16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström jatkoon

Ursula Wikströmin pelit jatkuvat Marokossa

Nyt toista kertaa pelattava Lalla Meryem Cup etenee suomalaisittain varsin vaisuissa tunnelmissa. Neljästä kisaan matkaan lähteneestä suomalaisesta vain Ursula Wikström nähdään viikonlopun kierroksilla. Wikströmin kahden kierroksen yhteistulos 150 (+6) riittää jakamaan sijaa 33, kun puolet kisasta on vielä pelaamatta.

Riikka Hakkaraisen (80-78) ja Jenni Kuosan (73-82) pelit loppuivat kahden kierroksen jälkeen. Marokossa ensimmäisen täyden kautensa kiertueella aloittaneen Kaisa Ruuttilan debyytti oli karu; ensimmäisen kierroksen tulos peräti 92 lyöntiä ja kisa päättyi siihen. LET:llä on sääntö, jonka mukaan pelaaja ei saa jatkaa kilpailua, mikäli pelaa yli 86 lyöntiä. Karsintarajaksi muodostui lopulta +9. Kilpailun kärjessä lauantain kierrokselle starttaavat Ranskan Anne-Lise Caudal sekä Slovakian Zuzana Kamasova tuloksellaan 139 (-5). Wikströmillä tasaista vääntämistä Molemmilla kierroksillaan tuloksen 75 (+3) pelannut Wikström jakaa puolimatkan krouvissa sijaa 33. Molemmilla kierroksilla tuloskorttiin on merkitty kaksi birdietä (-1) sekä viisi bogia (+1). Puttejakin on kirjattu tasaisesti 30 molempina päivinä. – ”Väylät ovat täällä todella kapeita, joten tilastoihin ei väyläosumia ole juurikaan kertynyt. Molempina päivinä peliä on lisäksi haitannut aamusta saakka puhaltanut kova tuuli. Lämmintä täällä on sen sijaan riittänyt vähän liiankin kanssa. Tauon jälkeen lyöminen on ollut vielä vähän hakemista, joten pelikin on ollut siitä syystä jatkuvaa taistelua. No, vielä on kaksi päivää aikaan parantaa”, Wikström kertoi.

Torstain avauskierroksella Wikström osui avauslyönneillään Soleil Golfin väyliin ainoastaan kolme kertaa. Sama tahti jatkui myös perjantaina, jolloin väyläosumia tilastoitiin neljä. Viheriöosumia oli torstaina 11 ja tänään perjantaina kahdeksan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje