16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Vältä vajaat svingit – hanki gap wedge

Wilson Staff Tw9-wedgejä on saatavana 48-, 50-, 52-, 54-, 56-, 58- ja 60-asteisina. Kuva Wilson.

Opettava pro Jim Flick on väittänyt, että vajaan svingin wedgelyönti on niin vaikea, että harrastajat lyövät 30-70 metristä keskimäärin vain joka kolmas kerta griinille. Kaikilla muilla golfareilla, paitsi ammattilaisilla, on vaikeuksia lyödä palloa muuten kuin täydellä svingillä. Mutta tähän on olemassa ratkaisu: gap wedge.

Gap wedgejen loftit vaihtelevat yleensä 50 ja 54 asteen välillä ja asettuvat kompromisseiksi pitching wedgejen ja sand wedgejen välille. Viime vuosina ammattilaiset ovat tajunneet niiden hyödyt. Vuonna 2008 noin kaksi kolmasosaa PGA Tourin pelaajista käytti wedgeä, jonka loft oli välillä 50 ja 54. Tänä vuonna tuo luku on joka viikko jo lähes 90 prosenttia. Yksi mailan uskollisista käyttäjistä on Jason Day.

”Itse asiassa minulla on myös kaksi PW:tä erityyppisiin lyönteihin”, sanoi Day voitettuaan Nelsonin viime vuonna. ”Matalampiin lyönteihin noin 110 metristä käytän pitchin wedgeä, joka lentää matalana ja rullaa lipulle. Mutta jos lippu on lähellä griinin etureunaa, lyön 48-asteisella wedgellä korkean ja spinnaavan lyönnin. Minulla on myös 54- ja 60-asteiset wedget. Kaikkien näiden mailojen käyttäminen tekee pituushallinnasta helpompaa.”

Pituushallinta on avainsana. Jotta voit olla varma siitä kuinka pitkälle lyöt kullakin mailallasi, sinun täytyy määrittää tarkasti rautamailojesi ja wedgejesi väliset lyönti- ja nostokulmaerot. Rautamailoissa loftkulma nousee noin 4-5 astetta per mailaväli. Silti vain harvat golfharrastajat noudattavat tätä väliä myös wedgeissään. Tämä aiheuttaa ongelmia.

Normaali pitching wedge on 45-46-asteinen, sand wedge taas on yleensä noin 56-asteinen. Näiden väliin ja valtava aukko – totuus, jonka senioreiden PGA Champion Tom Watson sai kohdata. Watson pelasi vuosia vain kahdella wedgellä – PW:llä ja 56-asteisella sand wedgellä. Tämän vuoksi hän joutui taiteilemaan pitchin wedgellä vajaita lyöntejä, kun etäisyys lipulle oli hänen mukavuusalueensa ulkopuolella, paikoissa joissa 56-asteinen maila ei riittänyt, mutta joihon pitching wedge oli liikaa. Nyt hänellä on bägissään myös 52-asteinen Adams Puglielli.

”Käytän gap wedgeä täysiin svingeihin noin 100 metrin lyönneissä”, Watson kertoo. ”On paljon helpompaa lyödä täydellä svingillä kuin taiteilla vajailla napautuksilla.”

Tom

Tom Watson ja malli wedge-lähestymisestä. &copy Getty Images

Miten valitset oikeat wedget?

Watsonin yksinkertainen mutta tehokas strategia olisi vielä tärkeämpi harrastajille, joiden taidot griiniä lähestyttäessä eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin ammattilaisilla. Tutkimusten mukaan keskivertogolfari lyö kierroksen aikana vain 4-5 griiniosumaa. Tämä tarkoittaa sitä, että he lyövät paljon lyöntejä alle 100 metristä. Gap wedgelle on siis tarvetta.

”Tuloksen teossa olennaisten mailojen välissä ei voi olla yli 10 astetta”, sanoo Bob Vokey, Titleistin wedge-osaston kehitysjohtaja. ”On paljon järkevämpää lisätä bägiin wedge tai kaksi kuin pitää mukana rauta-kolmosta tai puu-seiskaa, joita käytät kierroksella ehkä vain kerran.”

Mitkä wedget sitten olisivat parhaat juuri sinulle? Aloita tarkastamalla mikä on pitching wedgesi nostokulma. ”Se on tärkein asia”, sanoo Scott Carlyle, Cleveland Golfin raudoista ja wedgeistä vastaava tuotepäällikkö. ”Sitten suosittelemme pelaajia valitsemaan wedget 4 asteen välein, sellaisella sarjalla pystyy hallitsemaan kaikki lyöntietäisyydet. On myös helpompaa lyödä rullaava chippi 50- tai 52-asteisella wedgellä 56-asteisen sijaan.”

Toisin sanoen, jos pitching wedgesi on 46-asteinen, on järkevää hankkia 50-, 54- ja 58-asteiset wedget. Jos et halua kantaa bägissä neljää wedgeä, voit hankkia 51- ja 56-asteiset.

Silti on edelleen joitakin ammattilaisia, joilla on suuria aste-eroja wedgejensä välillä. Esimerkiksi Colt Knostilla on 10 asteen väli, Davis Love III:lla 9 asteen väli. Mutta heillä onkin kummallakin U.S. Amateurin sekä PGA Championshin voitot hallussaan, eivätkä he myöskään missaa joka kolmatta griiniä alle 60 metristä…

Teksti E. Michael Johnson

#Digest#

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje