Thaimaan valtion turistitoimisto kutsui toukokuussa pohjoismaisen ryhmän tutustumaan golftarjontaansa ja Golf Digestin väki ehdotti reissua minulle. Sadekaudesta huolimatta se oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Pelasimme Pattayan, Hua Hinin ja Phuketin alueilla, jotka kaikki ovat suosittuja matkakohteita ja myös suomalaisten matkanjärjestäjien listoilla. Par-kuutosten kimppuun St. Andrews 2000 -kentällä Matka Pohjolasta Bangkokiin tarkoittaa reilun kymmenen tunnin lentoa yön läpi. Päälle pari tuntia bussissa ja olemme Pattayalla. Tämän legendaarisen hurvittelukeskuksen nimessä on hieman syntinen sointi, joka ei välttämättä vie ajatuksia golfiin. Ympäristöstä löytyy kuitenkin 23 golfkenttää, joten pikasuihkun ja nopean vaatteiden vaihdon jälkeen otamme suunnan kohti St. Andrews 2000 -kenttää. Klubin ravintolassa tilaamme aamiaiseksi lajitelman herkullista thaikkuruokaa. Tuoretta, hyvin maustettua ja riittävän kevyttä ennen kierrosta. Ulkona odottaa hymyilevä caddie, joka on pakannut kaiken valmiiksi golfautoon. Caddie on kovin sympaattinen vaikka englannin kieli onkin hieman hakusessa. Ykköstiiltä avautuu kumpuileva maalaismaisema ja väylä kulkee loivien vallien välissä. Ensimmäiset väylät osoittautuvat sopivan haastaviksi, mutta griinit eivät ole parhaassa iskussa. St. Andrewsin par on 74 ja nelosväylällä pääsen viimein avaamaan elämäni ensimmäisen par-kuutosen. Tiiauspaikalta avautuva näkymä on kivikkoinen ja sopii hyvin fiilikseen, kun lähdetään kuljettamaan palloa lähes 600 metrin päässä olevaa reikää kohti. Mielikuva pitkästä väylästä johtaa turhan raivokkaaseen draiviin, joka lennättää pallon kauas, mutta myös liiaksi oikealle yli kallioleikkauksen. Tarkkasilmäinen caddie löytää pallon karheikosta ja hieman epäonnistunut avaus osoittautuu lopulta tiikerilinjaksi, joka vie minut ison ison siivun kohti lippua. Perään pari napakkaa puu-kolmosta ja chippaan griinin takaa eaglea. Chippi ei uppoa, mutta onnistunut birkkuputti selättää par-kuutosen. Nämä ovat niitä hetkiä ja väyliä, jotka vedetään kotimaan klubeilla tuopin äärellä esiin. Väylät jatkuvat mukavan vaihtelevina ja lähes joka reiällä tiiauspaikka tai griini on kohotettu ylös. Takaysillä hymy hyytyy, kun taivas menee tummansiniseksi ja pian salamat leiskuvat ympärillämme. Vettä tulee kuin saavista, ajoväylät muuttuvat vesiränneiksi ja rankkasadetta on pakko paeta klubille. Harmi, sillä tämän mieleenpainuvan kentän olisin mieluusti pelannut loppuun saakka.
Siam Country Club Plantation huokuu laatua
Pattayan Siam Country Clubilla bunkkerit haukkaavat helposti vinot avaukset.
Seuraavana aamuna vedetään mukavan kosteat golfkengät jalkaan ja otetaan suunta kohti Siam Country Clubia. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi kenttää, mm. Honda LPGA Thailand 2007 -kisaa isännöinyt Old Course sekä reilu vuosi sitten avattu 27-reikäinen Plantation. Plantation on vaikean kentän maineessa, joten päätämme mitata kykymme siellä. Keli on jälleen toukokuisen sateinen, mutta tällä kertaa vettä tihuttaa vain vähän. Moderni klubitalo seisoo pienen kukkulan päällä keskellä avaraa maisemaa ja ympärillä hohtaa todella huolitellun näköinen golfkenttä. Etuysinä pelataan Pineapple, joka alkaa parilla suoralla ja parkettimaisen hyväkuntoisella väylällä, jotka antavat heti esimakua kentän luonteesta. Jos lyönnit pysyvät hyvin linjassa, lähestymään pääsee hyvistä asetelmista, mutta sitten alkavat haasteet. Useimmat griinit ovat kohotettuja ja monitasoisia. Ne ovat huikean hienossa kuosissa ja superliukkaat. Lähestymislyönnit nousevat täällä isoon rooliin ja pitkissä alamäkiputeissa on helppo hulauttaa pallo kokonaan ulos griiniltä. Takaysinä pelataan Sugar Cane. Kenttä vain paranee, kun mukaan tulee enemmän korkeuseroja. Erityisesti takaysin loppuosaan mahtuu monta hienoa ja luonteikasta reikää. Näkymä 14. väylän tiiauspaikalta saa otteen draiverin ympärillä kiristymään. Tiukka ylämäki ja 25 bunkkeria odottavat suut ammollaan epätarkkoja avauksia. Myös päätösreikä on todellinen kaunokainen, pitkä par-nelonen, joka pelataan alamäkeen kohti kaukaisuudessa näkyvää klubitaloa. Hieno päätös hienolle golfkierrokselle.
Leppoisa Burapha Golf Resort
Burabha Golf & Resort, Pattayalla sopii vähemmän pelanneille.
Kolmas pelipäivä aukenee kirkkaana ja aurinkoisena. Vuorossa on Burapha Golf Resort, neljän ysin kokonaisuus, josta pelaamme Augustan ja Belfryn. Heti alkuväylillä käy selväksi, että tämä kenttä olisi kannattanut pelata ensimmäisenä. Puistomainen Augusta tuntuu edellispäivien haastavien kentien jälkeen sunnuntaikävelyltä puistossa. Väylät ovat lyhyitä ja suhteellisen helppoja, eikä griineilläkään ole isompia ongelmia. Takaysinä pelattava Belfry on jo selkeästi luonteikkaampi ja mukaan mahtuu muutama hieno reikä. Kaiken kaikkiaan kentästä jää hieman väritön kuva. Yhteenvetona Pattayan ympäristössä pelaamistamme kentistä voi todeta, että mukaan mahtui kaksi namupalaa ja yksi helpohko kenttä. Siinä missä St. Andrews 2000 par-kuutosineen on raffin macho ja mielenpainuva kenttä, Siam Country Club Plantation huokuu laatua ja tyylikkyyttä joka solullaan. Burapha ei yllä näiden kahden tasolle, mutta toisaalta se on kelpo kenttä korkeammalla tasoituksella pelaaville.
Banyan jäädyttää putterin
Kierroksen keskellä voi saada virkisvätän niskahieronnan, kuva Palm Hilssin kentältä.
Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat. On aika jättää Pattaya ja ottaa suunta Bangkokin kautta lahden toiselle puolelle. Hua Hin on suosittu lomakohde ja myös valtavaa kansansuosiota nauttiva Thaimaan kuningas pitää majaansa täällä. Kuningas Bhumibol Adulayadej eli Rama 9 on hallinnut maata vuodesta 1946, joten hän on tällä hetkellä maailman pisimpään vallassa ollut monarkki. Rakastetun kuninkaan kuvia näkyy joka paikassa ja hänen arvostelunsa on ankarasti kielletty. Joku vuosi sitten humalainen sveitsiläismies turmeli spraymaalilla kunkun kuvan ja seurauksena oli kymmenen vuoden kakku vankilassa. Hua Hinin alueella on kahdeksan golfkenttää. Kiinnostava tuttavuus on reilu puoli vuotta sitten