Roope Kakko on sydämeltään kilpagolfari, mutta tänä talvena ensi kertaa myös valmentaja - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Podcast

Roope Kakko on sydämeltään kilpagolfari, mutta tänä talvena ensi kertaa myös valmentaja

Roope Kakko (oik.) on pelannut DPWT:llä ja CT:llä yhteensä yli 350 kilpailua.

Roope Kakko tekee talvella valmennuksia, jotta pääsee tavoittelemaan pelillisiä unelmiaan golfissa.

”Olin vetämässä siinä sitä hollantilaista pelaajaa ja hänen caddietaan turpaan, kun se ei piitannut pelistä, eikä kunnioittanut meitä kanssapelaajia.”

Roope Kakko on tunnettu siitä, ettei hän pidättele sanojaan, kun sanottavaa on. Yllä oleva Kakon kommentti juontaa juurensa vuosien taakse Challenge Tourin kilpailuun. Kakon peliryhmässä hidastellut hollantilaispelaaja sai kuulla kunniansa hänen käyttäytyessään kisan viimeisellä kierroksella vastoin hyvää pelitapaa.

Kyseinen tilanne kertoo paljon Kakon intohimoisesta suhtautumisesta golfin pelaamiseen. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta espoolaisen ensimmäisestä voitosta Challenge Tourilla. Tuon voiton jälkeen hän on pelannut haastajakiertueella kaksi kertaa enemmän kilpailuja kuin pääkiertueella.

Syitä siihen, miksi kausia CT:llä on reilusti enemmän mitä DPWT:llä voi olla monia, mutta uraansa taaksepäin katsova Kakko löytää ainakin yhden selittävän tekijän, miksi näin on.

”Ehkä minulta on puuttunut se viimeisin ja kirkkain päämäärä, mitä pitää tehdä, että pääsen seuraavalle portaalle ja siitä aina eteenpäin.”

”Olen täysin Sami Välimäen fani, koska hän on tiennyt tasan tarkkaan, millä tavalla tullaan etenemään maailman huipulle”, Kakko heittää esimerkin PGA Tourille päässeestä maanmiehestään.

Kakon työmaa on viimeisten vuosien aikana ollut Challenge Tourilla. Edellisestä DPWT:n kilpailusta on kulunut jo yli kolme vuotta. Challenge Tourilla pelaaminen on kilpailuiden palkintorahoihin nähden kallista touhua. Rahoituksen kerääminen on siten merkittävässä roolissa, joten Kakkokin tekee tänä talvena valmennuksia Minni & Roope Golf Schoolissa.

Aikaisemmin hän ei ole valmennuksia tehnyt, mutta pitkä ura ammattilaispelaajana luo pohjan, jota pystyy hyödyntämään valmentamisessakin.

”Lähestyn valmentamista konkretian kautta. Siksi teen mieluummin yksityistunteja, jolloin pystyn antamaan itsestäni sille asiakkaalle mahdollisimman paljon. Monesti jokin asia pitää käydä useamman kerran läpi ennen kuin viesti menee perille”, Kakko raottaa filosofiaansa.

Kakon uran huippuhetket ovat kaksi voittoa Challenge Tourilta ja yksi DPWT:ltä. Niiden lisäksi eväsreppuun on kertynyt esimerkiksi oivalluksia pelaamisesta hänen matkatessaan ympäri maailmaa. Viimeisin oivallus tapahtui hiljattain kuluneena syksynä juuri ennen DPWT:n karsintojen toista vaihetta.

Vaikka Kakon matka karsinnoissa päättyi tuohon, hän ei ole vielä suostunut viimeistä sanaansa kilpagolfissa sanomaan.

”Kipinää pelaamiseen riittää varmaan niin pitkään kuin henki pihisee. Identiteettini on olla golfin pelaaja”, Kakko kertoo.

Alla olevassa tuoreimmassa Golfpiste podcastin jaksossa on Kakon mietteitä laajemmin, ja tarina myös siitä, miten hän selviytyi eräältä Kazakstanin kilpailumatkalta kotiin ilman viisumia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Sport Goofy says:

    Toimittajien henkinen kuperkeikka koskien LIV-pelaamista oli kyllä aivan verratonta huumoria. Viidessä minuutissa päästiin isoäidin myymisestä pelkän rahan takia perheen elättämiseen DPWT:tä kovemmalla kiertueella. Kiitokset hyvistä nauruista!

    Jatkossa toivoisi ehkä hieman enemmän analyysia ja vähemmän paatosta? Tuolla rahankäytöllä on selvää, ettei LIVilla ole kestävää bisnesmallia eikä katsojia, ei edes tv-sopimusta. Tuleeko LIV-pelaajien rantautumisesta DPWT:lle isompikin ilmiö? Ainakaan heillä ei näytä olevan mitään vaikeuksia saada kisajärjestäjien kutsuja DPWT:n Australian ja E-Afrikan kilpailuihin.