26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Wilson toi demopäiville fittausvaunun

Wilsonin fittauskärry on kiertänyt eri puolilla Suomea yli 50 paikkakunnalla. Demopäivillä fitatut mailat saa viimeistään saman päivän aikana.

Demopäivät ovat uusia mailoja halajaville hyvä tilaisuus kokeilla eri merkkejä ja malleja. Viime vuosina myös fittaus on yleistynyt eli mailat räätälöidään pelaajalle sopiviksi.

Fitattujen mailojen toimitusaika on kuitenkin ollut 1,5–2 viikkoa, kun ne tilataan tehtaalta. Wilson Golfin tuotepäälliköllä Juha Kivilahdella on ollut jo muutaman vuoden unelma, että he voisivat rakentaa peräkärryn, jossa mailat pystytään rakentamaan saman tien pelaajalle.

”Periaatteessa meillä on tuossa peräkärryssä vastaavat laitteet kuin isoissa tour-rekoissa. Pystymme tekemään kaikki säädöt odottaessa tai ainakin saman päivän aikana”, kertoo Kiviharju.

Wilsonin kärry on kiertänyt kesän aikana yli 50 tapahtumassa Kivilahden ja Tuomas Korven voimin. Vastaanotto on ollut hyvä.

”Kenelläkään muulla ei ole vastaavaa palvelua. Meillä on kärryssä mukana melko kattava valikoima mailoja, lapoja, varsia ja grippejä. Lisäksi hyödynnämme tietysti jälleenmyyjiemme varastoa, eli sovitamme hyllytavaran kullekin pelaajalle”, kertoo Kivilahti.Fittauskärry rakennettiin Wilsonille mittojen mukaan ja nyt merkin edustajat eri puolilla Eurooppaa ovat siitä kiinnostuneita.

”Kokemuksista on kyselty paljon ja voi olla, että muissakin maissa ryhdytään tuumasta toimeen”, myhäilee Kivilahti tyytyväisenä ja lisää, että paikan päällä tehty räätälöinti on lisännyt myös myyntiä. Tarkkoja lukuja hän ei kuitenkaan suostu kertomaan.

Wilsonilta tulee ensi vuodeksi runsaasti uutuuksia: draiveri, puumailoja, hybridejä, rautoja, bägejä ja uusi pallo sekä muita golfiin liittyviä tarvikkeita. Palaamme niihin, kun mallit on julkaistu.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje