26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

10 sääntöä mahtaviin draiveihin

Nick Price pelaa nykyään seniorikilpailuja, mutta draivi kulkee edelleen. © Getty Images

1. Ensin pituus, sitten tarkkuus. Nick Faldo, Fred Couples, Greg Norman ja me muut sukupolvemme pelaajat suhtauduimme draiverilla lyömiseen eri tavalla kuin tämän päivän golfarit. Siihen aikaan lyönnin voiman ja kontrollin suhde oli niin kovin herkkä. Minä svingasin korkeintaan noin 85 prosentin voimalla, sillä muuten en olisi osunut sweet spotiin – joka oli persimonidraivereissa herneen kokoinen. Nykypäivän draivereissa sweet spot on suurempi kuin itse pallo, mutta minulla on ollut vaikeuksia sen hyödyntämisessä. Huolimaton svingaaminen on niin täysin päinvastaista verrattuna omaan pelityylini. Mutta tämän päivän ammattilaisilla näitä vaikeuksia ei ole. Luulisin, että keskimäärin he svingaavat yli 90 prosentin voimalla. Ja vaikka he eivät lyö erityisen suoraan, lyönnit ovat niin pitkiä, ettei tarkkuudella useinkaan ole merkitystä. Jos olet aloittelija – tai jos lapsesi on aloittamassa golfia – korosta sitä, että draiverilla lyödään mahdollisimman pitkälle. Svingaa pidemmälle ja vapaammin kiertäen kuin raudoilla. Tarkkuuteen voit keskittyä myöhemmin. 2. Nyt jos koskaan, lyö draw-kaarta. Yhä useampi tour-ammattilainen lyö draiverilla fadea. Jos tämän takia sinua ei enää harmita oma slice-kirouksesi, mietipä kaksi kertaa. Tour-pelaajat eivät lyö fadea samalla tavoin kuin amatöörit. Itse asiassa ammattilaiset tekevät draw-tyyppisen svingin, jossa mailanpää tulee palloon sisäpuolelta, sen sijaan että maila liikkuisi ulkoa sisään. Faden he saavat aikaiseksi tähtäämällä vasemmalle ja pitämällä lapaa hiukan auki osumassa. Jotta sinusta tulisi hyvä draivaaja, sinun pitää osata tällainen draw-tyyppinen svingi. Se on voimakkaampi, sillä mailanpää tulee palloon matalassa, suorassa kulmassa, ja palloon kohdistuva paine on tehokkaampi. 3. Aseta pallo enemmän eteen. Jos jonain vuonna draiverit kehittyivät todella kuumiksi, se oli kaudella 2004. Sen vuoden Mastersissa monet nuoret pelaajat tykittivät minua pidemmälle. Augustan kentän viidestoista reikä on par-5, ja kilpailussa löin reiän toisen lyönnin rautanelosella, kun Tiger ja Sergio löivät rautaseiskalla. Niin suurta pituuseroa ei voi saada kiinni 72 reiän aikana. Olin lopputuloksissa jaetulla kuudennella sijalla, enkä voinut kuin ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin pysynyt kärkipelaajien mukana. Kun etsin lyöntiini lisää pituutta, löysin kaksi toimivaa ratkaisua. Ensiksi käännyin backsvingissä enemmän. Toiseksi asetin alkuasennossa pallon edemmäksi, suoraan vasemman rintalihakseni alapuolelle. 43–45-tuumaiset draiverit on suunniteltu niin, että pallon paikka tulee edemmäksi. Nosta tiitä hieman korkeammaksi ja siirrä sitä eteenpäin kahdesta viiteen senttimetriin. Näin maila osuu palloon upsvingissä, jolloin sekä lentomatka että rulli pitenevät. 4. Testaa kymmentä ‘identtistä’ draiveria. Japanilainen golflegenda Jumbo Ozaki on aina kulkenut omia polkujaan. Hän aloitti joitakin vuosia sitten trendin, jota monet ammattilaiset seuraavat tänäkin päivänä. Koska titaanisten draivereiden valmistusteknologia on vielä suhteellisen uutta, jokainen draiveri on hieman erilainen. Titaaniset lyöntipinnat pistehitsataan mailanpäähän, jolloin saumojen syvyyksissä on hiuksenhienoja eroavaisuuksia. Ohuempi sauma tuottaa lyöntipintaan enemmän joustoa eli pidempiä lyöntejä. Lisäksi loft-kulman ja varren jäykkyyden pienen pienillä eroilla voi olla merkitystä. Jumbo saattoi testata kahtakymmentä draiveria, joiden kaikkien piti olla ominaisuuksiltaan täsmälleen samanlaisia. Mutta kahdenkymmenen draiverin joukosta yksi tai kaksi olivat muita kuumempia. Ne vastasivat muita tehdasasetuksiltaan, mutta jokainen maila oli hiukan erilainen. Jos sinulle on räätälöity vaikkapa 11-asteinen draiveri regular-varrella, ja pidät jostakin tietystä mailamerkistä, yritä lyödä sillä draiverilla ainakin kymmenellä eri versiolla. Saatat löytää juuri sen draiverin, joka taianomaisesti tuo lyöntiisi lisämetrejä. 5. Lentokaaren viimeinen kolmannes ratkaisee. Paras koskaan näkemäni draivaaja oli Greg Norman. Kun Greg ja minä pelasimme ensimmäisiä kierroksiamme yhdessä 1970-luvun lopulla, hänen pallonsa lentokaari oli loivasti nouseva. Pallo roikkui lentokaaren korkeimmalla kohdalla ja putosi sitten taivaalta. Gregin draivit olivat suoria ja tarpeeksi pitkiä, mutta avauksista sai sen vaikutelman, ettei lyönnin lopputulos vastannut hänen hienoa svingiään. Sitten 1980-luvun puolenvälin tienoilla Greg keksi ratkaisun ongelmaansa. Hän löysi oikean draiverin ja alkoi osua palloon enemmän upsvingin puolella, jolloin pallon lähtökulma oli paljon korkeampi. Ja kun pallo saavutti lentokaarensa lakipisteen, se jatkoi eteenpäin lentämistä, sen sijaan että olisi räpytellyt alaspäin kuin loukkaantunut sorsa. Ja pallo jatkoi menoaan vielä maahan tultuaankin. Parantamalla lentokaarensa viimeistä kolmannesta Greg alkoi lyödä huippupitkälle, eikä menettänyt tarkkuuttaan lainkaan. Kun harjoittelet rangella ja lyöt draiveja, seuraa pallon käyttäytymistä lentokaaren loppupuolella. Jos huomaat, että pallo tipahtaa äkillisesti lentonsa huipulta, etsi draiveri, joka nostaa pallon korkeammalle ja vähemmällä spinnillä. Kiitokseksi saat luultavasti 15 lisämetriä, kenties enemmänkin. 6. Älä tee suorasta draivista ongelmaa. Yhden koulukunnan mukaan avaukset pitää tähdätä väylän jommallekummalle puolelle, jolloin lyöjän luonteva lentokaari tuo pallon takaisin keskelle. Toisen ajattelutavan mukaan tähtäyspiste on keskellä väylää, jolloin molemmilla puolilla on tilaa virhemarginaalille. Kokonaisuutena jälkimmäinen vaihtoehto on parempi, erityisesti tänä päivänä jolloin sateenkaaren muotoista slicea ja syöksyvää hookia on paljon vaikeampi saada aikaan. Perussääntönä lyöntiä ei koskaan pidä tähdätä niin, että pallo lähtee kohti vaikeuksia – bunkkeriin, vesiesteeseen, syvään raffiin – sillä jos lyönti onkin suora, sinulla on ongelma. Älä koskaan rankaise itseäsi suorasta draivista. 7. Ole riskitön uhkapelaaja. Meitä jokaista houkuttelisi lyödä sinne kauimmaiseen bunkkeriin asti, oikaista doglegin kulmasta ja yrittää päästä par-vitosella kahdella päälle lyömällä vesiesteen yli. Mutta itse olen aina noudattanut tätä sääntöä: Jos et yllä tavallisella svingilläsi esteen yli, älä edes yritä sitä. Jos tuntuu, että joudut svingaamaan edes hiukan kovempaa, lyö sen sijaan välilyönti tai tähtää poispäin vaikeuksista. Jos otat riskin ja häviät, se maksaa sinulle lyönnin tai enemmän. Lisäksi tunnet itsesi hölmöksi ja jatkat pelaamista kielteisessä mielentilassa. 8. Valitse pallolle hyvä paikka. Useimmat avauslyöntipaikat ovat epätäydellisiä. Ajan kuluessa ne alkavat viettää johonkin suuntaan, ja monet ovat painuneet paikoittain notkolle. Jos asetat tiin sellaiseen kohtaan, missä jalkasi ovat edes senttimetrin verran korkeammalla tai matalammalla kuin pallo, joudut lyömään rinteestä. Etsi tasainen alue hinnalla millä hyvänsä, vaikka joutuisit asettamaan pallon aivan tiimerkkien viereen tai siirtymään taaksepäin yhden tai kahden mailanmitan verran. 9. Ymmärrä syy huonojen draivien päiviin. Kun menen rangelle lämmittelemään ennen pelikierrosta, en koskaan voi olla varma tulenko lyömään draw-kaarta vai suoria lyöntejä. Jos haluat välttää ”huonojen draivien päiviä”, jolloin avauksesi lentävät joka puolelle kenttää, kiinnitä enemmän huomiota rangella lyömiisi draiveihin. Kentän puolella suunnittele ja toteuta avauslyöntisi päivän lyöntitaipumustesi mukaan. Huonoista osumista tulee helpommin hallittavia, etkä stressaa niin paljon. Ainakin onnistut kiertämään kentän kunnialla. 10. Vastusta villitystä ja heiluttele mailalla. Jos tourilla on yksi trendi, jonka en toivoisi tihkuvan ruohonjuuritasolle, se on alkuasennon mailan heiluttelun vastustaminen. Tiger ja Phil vipattavat vain vähän, Aaron Baddeley ei lainkaan ja monet pelaajat aloittavat svinginsä täysin pysähtyneestä alkuasennosta. Mailan heiluttelu on muutakin kuin kuorrutusta kakun päällä. Se on ratkaisevaa, sillä se vähentää jännitystä. Sen avulla lyöjä saa rytmistä kiinni. Vipatus on myös esimakua tulevasta svingistä. Jack Nicklaus, Arnold Palmer, Ben Hogan ja Sam Snead heiluttelivat kukin mailaa omalla erityisellä tyylillään ja olivat aivan fantastisia draivaajia. Teksti Nick Price ja Guy Yocom. Artikkeli julkaistu Golf Digest 1/09-lehdessä. #Digest#

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje