Valmiiksi suunniteltu ”pakettimatka” ei nykyään ole kovin trendikäs tapa matkustaa, mutta kun vastaan sattui huolella huippukenttien ympärille rakennettu kokonaisuus, tartuin toimeen ja suuntasin viime keväänä kohti Skotlannin viheriöitä. Matkaohjelmaan kuului kuusi pelikierrosta golfin syntysijoilla ja majoitus The Old Coursen tuntumassa lähellä St Andrewsin keskustaa. Odotukset olivat siis korkealla, kun matkan ensimmäinen päivä viimein koitti.
Täysillä tuulta päin
Kuten kaikilla tarkkaan suunnitelluilla matkoilla, myös tällä matkalla aikataulut toivat omat haasteensa matkaohjelmaan. Ensimmäinen kierros oli varattu heti saapumispäivänä The North Berwickin kentälle vajaat 50 km Edinburgista koilliseen ja koska lentokentältä päästiin matkaan vasta hieman jäljessä aikataulusta, olimme perillä vasta hieman ennen ensimmäistä tiiausaikaa. Ripeästi innokas joukko oli kuitenkin ulkona bussista ja klubitalon edustan nurmi täyttyi hetkessä bägeista ja varusteitaan vaihtavista matkalaisista.
Skotlantilaiseen tapaan opastus kentällä oli johdonmukaista ja sujui ilman turhaa hässäkkää, vaikka kiire olikin. Vieraspelaajaa rauhoitti myös ykköstiillä seissyt vanhempi herrasmies punaisessa klubitakissaan. Hän toivotti meidät tervetulleeksi, esitteli kentän merkinnät sekä antoi ohjeet ensimmäisen väylän pelaamista varten – mainio käytäntö, johon saimme tottua myös useimmilla muilla matkan aikana pelatuilla kentillä.
The North Berwickin kenttä sijaitsee meren rannalla kylän ja meren välissä, joten täällä jos missä Skotlannin kentille tyypillinen tuuli on osa pelikokemusta. Ykköstiin avaus lyötiin suoraan rajuun vastatuuleen ja olin varsin tyytyväinen saadessani pallon haluttuun paikkaan joutumatta kaivamaan kakkoslyöntiä vieressä kulkevalta hiekkarannalta. Pian tuli vastaan kuitenkin uusia haasteita, kun havaitsimme kenttää halkovan useita vanhoja kiviaitoja. Ylimääräisiä opasteita ei kentällä juuri ollut ja pian kävi selväksi että ”kenttä pelataan sellaisena kuin se on” eli aidat kuului ylittää siinä kuin mikä tahansa muukin este kentällä.
Nummimaisessa ympäristössä etenevä kenttä tarjosi ensimmäisen tuntuman skotlantilaiseen maisemaan. Sen toista reunaa reunustivat toinen toistaan komeammat brittiläiset huvilat ja toisella puolen myrskysi meri majakkasaarineen. Tässä vaiheessa tuli myös selväksi, että aina ei näe paikkaa, mihin pallo laskeutuu. Tästä huolimatta en kertaakaan kuulut kentällä epätoivoisia ”fore” –huutoja (..tai sitten alati puhaltanut tuuli vain peitti ne alleen). Haasteista huolimatta kenttä ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta, vaan peli eteni leppoisissa merkeissä iltaa kohti. Loppua kohden kenttä vaati yhä huolellisempia avauksia ja tiiatessamme 16 väylällä pari paikallista herrasmiestä pysähtyi iltakävelyllään kommentoimaan onnistuneita avauslyöntejämme. Leppoisan keskustelun lomassa saimme ensituntumaa siitä, että golf on Skotlannissa luonteva osa arkea ja kohtuullisen asiantuntevia kommentteja saa helposti lähes keltä tahansa kadunmieheltä ilman turhaa termeillä snobbailua tai välineillä viisastelua, johon ”asiantuntijapiireissä” usein sorrutaan.
Sateenvarjo uusiksi
Hyvin nukutun yön jälkeen kapusin seuraavana päivänä aamiaiselle hotellimme yläkertaan ja katselin aamiaishuoneesta näkymää The Old Coursen ykköstiille ja 18 väylälle. Klassikkokenttä oli tällä kertaa kuitenkin ulottumattomissani, sillä kilpailujen ulkopuolisena aikana pelaamaan pääsee vain voittamalla tiiaikojen arvonnoissa, jotka järjestetään päivittäin. St Andrewsissa tosin on tapana, että myös hotellit ja muut ”asiaankuuluvat tahot” osallistuvat asiakkaidensa puolesta arvontaan, mutta tällä erää ei onni siis suosinut ja pelipäivää lähdettiin rakentamaan naapurikentälle.
The New Course kulkee Old Coursen vieressä ja on nimestään huolimatta myös vanha kenttä, joka on perustettu 1895. Kentälle voi kulkea oikaisemalla Old Coursen poikki, kunhan osaa varoa kuuluisaa 17 väylän avausta hotellirakennuksen kulman takaa. Old Coursen viimeisten väylien kulmilla näkee muutenkin erilaisia ulkoilijoita ja alueen käyttö muuhunkin kuin pelaamiseen sujuu varsin mutkattomasti pelaamista liiemmälti häiritsemättä.
Aloittaessani kierroksen New Coursella sää enteili tihkusadetta ja varustauduin sen mukaisesti. Hetken päästä sää kuitenkin muuttui aurinkoiseksi ja sadevarustus tuntui taas turhan raskaalta. Muutaman väylän jälkeen alkoi jälleen sataa ja tällä kertaa otin avuksi sateenvarjoni. Armoton tuuli tempoi ”laatuvarjoni” hetkessä solmuun ja pelikavereiden hehkutus myrskysateenvarjojen autuudesta tuntui varsin aiheelliselta. Toisaalta, kentällä ei juuri muita sateenvarjoja näkynyt, mikä johtunee siitä, että pelipäivämme ”sade” oli skotlantilaisen mittapuun mukaan lähes olematonta. Myös sään rajukin vaihtelu kuuluu olennaisena osana tyypilliseen pelikokemukseen linkseillä.
Muiden vanhojen kenttien tapaan griinit olivat New Coursellakin varsin kovia, mikä toi haasteita klubipelaajan puttipeliin. Edes hyvä avaus kentän toisessa päässä sijaitsevan 9. väylän par 3:n (205 m) griinille ei auttanut, kun putit jälleen kerran söivät tulosta. Tosin joidenkin pelaajien mielestä ko. väylän keskittymisen pilasivat merenlahden toisella puolen sijaitsevan sotilastukikohdan hävittäjät, jotka tekivät harjoituslentojaan alueella (jotkut asiat siis menevät golfin edelle Skotlannissakin).
Linksin hurmaa hyytävässä säässä
Kolmantena pelipäivänä suuntasimme The Castle Courselle, joka on St Andrewsin kylän ulkopuolisille rinteille rakennettu, uudempi links- tyyppinen kenttä. Moderni klubitalo sijaitsee omassa rauhassa rinteiden keskellä ja kentän useilta väyliltä on huikeat näkymät alas kylään. Kenttä on sopivalla tavalla haastava, mutta tarjoaa rinteiden myötä myös klubipelaajalle mahdollisuuksia tuloksen tekoon.
Kierroksemme alkoi tällä kertaa heti aamulla ja sää oli varsin viileä kierrosta aloiteltaessa. Pipo päässä löimme muutaman harjoituslyönnin klubitalon viereisellä rangella ja starttasimme sen jälkeen kierroksen lähettäjän seikkaperäisten neuvojen saattelemana. Raffit olivat tällä kertaa aiempia haastavampia, mutta väylien monipuolisuus ja vaihteleva maasto sai pelihuumorin pysymään toivotulla tasolla. Huippusuoritukseksi jäi 17. väylän par 3, jossa 160 metrin avaus griinille yli merenrannassa sijainneen tuulisen rotkon sai hymyn huulille. Koko matkan parhaan tulokseni pelasin juuri tällä kentällä ja vaikka ”puristien” mielestä kenttä ei täysin täytä aidon links- kentän vaatimuksia, oli se itselleni ehdottomasti yksi parhaita elämyksiä koko matkalla.
Pallo pois bunkkerista
Carnoustie on kenttä, joka useissa yhteyksissä on rankattu maailman vaikeimpien kenttien joukkoon. Odotukset olivat siis jälleen korkealla, kun seurueemme starttasin hotellilta kohti tätä noin 20 km St Andrewsista pohjoiseeen sijaitsevaa kenttää. Kentälle ajettiin Dundeen kaupungin läpi, joten St Andrewsin idyllin jälkeen tarjoutui mahdollisuus silmäillä arkisempaakin Skotlantia matkan varrella.
Carnoustie on Dundeen ulkopuolella oleva pienehkö kylä, jonka läpi ajaessaan oli vaikea kuvitella tulevansa yhdelle maailman kuuluisimmista kentistä. Kenttä löytyy kylän toiselta puolen ja on ensivaikutelmaltaan varsin arkisen oloinen. Klubilla siemaillaan Guinnesta, katsotaan TV:stä jalkapalloa eikä juurikaan ihmetellä pihaan ilmestyvää turistibussia, josta purkautuu joukko innokkaita golfareita.
Kentän mieleenpainuvinta antia ovat syvät bunkkerit, joista vapautuakseen saa todella lyödä palloa nostaakseen sen tarpeeksi korkealle yli reunuksen. Vaikka selvittäisi bunkkerit kunnialla, kentän kolme viimeistä väylää tarjoavat vielä mahdollisuuden hukata hyväkin tulos. Väylän 16 pitkän par 3:n sain vielä kunniakkaasti bogeyllä selvitettyä, mutta seuraavan väylän vesieste ja tarkkaa lähestymistä vaatinut griini verottivat jo tulosta. Viimeinen, suoraan klubia kohti etenevä väylä puolestaan päättyi haasteelliseksi osoittautuneeseen griiniin, jossa lähestymislyönnin saa pysymään griinillä vain oikeaoppisella lähestymisellä suoraan ylhäältä (ja mieluiten pienellä spinnillä varustettuna).
Caddie auttaa aina
Historiallisten kenttien jälkeen oli vuorossa uusi kenttä, joka useissa arvosteluissa on luokiteltu maailman parhaimpien kenttien joukkoon. Kingsbarns on kenttä, joka ansaitsee pisteet layoutistaan ja huikeista näkymistään. Kenttä on viimeisen päälle tehty ja useat väylät ovat suorastaan juhlallisen komeita. Luonnollisesti myös kentän kunto ja muut puitteet olivat huippuluokkaa.
Uusia kenttiä pelatessa caddie on aina varma valinta hyvän pelikokemuksen varmistamiseen. Pelaamillamme kentillä caddie ei ollut pakollinen, mutta toki sitä suositeltiin kaikkialla. Kingsbarnsissa päätin itsekin viimein kokeilla caddieta ja mailat otti kantoon viisissäkymmenissä oleva entinen myyntijohtaja Lontoosta, joka elämäntapamuutoksen myötä oli ollut viitisen vuotta caddiena Skotlannissa ja tuntui kovin tyytyväiseltä uuteen uravalintaansa.
Peli eteni mukavasti caddieni jakaessa varsin tarkkoja neuvoja mailavalinnan ja lyöntien suuntaamisen suhteen. Muutamilla etelän kentillä olen joskus pakollista caddieta käyttänyt ja ammattitaidossa oli tällä kertaa melkoinen ero ”Very good Sir!” – tyyppiseen toimintaan. Ohjeet olivat varsin tarkkoja ja pelihuumoriakin pidettiin haasteellisimpien väylien synkkinä hetkinä mukavasti yllä. Caddie piti myös huolta siitä, että ryhmämme peli rullasi, eikä palloa ”turhaan” etsitty liikaa, vaan tarvittaessa se dropattiin pelin nopeuttamiseksi.
Viimeiset silmäykset St Andrewsiin
Viimeisenä pelipäivänä nousimme jälleen St Andrewsia reunustaville rinteille ja pelasimme uudehkon The Duke’s kentän kauniissa säässä. Klassikkokenttien jälkeen en odottanut suurta pelielämystä, mutta jälleen kerran yllätyin positiivisesti. Kenttä istutuksineen oli loistavassa kunnossa ja kulki vaihtelevasti metsä- ja rinnemaisemissa. Klubitalolta ja useilta väyliltä oli komeat näkymät alas kylään.
Päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi, että kenttä oli suunniteltu jo enemmän klubipelaajaa ajatellen ja se tarjosi hyviä paikkoja parien tekemiseen. Mieleenpainuvimpana kenties väylän 13 par 4, jossa alamäkeen lyöty avaus vei pallon aivan griinin kulmille. Loppua kohden noustiin taas ylös kohti klubitaloa, mutta ruuhkattomalla kentällä oli helppo edetä. Sään suhteen päivä oli varmasti yksi matkan parhaimmista ja pelaaminen metsämaisemassa tuntui jotenkin kovin kotoisalta verrattuna tuulisiin linkseihin.
Kylässä kaikki kohdallaan
St Andrewsin kylään en kovin seikkaperäisesti ehtinyt tutustumaan, mutta joka tapauksessa se tarjoaa lukuisia hyviä tapoja majoittumiseen aivan klassikkokenttien tuntumassa. The Old Course hotel on varmasti yksi parhaista vaihtoehdoista – hotellin ravintola- ja kylpyläpalvelut ovat huippuluokkaa ja koko hotelli on organisoitu pelaamista varten. Mailat voi huollattaa milloin tahansa ja palkittu pro shop.
tarjoaa hyvän valikoiman alan tuotteita. Lähellä sijaitseva harjoittelualue tarjoaa hyvät mahdollisuudet lyöntien hiomiseen, jos hotellin oman ”The Jigger Inn” -pubin ”klubirangen” sijaan haluaa hioa lyöntiään vielä pelikierrosten ulkopuolella.
”Puttiharjoittelu kannattaa aina” – St Andrewsin ”puttiklubin” kokous The Old Coursen vieressä
Vaikka pelaaminen linkseillä on haastavaa, tunnelma golfin syntysijoilla on jotain, mitä jokaiseen kannattaa kokea. Turismista huolimatta St Andrews huokuu elämyksiä ja golfia aidoimmillaan. Vaikka golf on monelle paikalliselle myös arkista työtä, niin esimerkiksi viikonloppuisin perheet kerääntyvät yhdessä puttailemaan aivan The Old Coursen vieressä sijaitsevan puttailukerhon griineille. Tunnelma on leppoisa ja jokaisella on oma kommenttinsa siihen, miksi pallo meni mihin meni ja mihin lyönti kannattaa suunnata seuraavaksi. Säästä ei huolehdita, koska se joka tapauksessa vaihtelee niin paljon, että siihen keskittyminen veisi liikaa huomiota tältä hienolta lajilta. Moni vieras varmasti palaa St Andrewsiin yhä uudelleen – niin minäkin!
Teksti ja kuvat Pasi Brusi
Hei, Et kertonut mitä kaikki pelikierroksesi tulivat maksamaan? Olin itse katsomassa syys-lokakuun vaihteessa Alfred Dunhill cupia ja asuin Carnoustien golfhotellissa, ikkuna 18-greenille. Carnoustien greefee olisi ollut 145 puntaa! Pelaamaan olisi kyllä päässyt, mutta en halunnut maksaa siitä kokemuksesta moista summaa, kun aivan vieressä ja lähitienoolla oli 3-4 muuta kenttää, erinomaisessa kunnossa ja greenfee keskimäärin 35-40 puntaa. Edinburghissa taas pelasin 18-35 punnan kierroksia. Omat mailat olin jättänyt kotiin, mutta maila- ja kärryvuokra ei päätä huimannut, 10-18 puntaa. Ja peliaikoja löytyi. Taksimaksut hotellilta kentille vaihtelivat 8-10 punnan välillä. Auton vuokraaminen ei siis kannata, ellei lähde ajelemaan pidemmälle pohjoiseen. Edestakainen junalippu Edinburghista St Andrewsiin taisi olla parin kympin verran, tunnin matka suuntaansa. Skotlanti on hyvä vaihtoehto iänikuisille Espanjan ja Portugalin kentille, joissa hinnat ovat nousseet aivan liian korkeiksi.
Hyvä kommentti. Kyseessä oli pakettimatka, johon oli räätälöity parhaita/ tunnetuimpia kenttiä, erinomainen majoitus, valmiit kuljetukset jne. Itselleni vaihtoehto tuntui sopivalta, mutta omatoimimatkalle pääsee toki edullisimmin, jos ei käytä ihan samoja ratkaisuja kuin tällä matkalla. St Andrewsinkin kentille myydään esim. netissä lippupaketteja, joiden hinta ei mielestäni ole kohtuuton ja sitä kautta pääsee joka tapauksessa osalle tässäkin jutussa mainituista kentistä. Myös kohtuuhintaisia majoitusratkaisuja löytyy ihan kylän keskustasta useita. Joka tapauksessa linksien tunnelma aidossa ymäristössä kannattaa käydä kokemassa – ainakin jos osaa ottaa myös paikalliset sääolosuhteet osana kokemusta.
St Andrews ei todellakaan ole mikään kylä, vaan vanha arvostettu yliopistokaupunki, ja sen rautatieasema taisi aikoinaan jäädä The Old Course Hotellin alle. Lähin rautatieasema lienee Leuchars?