avattu Banyan Golf Resort. Ennakkotietojen mukaan kentän tavoitteet ovat korkealla ja suunnittelussa on selvästi otettu huomioon myös isojen kisojen isännöiminen. Klubitalo kohoaa keskeisellä paikalla ja väylät risteilevät näköetäisyydellä ympäröivillä kukkuloilla. Siirtymät ovat lyhyitä ja kokonaisuus vaikuttaa tyylikkään kompaktilta. Lähden hyvillä mielin lyömään palloa hieman harmaassa kelissä, mutta komeissa maisemissa. Pikku hiljaa pelihuumori alkaa kuitenkin laskea, kun harmaus tiivistyy sateeksi ja kenttä osoittaa armottoman luonteensa. Useimmilla väylillä on paljon kallistuksia ja hankalat lyöntiasennot koettelevat svingiä. Vaikka väylät ovat hankalia ja vaaroja riittää, todelliset ongelmat alkavat griineillä. Banyanin viheriöt ovat ehkä liukkaimmat koskaan pelaamani ja lisäksi inhottavia kallistuksia ja monitasogriinejä riittää. En saa pitävää otetta puttien pituuskotrollista ja takaysin alkaessa tuloskortti näyttää jo kovin rumalta. Joskus kenttä ottaa pelaajasta tukevan niskalenkin ja vääntää mattoon. Tänään on sellainen päivä. Kenttä ei lay-outiltaan kuulu suosikkeihini, eikä tihkusade helpota asiaa. Se ei kuitenkaan poista faktaa, että Banyan on todella laadukas ja haastava golfkenttä. Myöhemmin iltapäivällä, kun istuskelen klubin terassilla ja saan vatsan täyteen maittavaa thaikkuruokaa tappiomieliala alkaa hellittää. Jonain päivänä palaan tänne ja otan revanssin. Tosin putterin on sinä päivänä syytä olla niin kuuma, että se täytyy pakata folioon. Seuraavana päivä aurinko paistaa taas ja eilisen nöyryytys on muisto vain. Pelipaikaksi on valittu Palm Hills Golf Resort, joka osoittautuu helpohkoksi puistokentäksi. Golf tuntuu jälleen yksinkertaiselta ja leppoisalta peliltä. Väylät eivät ole älyttömän pitkiä ja tasaisessa puistomaisemassa on helppo edetä ilman suurempaa riuhtomista. Helpohkot griinit ovat hyvässä kunnossa, joten edellispäivän katastrofaaliseen puttipeliin verrattuna pallo tottelee nyt hyvin. Tuloskorttiin ilmestyy pieniä lukuja, mutta kierroksen ja maittavan lounaan jälkeen huomaan, ettei kenttä juurikaan jättänyt muistijälkiä mieleeni. Mukavan helppo peruskenttä, jossa aloittelevatkin golfarit voivat viettää leppoisan päivän.
Jumalaisen kaunis Red Mountain
Red Mountain on Phuketin ”must-kenttä”.
Seuraavaksi Thai Airlinesin jumbo lennättää miehen ja bägin tunnissa Bangkokista Phuketin suosittuun turistikeskukseen. Saarelta löytyy kahdeksan kenttää, mutta huhujen mukaan kaksi on yli muiden. Vanhan tinakaivoksen aluelle rakennettu Red Mountain Golf Course oli kymmenen vuotta Aasiassa prona toimineen Jon Morrowin ensimmäinen suunnittelutyö. Ja millaisen kaunokaisen kaveri esikoisestaan loihti! Jo näkymä klubitalon terassilta on melkeinpä satumainen eikä itse kenttä jätä taatusti ketään kylmäksi. Se on kaunis, haastava ja jännitävä. Riskejä on tarjolla yllin kyllin, mutta palkinnot hyvistä lyönneistä saavat tunteet pintaan. Mainittakoon vaikka väylä 17. Tämä kentän ”signature hole” on par-kolmonen, joka lyödään keskellä viidakkoa 45 metriä alempana siintävälle griinille. Kolme mailaa pois, rento svingaus ja sitten vaan katsellaan, kun pallo leijailee iäsyydeltä tuntuvan ajan ennen paluutaan planeetallemme. Harvoin on griiniosuma tuntunut yhtä makealta. Muita väyliä en ala tässä yhteydessä hehkuttaa, koska tarinasta tulisi liian pitkä. Totean vain tämän: jos ikinä vierailet Phuketissa, pelaa tämä kenttä!
Blue Canyon mittaa taidot
Blue Canyonin 14. reikä on kuin maalaus.
