Jo nyt on selvää, että rakas lajimme sai juuri päättyneistä kisoista valtavan propagandavoiton, ainakin jos asiaa tarkastelee Suomen kannalta. Tuhannet lajiin aina ennakkoluuloisesti suhtautuneet ovat näinä päivinä todenneet, että hei! ”tuohan näyttää niin hienolta puuhalta, että sitä on heti kokeiltava.” Se asia mitä me emme ole, hyvistä yrityksistämme huolimatta onnistuneet koskaan tarpeeksi hyvin kertomaan tuli nyt, kiitos mainion ja parhaaseen katseluaikaan tapahtuneen televisioinnin ansiosta, kerralla selväksi hyvin suurelle joukolle ihmisiä. Sillä, että omat pelaajamme eivät Riossa oikein onnistuneet on, ainakin isossa kuvassa, melkein yhdentekevää. Tärkeintä on, että lajimme imago sai kunnon potkun ”persuksiinsa,” potkun joka varmasti johtaa aikanaan kasvaviin harrastajamääriin.
Tapio Suomisen selostuksista on kuulunut kaikenlaisia kommentteja, mutta pidin itse hänen debyyttiään melko onnistuneena, sillä hänen tyylinsä sopii lajiin ja hän on ilmiselvästi asiasta myös innostunut, mikä aina auttaa. Tietenkin hän teki joukon asiavirheitä, mutta niitä paikkasivat hyvin mukana olleet lukuisat asiantuntijat. Näistä jälkimmäisistä pidän ehdottomana ykkösenä Antti Vaalasta joka osaa asian parhaiten, eikä höpise kaiken aikaa.
Naisten kilpailu tarjosi kaikille mailaa kovaa rutistaville klubigolfareille mainion oppitunnin siitä kuinka hyvällä tekniikalla ja kevyesti pallo sekä lentää, että osuu maalialueelle. Näiden kilpailujen kepeää yleisilmettä symbolisoi ehkä parhaiten kisojen kovimman kierroksen (62) viimeisenä päivänä kauniissa hellehatussaan pelannut venakko, MariaVerchenova.
Rion iloinen olympiagolf poikkesi monella tapaa edukseen kaikista niistä, yleensä vähän ryppyotsaisista ja totisista ammattilaiskisoista, joihin me nyt joudumme tyytymään aina Tokion (2020) kisoihin saakka.
Huippugolf on huippugolffia ja olymppiakisojen golf on lähinnä läpsygolffia.