16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikströmin vahva vire jatkuu

Yani Tseng on lähellä nousta naisten rankingykköseksi. © Getty Images

Tällä hetkellä Suomen parhaan naispelaajan viittaa yllään kantava Ursula Wikström jatkoi hienoja otteitaan Queenslandissa pelattavan ANZ Ladies Mastersin kolmannella kierroksella. Nousujohteisesti tuloksiaan päivä päivältä parantanut Wikström pelasi lauantaina kisan toistaiseksi parhaimman kierrostuloksensa 67 lyöntiä siirtyen kokonaistilanteeseen -11. Sijalle 15 kiivennyt pelaaja on finaalipäivän aattona kolmantena olevasta Ryann O’Toolesta vain neljän lyönnin päässä.

Perjantaina bogitonta kierrostaan riemuinnut Wikström vältti virheet myös lauantaina: hänen tuloskorttinsa sisälsi viiden birdien lisäksi 13 paria. Wikströmin kanssa samassa tuloksessa ovat mm. kisan seitsemän kertaa voittanut Karrie Webb ja 36 reiän jälkeen kärjessä ollut nuori aussi Kristie Smith.

”Alku oli tänään vähän nihkeää. Etuysillä putit eivät uponneet ollenkaan, mutta takaysillä tarkkuus jo löytyi ja sain upotettua yhden pidemmänkin. Muuten kierros oli tänään lämpöön tottumattomalle pohjolan tytölle aika rankka”, Wikström kuvaili paljon kovia nimiä sisältävän kisan kolmatta pelipäivää.

ANZ Ladies Mastersista on kehkeytymässä Yani Tsengin juhlat. Jo viikko sitten kauden avauskisan voittoa Melbournessa tuulettanut taiwanilainen laittoi lauantaina ison vaihteen päälle pelaten päivän kovimman kierrostuloksen 63 lyöntiä. Tseng on kolmen kierroksen jälkeen tilanteessa 20 alle, kolme lyöntiä USA:n Stacy Lewisiä edellä.

Kahdella viimeisellä kierroksellaan yhteensä 15 birdietä tehnyt Tseng nousee sunnuntaina mahdollisen voittonsa myötä maailmanlistan ykköseksi ensimmäisen kerran urallaan. Tämän lisäksi hänellä nyt kaikki avaimet voittaa samana vuonna sekä Australian Open että ANZ Ladies Masters – temppu, johon kukaan muu ei ole vielä koskaan pystynyt.

”Puttasin tänään paljon paremmin. Huomasin olleeni perjantaina liian kaukana pallosta tähtäysasennossa. Siirsin itseäni lähemmäksi ja se toimi todella hyvin”, Tseng sanoi.

Asleigh Simon (-14) on Kultarannikon kisassa neljäntenä, Belen Mozon ja Jennifer Songin jakaessa viidettä sijaa tilanteessa 13 alle.

Poimintoja:

7. Christina Kim, -12 23. Lee-Ann Pace, -10 23. Alexis Thompson, -10 23. Katherine Hull, -10 23. Melissa Reid, -10 56. Laura Davies, -6

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje