kilpaillut juniorista asti ja pelannut mm. Finnnish Tourilla.

Rantasen golfura käynnistyi lähes kapaloikäisenä Virroilla.

”Isä toimi pitkään seuran puheenjohtajana ja pelasi säännöllisesti, äitikin kerran kaudessa. Isoisä oli perustamassa kenttää. Kuljin jo alle kouluikäisenä kentällä isän mukana nuokkuen väsymyksen tullen bägiin liitetyssä jakkarassa”, Rantanen muistelee.

Hän aloitti työt kentällä jo Virroilla ja jatkoi niitä Sarfvikissa muutettuaan pääkaupunkiseudulle opiskelemaan.

Siisti ja arvostettu sisätyö valkoinen takki päällä oli tarjolla opiskelujen päätyttyä.

”Valmistuin hammasteknikoksi joulun alla 2013. Kolme kuukautta tein sitä työtä. Lumien sulettua veri veti golfkentälle, pääsin takaisin Sarfvikiin ja uravalinta oli sitä myöten selvä. Kulunutta sanontaa käyttäen, rakkaudesta lajiin golfista muodostui myös työ. Ulkona työskenteleminen on minulle suuri nautinto. Kentänhoitajan työtä olisin tehnyt motivoituneesti pidempäänkin, mutta nimesivät keväällä 2017 apulaiskenttämestariksi, mikä oli tietysti iso bonus”, Rantanen kertoo elämäntarinaansa.

Esimiehenä hänellä on vuodesta 1983 Sarfvikissa työskennellyt Timo Leminen, jonka ura kentänhoitoalalla on yksi pisimmistä Suomessa.

28-vuotias Rantanen on suorittanut Lepaalla kenttämestarin erikoistutkinnon. Samalla kurssilla oli myös Hirsalan kentästä kauden 2017 alusta vastuun ottanut Janne Lehto (25-v).

Nuoret miehet ovat aktiivisia myös järjestöelämässä. Lehto on FGA:n puheenjohtaja, Rantanen saman yhdistyksen varapuheenjohtaja.

”Jannen ja muiden kurssikavereiden kanssa sparraamme toisiamme, vaihdamme ajatuksia ja annamme toisillemme vinkkejä. Siitä on erittäin paljon hyötyä. Samoin pelaamisesta muilla kentillä, joilla koetan mahdollisuuksien mukaan keskustella  kenttähenkilökunnan kanssa.”

Sarfvikissa on ympärivuotisessa palveluksessa Lemisen lisäksi kaksi apulaiskenttämestaria, puutarhuri sekä mekaanikko.

”Kausityöntekijöitä on lisäksemme kahdella kentällä yhteensä parikymmentä. Tärkeimpiä tehtäviäni on kouluttaa ja motivoida heitä, luoda työympäristö johon mahdollisimman moni palaisi hyödyntämään antamamme työkoulutusta seuraavien kausien aikana”, Rantanen kertoo.

Palautetta työstään Rantanen kertoo saavansa Sarfvikissa ilahduttavan runsaasti suoraan pelaajilta.

”Enimmäkseen se on positiivista. Useimmiten kehut tulevat ihan aiheesta, toisinaan ehkä kannustuksen omaisina tsemppi-peukutuksina.”

Seppo Falck (oik.) oli perjantaina kauden ensimmäisiä New Coursen kiertäjiä. Kehuja hän antoi Eetu Rantaselle etenkin viheriöiden kunnosta.

Kenttien avaamisen jälkeiset viikot ovat kaikissa golfkeskuksissa kiireistä aikaa. Eetu Rantanen jäi kuitenkin perjantaina iltapäivällä tekemämme haastattelun jälkeen suoraan lomalle. Hänen vaimonsa synnytti varhain sunnuntaina perheen esikoistytön.

Lomaa Rantanen otti viikon verran. Pelikauden aikana hän ehtii pitää viikon kesälomistaan, loppuosan sekä ylitöistä muodostuneet tunnit muodostavat talvikaudelle 3,5 kuukauden mittaisen vapaan jakson.

”Golfkentällä työskenteleminen kentänhoidon parissa on minun juttuni. Tätä uskon tekeväni eläköitymiseeni asti”, sympaattisen ja ammattimaisen kuvan itsestään antanut Rantanen toisti lopuksi valkotakin vaihtamisen ulkotyöhön.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)