Thaimaan turnee on hyvä päättää Blue Canyoniin. Muun muassa kolme kertaa Johnny Walker Classic -kilpailua isännöinyt kenttä on kannuksensa ansainnut ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Aasian huippukentistä. Pääsääntöisesti Thaimaan kentillä ajellaan autolla ja myös caddie on pakollinen. Täällä kuitenkin kävellään, mikä tuntuu itse asiassa mukavan sporttiselta pitkästä aikaa. Aamuseitsemältä lämpötila on vielä siedettävä, mutta muutaman reiän jälkeen hikeä puskee kummasti. Blue Canyon on pelimiesten kenttä, se käy nopeasti selväksi. Kenttä kertoo selvästi, miten kukin väylä tulisi pelata, mutta onnistunut toteutus vaatii taitoa. Avauksilta vaaditaan sekä pituutta että tarkkuutta, jos griineille aikoo ehtiä ajoissa. Monella väylällä klubigolfari voi olla bogiin ihan tyytyväinen. Reikä 13 kantaa nimeä ”The Tiger Hole”. Vuoden 1998 Johnny Walker Classicissa Tiikeri pamautti tällä 350-metrisellä oikealle kaartuvalla doglegillä pallon yli kanjonin suoraan griinille. Tiikeri puttasi kolme kertaa, joten caddieni suosituksesta yritän saavuttaa saman lyöntimäärän hieman konservatiivisemalla strategialla. Vaikka kenttä on pullollaan hienoja reikiä, silti minulle visualistina yksi on ylitse muiden. Neljästoista reikä on 150-metrinen par-kolmonen, joka avataan klubitalon kulmalta alas veden ympäröimälle griinille. Aamun kauniissa valossa se on kuin maalaus, jota voisi katsella loputtomomiin. Blue Canyon on hieno ja vaativa kenttä. Itselleni kierros oli seitsemäs yhdeksässä päivässä ja vaikka aamun ensi reiät sujuivat mukavasti, kävely Thaimaan kuumuudessa vaati myös veronsa. Tällä kertaa voimat eivät enää oikein riittäneet pitämään yllä keskittymistä, jota tämä kenttä vaatii. Hieman surullisen näköisestä tuloskortista huolimatta Blue Canyon oli hieno kokemus.
Thaimaan golf pähkinänkuoressa
Caddiet ovat Thaimaan kentillä pakollisia.
Thaimaa painii golfturismin raskaassa sarjassa. Maassa on pelattu golfia jo vuosisadan alusta saakka ja yhteensä kenttiä on noin 260. Mukaan mahtuu todellisia helmiä ja suunnittelijoiden listalla vilahtelee sellaisia nimiä kuin Trent Jones, Jack Nicklaus ja Nick Faldo. Kun tähän lisää huikean palvetason ja kohtuulliset hinnat, paketti on valmis. Hintataso vaihtelee alueittain. Pattayan alueella pelaaminen on noin 40 prosenttia halvempaa kuin Phuketissa. Bangkokin aluen hintataso menee näiden väliin. Pattayjalla todella laadukkaan Siam Country Clubin Plantation -kentän pääsee pelaamaan 70 eurolla, joka sisältää caddien ja auton. Paras aika golfin pelaamiseen on kuiva kausi marraskuusta huhtikuuhun. Sateisina kuukausinakin voi toki pelata, hinnat ovat matalammalla eikä ruuhkia ole. Sadekaudella kierrokset kannattaa ajoittaa niin aikaiseen aamuun kuin mahdollista, koska sateet tulevat yleensä iltapäivisin. Kaksi isoa plussaa Thaimaassa ovat ruoka ja palvelun taso. Thaikkuruoka on herkullista, halpaa ja mukavan kevyttä eivätkä vatsapöpötkään ole täällä iso ongelma. Thaimaalaisten ystävällisyys on jotakin, joka tulee heidän uskonnostaan ja kulttuuristaan. Siinä ei ole mitään opeteltua eikä Thaimaan lempinimi ”tuhansien hymyjen maana” ole sattumaa. Alttius tiettyyn säätämisen asioiden organisoimisessa jouhtuu usein kieliongelmista eikä palvelumotivaation puutteesta. Caddiet ovat kentillä pakollisia ja heistä kuulee kerrottavan lukuisia tarinoita. Monet ovat todella taitavia lukemaan puttilinjoja ja antavat auliisti neuvojaan hassunkurisella englannillaan. Itse huomasin näiden sinänsä hyvien neuvojen vain sekoittavan omaa puttipeliäni, mutta jokainen tehköön tässä kohtaa oman valintansa. Hyväntahtoiset caddiet tekevät kuitenkin parhaansa, jotta pelaaja nauttii kierroksestaan ja heidän tahattoman koominen aksenttinsa saa hymyn huulille. Oma suosikkini caddie-englannissa on ”aphjuul, van klip lai”. Siis ”uphill, one grip right”. Teksti ja kuvat Janne Mikkilä
