Kuinka pelimies valitsee lyöntinsä? Miten hän lukee puttinsa? Mikä on caddien rooli? Mikko Korhonen avasi asiaa ja teki ohimennen viisi birdieä.
”Vähän heikko makuu. Tästä heinästä voi lähteä pieni flaieri. Lippu on oikealla bunkkerin takana, eikä sinne ole tästä mitään asiaa. Hyökkäämään ei oikein voi lähteä. Pitää vain lyödä griinin vasempaan laitaan ja antaa pallon kääntyä feidillä kohti lippua”, juttelee Mikko Korhonen ääneen Tapiola Golfin 10. reiällä.
Avaus on ollut Korhoselle epätyypillinen, hänen mittareillaan kai huono, kun pallo on päätynyt pari metriä raffin puolelle.
Korhonen on minilomalla, mutta osallistuu pitkäaikaisen sponsorinsa Olvin tapahtumaan Tapiola Golfissa, jossa pari onnellista some-kilpailun voittajaa pääsee seuraamaan miehen tekemistä lähietäisyydeltä. Samalla Korppa on lupautunut avaamaan Golfpisteen lukijoille sitä, millaisiin asioihin hän kiinnittää kentällä huomionsa miettiessään lyöntivalintojaan.
Ehkä puolentoista viikon totaalilepo golfista näkyy, mutta lähestyminen ei päädy griinille. Chippikin valahtaa muutaman metrin pitkäksi. Lipun paikka tosin oli niin vaikea, että se oli tekemätön paikka tekijämiehillekin. Kierros käynnistyy yskähdellen bogilla.
Seuraava reikä, kentän 11:s, on lyhyehkö par-viitonen, jossa moni hyökkää vasemmalle taittuvan väylän vasemmassa laidassa olevien bunkkereiden yli. Takatiiltä avauslyönnin on oltava pieneen vastatuuleen pelattuna kuitenkin todella pitkä. Mitenköhän mahtaa käydä?
Hyvin käy. Mitta riittää juuri ja juuri. Perään rautakasi ja sen jälkeen hiuksen hienosti missatun eagle-putin jälkeen tap in -birkku kuppiin.
Seuraavallakin reiällä kädessä on draiveri. Korhonen ei tunne kenttää niin hyvin, että osaisi valita linjan avaukselleen ulkomuistista. Varmistettuaan linjan mies lyö pallonsa täydelliseen lyönnin väyläbunkkereiden yli.
”Jos minulla on selkeä visio lyöntiin, en sitä juuri koskaan varmista caddieltani. Joskus Nick (Mumfield) saattaa todeta, että ’Mate, I’m not sure about that’. Se tarkoittaa, että draiveri takaisin bägiin ja lyhyempää mailaa käteen. Kovin helposti hän ei puutu valintoihini, mutta varmistan häneltä tulkintani, jos olen vähääkään epävarma”, Korhonen kertoo kävellessään kohti palloaan.
En pelaa isoa kierrettä, kyllä se stokkilyönti on aika suora. Päivän mukaan valitaan, mitä pelataan.
Kisakenttään Korhonen tutustuu yleensä pelaamalla yhdeksän reikää, joskus koko kierroksen. Toisen ysin hän saattaa kävellä läpi caddiensa kanssa.
”Pro amit ovat sitten asia erikseen. Jos on pelannut hyvin, voi melkein lähteä siitä, että edessä on pro am. Ne ovat ihan mukavia tapahtumia ja hyvä tapa tutustua kenttään, mutta niissä voi helposti kestää kuusi tuntia. Ja se voi olla iltapäivällä. Monesti sen jälkeen on hotellilla kympiltä, ja aamulla saattaa olla tiiaika ekalle kierrokselle kello 7.45.”
Nyt ollaan onneksi vain ulkoilemassa kevyesti. Ulkoilu pitää sisällään myös upean 268 metriä pitkän avauksen väylällä 12. Sen jälkeen edessä on 41-metrinen pitch-lyönti.
”Pallohan makaa vähän huonosti, kuopassa. Griiniä on käytössä sellaiset 10 metriä. Koitetaan pelata sellainen puolittainen rullaava lyönti. Viisi metriä ennen lippua alas ja rullilla siitä perille”, hän suunnittelee.
Mutta pitkäksi valahtaa. Birdie-puttiin jää matkaa viitisen metriä. Se on liikaa ja on tyydyttävä pariin.
Seuraava reikä on lyhyt par-3. Upean rautalyönnin jälkeen putattavaa on viitisen metriä. Kiertueilla pelaajilla on käytössään green bookit, eli niin sanotut griinikirjat. Niissä viheriön kallistukset ja muodot käydään läpi hyvin tarkasti. Greenbookien käyttö jakaa mielipiteitä. Opukset ovat jo niin tarkkoja, että joidenkin mielestä niiden hyödyntäminen tekee tyhjäksi lajiin olennaisesti kuuluvan taidon lukea griiniä eli arvioida putin kallistuksia ja voimakkuutta.
PGA Tour aikoo kieltää green bookit, sattumalta juttelimme aiheesta eilen @Karhanen kanssa. pic.twitter.com/eF5FFVezxK
— Golfpiste (@golfpiste) June 17, 2021
”Vilkaisen yleensä green bookia, kun kävelen viheriötä kohti. Riittää, kun näen suunnilleen missä palloni on. Haluan säilyttää tatsin griinin lukemiseen. Pelkkä numeroiden ja nuolien katsominen ei ole se koko totuus.”
”Se on kombinaatio, griininen lukemista ja faktat kirjasta. Joskus otan caddien avun myös käyttöön. Aina caddie linjaa lukee, mutta en usein sitä häneltä kysele. Joskus saatan varmistaa tulkintani”, Korhonen kertoo.
Hetkeä myöhemmin uppoaa kierroksen toinen birdie. Kolmas nähdään jo seuraavalla reiällä, lyhyellä par-nelosella, jossa Korhonen lyö lähestymisensä noin kahteen metriin eikä erehdy putissa.
Sitten on edessä kentän vaikein reikä. Tapiolan 15. on kova testi pelimiehillekin. Takatiiltä väylä on 419 metriä pitkä ja griinille tulo on aina haasteellinen. Avaus on jälleen hyvä, mutta lähestyminen päätyy griinibunkkeriin sellaiseen paikkaan, josta sitä ei käytännössä mitenkään voi pelata upotuspaikkaan. Seurauksena on bogey.
16. reikä on vielä pidempi, 426 metriä. Ylämäkeen lyötävän avauksen jälkeen lipulle on matkaa 191 metriä. Lähestymisen jälkeen kolme metriä. Tähänlyöntiin konkretisoituu selvimmin se, mistä puusta huippupelaajat on veistetty. Raudalla lyöty lähestyminen lähes 200 metristä on tikkusuora ja juuri oikean mittainen. Moisesta meistä useimpien on täysin turha edes haaveilla.
Lyönti palkitaan ja birdieputti kolahtaa kuppiin.
Tapiolan 14. reikä päättyy lyhyeen birdieputtiin.
Kahden pitkän par-nelosen jälkeen vuorossa on lyhyt par-nelkku. Reiällä on vastatuuli, joka sinetöi Korhosen mailavalinnan.
”Kisassa en ehkä draivaisi. Riippuu tietenkin vähän lipun paikasta. Nyt en tiedä, missä kohtaa se on. Mutta vastatuuleen saan chippiin ihan tarpeeksi spinniä, jos matkaa jää joku 30–40 metriä. Jos pallo taas jaksaa griinibunkkeriin, niin se on aina hyvä tilanne”, Korhonen suunnittelee.
Uskallan väittää, että moni harrastaja näkee griinibunkkerin vähän eri valossa.
Korhonen käyttää lähipelissä ahkerimmin 53-asteista wedgeään. Toinen vaihtoehto, joka saa sekin peliaikaa tasaisesti, on 58-asteinen. Setin kolmannessa wedgessä asteita on 46.
”Näitä menee neljä settiä vuodessa. Käytetyt menevät kiertoon. Ennen pelasin 48:lla, mutta 46:n mitta toimii minulla paremmin. Lyön sillä noin 120 metriä. 53:lla ehkä 105. Harvemmin tulee 58:lla lyötyä täyttä lyöntiä, koska siihen tuppaa tulemaan herkästi liian paljon spinniä. Jos pallo pitää pysäyttää nopeasti, käytän 58-asteista ja bunkkerista pelaan paljon sillä”, Korhonen paljastaa.
Ehdimme turinoidessamme pallolle. Ja mies tuntee pelinsä: 40-metrisen chipin jälkeen edessä on kolmemetrinen birkkuputti. Se tosin lipuu ohi reiän.
Viimeistä viedään.
”Lyön yleensä draiverilla fadea ja jos osun hyvin palloon, niin raudoilla draw’ta. Mutta koskaan en pelaa isoa kierrettä, kyllä se mun stokkilyönti on aika suora. Päivän lyönnin mukaan sitten valitaan, mitä pelataan. Joskus luonnollinen kierre onkin fade ja sitten operoidaan sillä”, Korhonen rupattelee.
Viimeinen reikä on lyöty matkaan. Pallo jaksaa 275 metrin päähän tiipaikasta, nyt poikkeuksellisesti pienellä draw-kierteellä väylän mallisesti. Vielä 91-metrinen lähestyminen 53-asteisella wedgellä täysin pin high, ja kierros loppuu päivän viidenteen birdieen. Yhdeksän reiän tulos on kolme alle parin.
”Ihan hyvä. Ihan hyvä. Loppua kohti alkoi jo sujua.”