26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

50 päivää WHS:ään – näin muuttuvat tasoitukset Golfpisteessä

Tasoitusjärjestelmästä toiseen siirtyminen vaikuttaa erilaisten pelaajaprofiilien tasoituksiin eri tavoin.

Uusi maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä WHS (World Handicap System) astuu Suomessa voimaan 19. päivä helmikuuta. Nykyisestä EGA-järjestelmästä siirrytään WHS-tasoituksiin käytännössä yhdessä yössä.

Tuolloin Suomen golfseuroissa jäseninä oleville pelaajille lasketaan tasoitushistorian perusteella ensimmäinen uusi WHS-tasoitus, joka päivittyy sen jälkeen uuden järjestelmän laskentaperiaatteiden mukaan. Helmikuun 19. päivästä alkaen tasoitus lasketaan 20 viimeisimmän kierroksen kahdeksan parhaan tasoitustuloksen keskiarvona.

Vaikka nykyiset EGA-tasoitukset ja uudet WHS-tasoitukset ovatkin keskimäärin jokseenkin vertailukelpoisia, suurimmalla osalla pelaajista tasoitus tulee ainakin nimellisesti muuttumaan, suuntaan tai toiseen.

Se, mihin suuntaan tasoitus järjestelmästä toiseen siirryttäessä muuttuu ja kuinka paljon, riippuu muun muassa peliaktiivisuudesta, pelin kehittymisen suunnasta ja vauhdista sekä kotiseurahistoriasta.

Laskimme Golfpisteen toimituksessa kolmelle keskenään varsin erilaiselle pelaajaprofiilille uudet WHS-tasoitukset, ja suunnilleen tältä ne helmikuussa näyttävät.

Heli Puhakka, kaupallinen tuottaja

Nykyinen EGA-tasoitus: 13,2
Uusi WHS-tasoitus: 13,7

Golfpisteen aktiivisin golfari Heli on pelannut golfia vasta vuodesta 2015 lähtien, mutta kierrosmäärissä mitattuna enemmän kuin monet työkaverit koko vuosikymmenen aikana yhteensä. Heli saa kolmikosta ainoana 20 kierrosta kasaan pelkästään kauden 2019 tasoituskierroksista. Kehitys on ollut kuluneen vuoden aikana nopeaa, ja tasoitus on pudonnut 17,8:sta 13,2:een. Varsinkin syyskaudella Heli nosti pelinsä uudelle tasolle. Hänen kahdeksasta parhaasta tuloksestaan peräti kuusi on pelattu viimeisen yhdeksän kierroksen aikana.

EGA-järjestelmässä muutama loistokierros on pudottanut Helin tasoitusta vauhdilla. Uusi WHS-tasoitus on hieman nykyistä EGA-tasoitusta korkeampi, mutta potentiaali tasoituksen pudottamiselle säilyy Helillä kovana. Jos Heli pelaa seuraavien yhdentoista kierroksen aikana yhtä tasaisen kovia tuloksia kuin syksyllä, hänellä on hyvät mahdollisuudet pudottaa tasoituksensa kahdentoista tietämille, kenties allekin, jo alkukauden aikana.

Mielenkiintoista nähdä, miten WHS-järjestelmä tulee käytännössä toimimaan. Muuttuuko tasoitus samassa tahdissa kuin ennen vai poikkeaako se selvästi nykyisestä. Tasoitus on itselleni ennen kaikkea motivaatiotekijä. Golfissa kun on hienoa se, että omaa kehittymistä pystyy todella mittaamaan. Kovin monessa muussa lajissa ei pysty. Hyvä, että samalla syntyy maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä, joka ei herätä ulkomaillakaan hämminkiä.”

Sami Sarpakunnas, tuottaja

Nykyinen EGA-tasoitus: 8,0
Uusi WHS-tasoitus: 6,0

Samin tapaus on tyypillinen monen muunkin pelaajan kohdalla. Hänen WHS-tasoituksensa lasketaan nimittäin vain neljän tasoituskierroksen sekä yhden kuvitteellisen kierroksen perusteella. Kuvitteellinen kierros – jossa tasoitustulos on aina EGA-tasoitus + 2 – otetaan laskentaan mukaan, mikäli pelaajan tasoitushistoriassa on mukana alle 20 kierrosta.

Samin lyhyt tasoitushistoria johtuu siitä, että hän on vaihtanut äskettäin kotiseuraa Lohjan St. Laurencesta Espoon Ringsideen, ja samassa yhteydessä seurapalvelujärjestelmä on vaihtunut NexGolfista Golfboxiin. Seuravaihdon yhteydessä Samin tasoitushistoria on jäänyt siirtämättä, eikä Samille ole kertynyt uudessa seurassa ollessaan rekisteriin kuin neljä tasoituskierrosta. Vastaavia tapauksia tulee olemaan helmikuussa lukuisia.

Kierrosten joukossa on kuitenkin yksi 77 lyönnin huippukierros, ja koska tasoitustuloksia on vain viisi, tasoitus lasketaan ainoastaan yhden, eli parhaan kierroksen perusteella. Siksi Samin tasoitus putoaa siirtymävaiheessa roimat kaksi pykälää. Tilanne kuitenkin korjaantuu heti, kun Sami jättää seuraavan tasoituskorttinsa, tässä tapauksessa kuudennen tasoitustuloksensa. Silloin tasoitus lasketaan kahden parhaan kierroksen keskiarvona, minkä seurauksena Samin tasoitus nousee lähemmäs EGA-lukemia, 7,6:een – paitsi, jos hänelle osuu silloinkin huippupäivä kohdalle.

Aika erikoinen tilannehan tästä syntyy. Oma mielikuva oikeasta tasoituksestani on ihan toinen kuin minkä ensi kauden alussa saan. Toki osasyy on se, että olen jättänyt hyvin vähän kortteja. En tosin ajatellut parantaa tapojani. Pyrin pitämään tasoitukseni alle kympin, mitään muuta merkitystä sillä ei minulle ole, koska en juuri kilpaile.

Jere Jaakkola, päätoimittaja

Nykyinen EGA-tasoitus: 4,3
Uusi WHS-tasoitus: 5,5

Jere on jäänyt EGA-järjestelmässä teknisesti ensimmäisen tasoitusryhmän panttivangiksi. Hänen tasoituksensa on ollut pitkään alle 4,5:n, mikä on tarkoittanut vanhassa järjestelmässä sitä, että tasoitukseen vaikuttavan kierroksen voi pelata ainoastaan lyöntipelikilpailussa. Niitä Jerelle taas ei ole kertynyt juuri nimeksikään. Tasoitushistoriassa on mentävä aina vuoteen 2013 asti ennen kuin 20 tasoituskierrosta saadaan kasaan.

Toinen ”ongelma” on, että suurin osa tasoituskierroksista on pelattu kotiseura Rauma Golfin mestaruuskilpailuissa, kentällä, jonka etuyhdeksikkö on Jerelle suuri mentaalinen mörkö, ja jossa hän ei ole saanut vuosikausiin tasoitustulosten valossa mitään aikaan. Jeren kahdeksasta parhaasta tuloksesta seitsemän onkin pelattu vähintään neljä vuotta sitten harjoituskierroksilla aikana, jolloin silloinen tasoituksen vuositarkistus AHR nosti tasoituksen hetkeksi ulos ykköstasoitusryhmästä.

Mikäli Jere ei siis saa ensi kauden ensimmäisillä tasoituskierroksillaan kunnon tuloksia kasaan, hänen WHS-tasoituksensa on voimakkaassa nousutrendissä. Jos tasoitushistoria huomioitaisiin vain viimeisen kolmen kauden osalta, kuten Ruotsissa siirtymävaiheessa tehdään, Jeren tasoitus nousisi 4,3:sta jopa 7,8:aan.

Tasoitukseni muuttuu ainakin aluksi lähemmäs kierroskeskiarvoani kuin potentiaalista hyvää kierrostani, jota sen varsinaisesti pitäisi kuvastaa. Sikäli mennään siis metsään. WHS-järjestelmä on kuitenkin mielestäni EGA:ta selvästi mielenkiintoisempi. Hyvä uutinen on sekin, että voin vihdoin vaikuttaa tasoitukseeni myös harjoituskierroksilla. Tasoituksella ei tosin ole minulle muuta merkitystä kuin että ammatissani se on jonkinlainen uskottavuustekijä. Jos numero pilkun vasemmalla puolella on nelonen tai pienempi, olen ihan tyytyväinen. Viitonen alkaa jo vähän närästää, vaikka se onkin lähempänä nykyistä pelitasoani. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että kohta polttelee kurkunpäässä oikein kunnolla.

Lue seuraavaksi: Maailmanlaajuisen tasoitusjärjestelmän käyttöönotto siirtyy helmikuulle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Pekka Pelimies says:

    Jeren kommentti on vähän…

    Jos ei kilpaile, ei mielestäni tarvitse tasoitusta lainkaan. Pelitaito näkyy tuloksesta, bogigolf on helppoa ja 90:n kierros milloin tahansa tehtävissä. 80 alitus vaatii jo muutaman onnistumisen ja 75 tai 60-jotain pitää osata peli, jonka nimi on golf.

    Jos tasoitus noteerattqisiin vain ja ainoastaan kilpailutuloksista (viikkokisat mm.), niin ei olisi ollenkaan tätä iänikuista valitusta sandbaggingistä. Onnistut kisassa, saat paremman tasurin, kuin, millä lähdit kisaan, PISTE.

    Jos puolestaan et kilpaile, tasoituksella ei ole mitään väliä. Pelaat kierroksen ja saat tuloksen, joka ei ole laskenallisia pisteitä tai lyöntipeli-hcp-tulos. Kun tulostaso alkaa pudota sinne 80 pintaan, voit osallistumalla kisaan saada palkinnon, mikä olisi täysin hyväksyttävää, koska et ole kilpaillut. Nyt kuka tahansa pääsee manipuloimaan tasoitustaan jättämättä ilmoitettuja kortteja tai pelaamalla sen tuplansa joko väylälle ennen kauden tärkeintä koitosta. Väärin!

    Ainoa tapa saada hcp-järjestelmä toimimaan ilman parranpärinöitä, on noteerata vain ja kaikkien pelaajien osalta kilpailussa saavutettu tulos.

    Pekka Pelimies says:

    Toivoisin edelleen, että edit olisi käytössä. 🙄