Älä kiusaa itseäsi liian monella tekniikka-ajatuksella bunkkerilyönnissä.
Bunkkerilyönti pilataan yliajattelemalla tekniikkaa. Tämä on johtopäätös, johon usein päädyn, kun opetan tavallisia golfin harrastajia lyömään bunkkerista. Sen ei ole kuitenkaan pakko olla niin vaikea lyönti, miksi se usein mielletään. Kaivaudutaan hiekkaan, avataan lapaa, linjataan keho vähän kohteesta vasemmalle, lyödään muutama sentti pallon taakse, ja niin edelleen. Nämä asiat tulevat kuin apteekinhyllyltä, kun klubipelaajalta kysyy, mitkä ovat hänen mielestään bunkkerilyönnin tärkeimmät kohdat. Mutta listasta puuttuu hälyttävän usein kaksi tärkeintä asiaa, jotka muistamalla bunkkerilyönnistä tulee lasten leikkiä. Yksi: pidä kehon paino etummaisella jalalla, äläkä anna sen heilahtaa takajalalle osumaan tullessa. Kaksi: lavassa pitää olla vauhtia, ja hiekan pitää lentää kohti griiniä. Se on siinä. Jos haluat lyödä stressivapaita bunkkerilyöntejä, kaikki muut tekniset asiat bunkkerilyönnissä ovat alisteisia kehon painopisteelle osumahetkellä ja mailan lavan vauhdille, kun se kohtaa hiekan. Tekniikkahifistelylle ei kannata antaa liian suurta valtaa, sillä bunkkerilyönnissä on kaikista golflyönneistä suurimmat virhemarginaalit. Voit tehdä kaikki temput suoraan oppikirjasta ja viimeisimmistä YouTube-videoista, mutta jos vartalon painopiste keikahtaa palloon tullessa takajalalle, pahoja asioita tapahtuu. Svingin alin kohta heilahtaa samalla liian paljon pallon taakse, joka aiheuttaa duffeja ja viheliäisiä kylkiosumia. Jos et taas tee tarpeeksi pitkää taaksevientiä, etkä pääse kiihdyttämään mailaa reippaasti osumaan, omille nilkoille takaisin pyörivät pallot tulevat tutuiksi. Alla olevasta bunkkerivelho Brett Rumfordin videosta on helposti huomattavissa, kuinka kehon painopiste liikkuu etummaiselle jalalle ja kuinka hän kiihdyttää lavan vauhdilla hiekasta läpi. Tällä harjoitteella saat hyvän tunteen, kuinka kehon painopiste siirtyy vasemman lonkan päälle osumassa. Huomaa myös, ettei oikean jalan kengän kärki kaivaudu hiekkaan, vaan se liukuu nätisti sisäsyrjän kautta kohti kohdetta. Eli takajalan ei tarvitse bunkkerilyönnissä ponnistaa voimakkaasti. Tein lauantai-illan ratoksi pienen testin harjoitusbunkkerissa, ja löin useista erilaisista ”vääristä” alkuasennoista bunkkerilyöntejä, mutta kaikki lähtivät komeasti pois bunkkerista, kun liioittelin edellä mainittuja asioita, liikettä ja vauhtia. Oli lapa sitten suorassa tai auki, keho hurjan paljon auki tai kiinni, jalat todella kapealla tai liian leveällä, pallot nousivat kerta toisensa jälkeen griinille. Tekniikkahifistelylle ei kannata antaa liian suurta valtaa, sillä bunkkerilyönnissä on kaikista golflyönneistä suurimmat virhemarginaalit. Se ei todellakaan ole millistä eikä kymmenestäkään millistä kiinni, missä vaiheessa svingiä lapa sujahtaa hiekkaan, kunhan vain osumakohta hiekkaan on ennen palloa. Edelleen, oikea painopiste ja riittävä vauhti lavassa huolehtivat lopusta. Toista se on rautaseiskalla väylältä lyödessä. Jos lapa osuu puoli senttiä liian aikaisin maahan, lyönti on tuomittu epäonnistumaan. Silti rautaseiskalla väylältä lyöminen on suurimmalle osalle pelaajista paljon mieluisampaa touhua kuin bunkkerilyönti kymmenen metrin päässä lipusta. Tämän luettuasi rohkaistu piipahtamaan harjoitusbunkkerissa testaamassa, miten lyönnit onnistuvat. Sieltä saattaa tulla salakavalia hymyjä, kun huomaat pallon nousevan griinille entistä helpommin. Kuuntele myös Golfpiste Podcastin tuorein jakso, jossa käsitellään lähipeliä laajemminkin Markus Ervastin kanssa.
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje