16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Paula Creamer: Hybridillä lyömisen perusasiat

Paula Creamerin pelin vahvuus ovat pitkät lähestymiset hybridillä.

Pitkät lähestymiset ovat vahvuuteni hyvien hybridilyöntieni ansiosta. En ole LPGA Tourin pisimpiä draivaajia, mutta tiedän, miten lyödään viheriöosumia (rankingin kolmas 74,2 prosentilla). Kentän pituudesta riippuen minulla on jopa kolme hybridiä ja pisin rautani on viitonen. Hybridillä on helpompi saada hyviä osumia, lentokaari on korkeampi ja pallo putoaa pehmeämmin kuin pitkillä raudoilla lyödessä. Tämä on erittäin tärkeää lyötäessä pitkiä lähestymisiä. Hybrideillä pystyy myös muokkaamaan lyöntiä paljon enemmän kuin yleisesti uskotaan. Ne ovat monipuolisia ja niillä voi lyödä raffista, huonosta makuusta tai jopa chipata. Hybridillä pitää lyödä samalla tavalla kuin rautamailalla – se on kaiken avain – eikä kuten väyläpuulla. Kun lyö suoraan palloon ja ottaa pienen divotin (oikealla), hybridiä on yhtä helppo käsitellä kuin keskirautaa. Seuraavalla aukeamalla näytän omasta mielestäni tärkeimmät lyönnit.

Matala draw hybridillä

Matalaa draw´ta lyödessäni minulla on suljettu stanssi.

Matalaa draw´ta lyödessäni minulla on suljettu stanssi.

Luonnollinen lyöntini on suhteellisen suora ja siinä on pieni draw. Ajoittain joudun kuitenkin tilanteisiin, joissa pitää lyödä matala pallon lentorata, joka kaartaa enemmän oikealta vasemmalle. Tällöin alkuasennossa pallo on hieman keskilinjan takapuolella, paino on vasemmalla puolella ja minulla on suljettu stanssi. En manipuloi lyöntiä käsilläni lyödäkseni draw´n, mutta vapautan ne enemmän osuman läpi. Svingissä kierryn enemmän vartaloni ympäri – kun pallo on takana, se on helpompaa – ja näin syntyy normaalia lyöntiäni matalampi pallon lentorata.

Peruslyönti hybridillä

Peruslyönnissä hybridillä pallo on keskellä stanssia ja painopiste on keskellä.

Peruslyönnissä hybridillä pallo on keskellä stanssia ja painopiste on keskellä.

Vaikka hybridi saattaa muistuttaa ulkomuodoltaan väyläpuuta, sillä pitää lyödä kuin rautamailalla. Hybridin varsin on vain hitusen pidempi kuin vastaavan rautamailan, joten pallolle on helppo asettua samalla tavalla kuin rautalyönnissä. Peruslyönnissä pallo on keskellä stanssia ja painopiste on keskellä. Käsien pitää olla linjassa pallon kanssa ja olkapäiden, lantion ja jalkojen kohtisuorassa kohteeseen. Taakseviennissä ja läpilyönnissä täytyy olla kiihtyvä vauhti. Ei kannata edes yrittää pyyhkäistä palloa matkaan samalla tavalla kuin väyläpuulla. Itse keskityn lyönnissä saamaan vartaloni oikean puolen läpi lyönnin; loppuasento on korkea ja paino vasemmalla jalalla.

Korkea fade hybridillä

Korkeaa fadea lyödessäni otan avoimen ja hieman leveämmän stanssin (keskimmäinen kuva).

Korkeaa fadea lyödessäni otan avoimen ja hieman leveämmän stanssin (keskimmäinen kuva).

Fade on tärkeä lyönti, kun tuulee oikealta vasemmalla. Erityisen tärkeä sen on sellaiselle pelaajalle, jonka luontainen lyönti kiertää oikealta vasemmalle. Alkuasento on sama kuin peruslyönnissä, pallo ja painopiste ovat keskellä, mutta otan avoimen ja hieman leveämmän stanssin (vertaa vasemmalla olevan kuvaan). Osumahetkellä pidän huolen, ettei oikea käteni kierry vasemman päälle ja yritän pitää lavan auki. Näin loppuasennossa rintakehäni on edelleen korkealla, mutta käteni ovat vartalon vasemmalla puolella enkä ole vapauttanut mailan lapaa.

Teksti Stina Sternberg Kuvat Stephen Szurlej

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje