10 sääntöä, joiden avulla chippaat loistavasti - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

10 sääntöä, joiden avulla chippaat loistavasti

Raymond Floydilla on pehmeät kädet lähipelissä. © Getty Images

1. ETSI OMA TYYLISI. Parhaat chippaajat ovat itseoppineita. Erilaisia alustoja, ruohotyyppejä ja olosuhteita on niin paljon, että on mahdotonta selittää jokaista tilannetta erikseen. Kun joku on opettanut sinulle chippaamisen perusperiaatteet, on parasta jatkaa itsenäisesti. Vietin lapsuuteni Fayettevillessä Pohjois-Carolinassa, missä pelasin golfia päivät pitkät, usein itsekseni. Kulutin satoja tunteja aikaa griinien ympärillä Cape Fear Valleyn kentällä, jonka isäni omisti. Halusin yrittää lyödä kaikki mahdolliset lyönnit – yhden pompun jälkeen rullaavan chipin, heti alas tullessaan pysähtyvän chipin, räjäytyslyönnin huonosta makuusta. Yritin lyödä saman chipin bägini kaikilla raudoilla, jotta saisin kuvan jokaisesta vaihtoehdosta. Opettajan johdolla chippaamaan oppineita hyviä pelaajia on olemassa, mutta parhaat chippaajat – Seve Ballesteros, Tom Watson, Phil Mickelson, Tiger Woods – opettelivat taitonsa itsenäisesti. 2. ANNA TUIJOTUKSEN JOHTAA. Jos jokin asia teki minut tunnetuksi, se oli ”tuijotukseni”. Kun olin johdossa tai kärjen tuntumassa, ilmeeni muuttui ja silmäni tuijottivat eteenpäin selkosen selällään. Ilme oli tulosta zonemaisesta henkisestä tilasta, ja miten kummallinen tunne se olikaan. Jalkani tuntuivat todella keveiltä, tunsin vartaloni lähes leijuvan. Kun eteeni tuli tärkeä chippi, näin mielessäni, miten pallo lähti lavasta ja laskeutui griinille täydellisesti. Erilaiset lyöntivaihtoehdot surisivat mielessäni kuin pienet filminpätkät. Tuijotus oli minun tapani antaa mielikuvituksen syrjäyttää tietoinen ajattelu. Yritä lähestyä chippaamista tästä näkökulmasta – tulet yllättymään siitä, kuinka usein onnistut toteuttamaan kuvittelemasi chipin. 3. SUORISTA KÄDET ALKUASENNOSSA. Ennen kuin isäni otti vastuulleen Cape Fear Valleyn kentän, hän toimi opettaja Fort Braggissa. Temppulyönteihin erikoistunut Paul Hahn pysähtyi siellä esiintymiskiertueillaan. Paulilla oli rinnankorkuinen tii, jonka hän asetti maahan, ja haastoi yleisön jäseniä lyömään pallon tältä tiiltä. Näky oli ratkiriemukas: yrittäjät löivät aina ohi. Huomasin, että kun ihmiset svingasivat, downsvingissä vaikuttava keskipakoisvoima veti mailan lyöjistä poispäin, jolloin mailanpää ulottui liian kauas. Sitten Paul astui esiin, ojensi alkuasennossa kätensä kokonaan ja löi palloa, joka lähti kuin tykin suusta. Käytin Paulin lyöntityyliä chippaamisessa – pidin käteni kokonaan ojennettuina alkuasennossa ja pidin mailanpään juuri maanpinnan yläpuolella. Sillä tavalla osumasta tuli harvoin paksu. Hyvän osuman aikaansaaminen voi olla chipeissä vaikeaa, joten käsien suoristaminen alkuasennossa auttaa. 4. GRIPIN YLÄPÄÄ EI KOSKAAN LIIKU TAAKSEPÄIN. Käsien tulee pysyä mailanpään etupuolella osuman läpi. Jos yrität nostaa pallon mailalla, sinusta ei koskaan tule hyvää chippaajaa, piste. Tätä on hyvä seurata tarkistamalla vasemman ranteen asento heti osuman jälkeen. Jos vasen ranne on taipunut niin, että kämmenselkä osoittaa ylöspäin, olet epäonnistunut ja chipissä onnistuminen on silkkaa arpapeliä. Toinen tarkistustapa on chipata ja seurata silmäkulmasta gripin yläpään liikkumista. Alkuasennossa gripin pää on lähimpänä kohdetta, eikä sen tulisi missään vaiheessa muuttaa paikkaansa. 5. KOE LAMPUN SYTTYMINEN. Meille kerrotaan jatkuvasti, kuinka tärkeää lähipeli on, ja kuinka meidän tulisi harjoitella sitä enemmän. Mutta en usko, että saarnaaminen on koskaan mennyt peruspelaajalla perille. Kun olin noin 18-vuotias, lamppu syttyi aivoissani. Ymmärsin, että minun pelissäni hyvät chipit ja pitchit ovat ratkaisevia. Siitä hetkestä lähtien en koskaan laiminlyönyt lähipeliharjoittelua. Urani huipulla onnistuin hyvänä päivänä saamaan 14 griiniosumaa. Kun voitin tour-kilpailun, olin tavallisesti missannut vähintään 15 griiniä neljän kierroksen aikana, ja siltikin tulos oli alle parin, usein kaksinumeroisen luvun verran. Eli suurimman osan ajasta onnistuin chippaamaan tai tykittämään pallon reiän lähettyville. Tasoituksella 15 pelaava perusgolfari osuu ehkä viiteen griiniin eikä pelasta paria kovinkaan usein. Mihin kaikkeen hän pystyisikään, jos hän antaisi lampun syttyä aivoissaan? 6. LAITA PALLO RULLAAMAAN NOPEASTI. Doug Ford oli ensimmäisiä vanhoja ammattilaisia, jotka tapasin ensimmäisellä kokonaisella tour-kaudellani vuonna 1963. Tähän päivään mennessä hän on edelleen paras koskaan näkemäni chippaaja. Yksi Dougin tempuista oli saada pallo griinille ja rullaamaan välittömästi, niin että pallon lentokaari pysyi mahdollisimmaan matalana. Hän ei koskaan lyönyt chippejä yhtään sen korkeammalle kuin tilanne vaati. Mitä korkeammalle pallo nousee, sitä kovemmin se laskeutuu, ja sitä vaikeampi on ennakoida pallon pomppimista. Tiedän, että Phil Mickelson on chippaamisen taikuri lähinnä yhdellä mailalla, sand wedgellään, ja että aikalaiseni Hubert Green oli mahtava chippaaja, joka ei koskaan vaihtanut mailaansa. Mutta itse menestyin hyvin kaikilla raudoillani rautavitoseen asti, ja ehdotan, että sinäkin kokeilet samaa. Se on yksinkertaisempaa ja karsii pois monta haittatekijää. 7. TIEDÄ, MILLOIN LIPPU OTETAAN ULOS. Pelasin erittäin hyvin Doralissa 1980 ja päädyin pelaamaan uusintaa Jack Nicklausia vastaan. Äkkikuolemauusinnan toisella reiällä lähestymiseni meni juuri griinin yli, ja matkaa reiälle jäi kuusi metriä. Jack oli griinillä, edessään 3,5-metrinen putti. Olin varma, että hän säkittäisi puttinsa. Palloni makasi raffissa erinomaisesti, paljon korkeammalla ja paremmin kuin bermudanurmella yleensä. Kun näin, että suuri osa pallosta oli näkyvissä ja chippi ei ollut kovaan alamäkeen, pyysin caddietani ottamaan lipun ulos reiästä. Säkitin chipin, Jack missasi puttinsa ja minulla oli ensimmäinen urani kolmesta Doralin-voitosta. Nyt Dave Pelzin tekemät tutkimukset ovat osoittaneet, että on lähes aina parempi jättää lippu paikalleen, mutta itse en ole niinkään varma siitä. Jokaisessa selkeässä chipissä, jossa pallo makaa tarpeeksi hyvin ja tunnet, että pystyt säätelemään nopeutta, lipun ulos ottaminen voi lisätä itsevarmuuttasi. Kun voitin Doralissa, lipun ulos ottaminen sai chipin tuntumaan helpolta putilta. 8. KEHITY LOISTAVAKSI MUTAPELAAJAKSI. Kun pallosi rullaa vesiesteeseen, se jää usein esteen reunalle, etkä pysty päättämään, kannattaisiko tilanteessa lyödä vai dropata. Augustan 13. griinin edessä oleva puro on tästä hyvä esimerkki; itse jouduin aina lyömään sellaisista epämääräisistä paikoista. Miten sellaista voi harjoitella? Eräänä päivänä sain tähän mahdollisuuden. Kun asuin Indian Creekissä Floridassa, koimme voimakkaita rankkasateita, jotka jättivät jälkeensä lätäköitä joka puolelle kenttää. Lähdin harjoittelemaan erään kuuron jälkeen ja näin valtavan mutalammikon yhden griinin vieressä. Täydellistä! Vietin mudassa tunnin sand wedgeni kanssa ja kokeilin erilaisia paikkoja, joissa pallo oli vedessä kokonaan tai puoliksi upoksissa, mutaan hautautuneena tai sen pinnalla. Lähdin kentältä mutapainijan näköisenä, mutta olin oppinut todella paljon. Joten harjoittele märällä kelillä silloin tällöin. Huomaat asioita, joita et koskaan tule unohtamaan. 9. OPETTELE ”RUT IRON” -CHIPPI. Sata vuotta sitten ”rut iron” oli suosittu rautamaila. Mailanpää oli pyöreä ja erittäin kapea, ja mailalla oli tarkoitus lyödä pallo ulos kärrynpyörien jättämistä urista. Rut iron on mennyttä, mutta voit muuttaa sand wedgesi sellaiseksi tilanteessa, jossa pallo makaa kuopassa tai korkeassa ruohossa. Ota sand wedgesi ja asetu lähelle palloa, jolloin mailanpää makaa kärjellään. Avaa lyöntipintaa himpun verran ja lyö palloa lievästi alaspäin. Pieniä ihmeitä tapahtuu, kun onnistut tässä lyönnissä – et uskokaan, että voit osua palloon niin puhtaasti korkeassa heinikossa tai pienessä painaumassa. 10. SÄÄSTÄ SELKÄÄSI – LYÖ VIISI PALLOA KERRALLAAN. Chippaamista pitää harjoitella ainakin 30 minuuttia, ennen kuin oppimista alkaa tapahtua. Tarvitset keinon, jonka avulla pääset siihen pisteeseen, ilman että selkäsi jäykistyy tai mielenkiintosi alkaa lopahtaa. Älä lyö yhdestä paikasta enempää kuin viisi palloa. Harjoituspallokassiini mahtuu 80 palloa, ja aloitan harjoittelemisen mieluiten ripottelemalla pieniä pallokasoja griinin ympärille. Viiden pallon jälkeen minun on pakko oikaista selkäni ja kävellä uuteen paikkaan – mieluummin griinin toiselle puolelle kuin viereiseen kohtaan. Niin selkäni pysyy rentona, ja uusi pallokasa tarjoaa uuden haasteen, mikä pitää mieleni virkeänä. Artikkeli on julkaistu Golf Digestin 6/09 -numerossa. Teksti Ray Floyd ja Guy Yocom / Valokuvat Walter Iooss Jr. #Digest#

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje