16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Nikelta markkinoille kehäpainotteinen draiveri

Helmikuun alkupuolella 2013 kauppoihin tulevassa draiverissa painoa on siirretty lavan kärkeen ja kantaan.

Nike tuo lupaustensa mukaisesti kaudelle 2013 markkinoille draiverin, joka on kilpailijoihinsa nähden ”vallankumouksellinen”. Se voidaan luokitella painonjakauman osalta ensimmäiseksi kehäpainotteiseksi draiveriksi. Ulkomuoto herättää varmasti huomiota ja kiinnittää katseita.Se on kuitenkin havaittavissa vain alhaalta päin tarkasteltuna, eikä näin ollen häiritse lyöntiinsä valmistautuvaa pelaajaa. Nike on ilmoituksensa mukaan tuomassa kehäpainotteisuuden myös väyläpuihinsa ja hybrideihin.

Historiallista on myös se, että Nike VR_S Covert mailassa pelaaja voi erikseen , toisistaan riippumatta säätää lavan nostokulmaa ja sen asentoa. Nostokulmassa on viisi vaihtoehtoa, asteen välein 8,5-12,5 astetta. Lavan asento säätyy nostokulmaan vaikuttamatta, vaihtoehdot ovat suora, avattu ja suljettu lapa.

NIken

NIken patentoiman systeemin avulla pelaaja saa draiveriinsa 15 erilaista säätöä.

Nike markkinoi vahvasti tätä ominaisuutta, jolla pelaajalla on käytännössä 15 eri säätömahdollisuutta ( 5×3) yhdessä mailassa. Merkki on patentoinut Dual Axis-nimen saaneen kahden säädön mallin. Muilla merkeillä lavan nostokulman säätäminen vaikuttaa lavan asentoon ja päinvastoin.

Kolmas uutuus on NexCor lavan pinnassa.NexCor tuottaa lapaan enemmän vauhtia osumassa. Vaihteleva pinnan paksuus lavassa johtaa siihen, että sweetspotia on saatu siirrettyä kannasta lavan keskelle ja ylemmäs. Kohtaan, johon tutkimusten mukaan useimmat harrastajapelaajat useimmiten osuvat. Tuote lanseerattiin maanantaina USA:ssa, Orlandossa.

”VR_S Covert on tuote, jonka kautta tuomme markkinoille teknologiaa joka varmasti lisää alan myynnin kasvua. Maila on visuaalisesti kiehtova, se tuntuu kädessä hyvältä. Osuman ääni on upea, ja mikä tärkeintä, toimiva kokonaisuus tuottaa voimakkaita suorituksia ja pelaajan kaipaamaa kontrollia sekä varmuuutta. Harrastajat sekä huippupelaajat tulevat nauttimaan mailan teknologisista innovaatioista”, hehkutti Nike Golfin kaupallinen johtaja Rob Arluna Orlandon tilaisuudessa.

Nike

Nike haastaa kilpailijansa leimallisesti myös lavan värillä.

Uuutuustuotteet tulevat Euroopassa myyntiin helmikuun kahdeksantena päivänä. Molemmissa malleissa on vakiona uusi Mitsubishi Rayon Kuro Kage varsi. Nike VR_S Covert Tour 430cc Nostokulmaa valinnaisesti 8,5-12,5 astetta Lavan asento suljettu, suora, avoin Varsi:Mitsubishi Rayon Kuro Kage 60s, vaihtoehdot: R, S, X Suositushinta: 399euroa Nike VR_S Covert 460cc Nostokulmaa valinnaisesti 8,5-12,5 astetta Lavan asento suljettu, suora, avoin Varsi: Mitsubishi Rayon Kuro Kage 50s: Vaihtoehdot: W, A, R, S Suositushinta: 299 euroa

Teemu Tyry

NIke Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje