16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Scotty vai Method?

Tilanne hallussa? Maailman ex-ykkönen käyttää nykyään vakituisesti kahta putteria. © GettyImages

Kun Tiger Woodsin pelin palikat olivat vuosikausia kohdallaan, ei hänen tarvinnut miettiä sen koommin välinevalintojaan. Mainostamiensa brändien myynninedistämiseksi Woodsin on pitänyt silti vuosittain vaihtaa bägiinsä tuotantolinjojen uusimmat mallit. Siis ainakin päällisin puolin. Woodsin – niin kuin yleensä kaikkien huippupelaajien – jokainen yksittäinen maila on sorvattu hänelle itselleen sopivaksi pitkissä testauksissa.

Putteri on sitten oma lukunsa. Jos tulosta syntyy, ei yleensä yksikään eliittipelaaja arvaa vaihtaa putteriaan toiseen pelkästä vaihtamisen ilosta. Ei vaikka mitä maksettaisiin.

Pelillisten ongelmien myötä Woods on sittemmin joutunut kohtaamaan hänelle hieman uudenlaisen maailman. Jos on Tiger tehnyt uransa suurimmat uroteot nimenomaan taianomaisella puttipelillä, ei siitä ole näkynyt viimeisen vuoden aikana merkkiäkään. Ihmekös Woods on joutunut käymään jo pidempään eräänlaista ”entten tentten” -leikkiä nimenomaan putterinsa kanssa.

Woodsin voittojen myötä Scotty Cameron nousi 90-luvulla nopeasti maailman halutuimmaksi putteriksi. Vaikka mailan hinta markkinoille tultuaan oli melkoisen korkea, ei sen hankintaa pidätellyt kaikkien vähänkin kynnelle kykenevien kohdalla mikään. Puttaus on pitkälti tahtokysymys, ja pian jokainen Woodsiin henkilökohtaisesti samaistunut harrastaja sai tuta aivan toisenlaisen tason puttipelissään uudella taikasauvallaan.

Scotty Cameronin glamouri koki kuitenkin kolauksen siinä vaiheessa, kun siviilikohujen jälkeen kentille palannut Woods alkoi takerrella tärkeimmällä mailallaan kahden metrin päässä reiästä. Ratkaisu ei ollut hätiköity, sillä Woods tarttui vasta viime vuoden British Openissa ammattilaisurallaan ensimmäisen kerran muuhun putteriin kuin Scotty Cameroniin.

Woods

Woods luotti Arizonan MM-reikäpeliturnauksessa maailman kuuluisimpaan putteriin. © GettyImages

Hän perusteli Nike Method -putterin käyttöönottoa St Andrewsin hitailla griineillä. Methodin lapaurat kun saavat pallon liikkeelle nopeammin entisellä lyöntirytmillä. Mallet-tyyppinen maila ei osoittautunut tulikasteessaan käänteentekeväksi valinnaksi, sillä Woods sijoittui British Openissa mielikentällään vasta 23:nneksi.

Pian Woods palasi takaisin Scotty Cameronin (Newport 2:sta muistuttava prototyyppi) varteen, monen uskoessa hänen pysyttelevän jatkossa Methodista erossa. Tästä alkoikin täydellinen arpapeli. Nykyään on melko tavallista, että Tiger käyttää kumpaa tahansa putteria pelaamissaan kisoissa.

Kotioloissaan hän harjoittelee jopa tavallisimmin Methodilla. Woods on sanonut pitävänsä Methodin varren kantakiinnityksestä saaden kaipaamaansa kärkipainoista tunnetta puttausliikkeeseensä.

Viimeksi Nike Method 003 nähtiin Woodsin kädessä World Touriin kuuluvassa Cadillac Championshipissä sekä tällä viikolla pelatussa Tavistock Cupissa. Hän pelasi Miamin kisan päätöspäivänä koko joukon parhaan tuloksen, 66, ja oli sunnuntain puttitilastossa lupaavasti kahdeksas.

Nähtäväksi jää, kumman putterin maailmanlistan viitonen valitsee Orlandossa ensi viikolla pelattavaan Arnold Palmerin turnaukseen. Augustassa on tunnetusti nopeat griinit, joten lieneekö silloin taas Scotty Cameronin vuoro…

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    JP says:

    Tiger pelasi The Openissa Method 001 -putterilla, joka on Anser-tyyppinen classic blade kuten Newport 2 (ei heel shafted mid-mallet -tyyppinen kuten Method 003). The Openissa Tiger palasi jo takaisin Scotty Cameroniin punaiseen paitaan pukeuduttuaan (viimeisenä päivänä). Mallet tyyppisellä Method 003 -malilla Tiger pelasi loppukaudesta (kuten kauden päätöskisassa), jossa hävisi uusinnan McDowellille. Nuo classic blade ja heel shafted mid mallet -termit ovat Niken kotisivuilta