16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Wikström 15:s Marokossa

Ursula Wikström pelasi kelpo kisan nousten lopulta viidenneksitoista. © Getty Images

Wikströmin esitys neljän kierroksen kilpailussa oli nousujohteinen (75+75+72+70=292, +4). Wikström lähes tuplasi kauden ansionsa nousten samalla kiertueen rahalistalla sijalta 28 sijalle 20.

Wikströmin hyvä loppukiri oli nostaa hänet jopa kymmenen parhaan joukkoon. Nyt ammattilaisuran kymmenes topten sijoitus jäi kuitenkin kahden lyönnin päähän.

– ”Etuysi meni vielä vähän säätämiseksi, mutta takaysillä homma alkoikin sitten sujumaan. Reiät vaan loppuivat kesken. Positiivista oli se, että putteri toimi koko viikon varsin mainiosti”, Ursula kertoi.

Päätöskierroksella Wikström tavoitti Soleil Golfin viheriöt lähestymislyönneillään peräti 16 kertaa. Väyläosumia tilastoitiin kahdeksan ja putteja 32. Wikströmin esitys saa kuukauden tauon jälkeen arvosanan hyvä. Vuosi sitten Ursula jakoi samaisessa kilpailussa sijaa 28.

Kisan voitti varmasti myös omaksi yllätyksekseen Slovakian Zuzana Kamasova. Uransa ensimmäisen voittonsa ja samalla vasta toisen topten -sijoituksensa napanneen Slovakin yhteistulos oli 286 (-2). Eroa toista sijaa par-tuloksellaan 288 jakaneeseen kolmikkoon jäi lopulta kaksi lyöntiä. Samalla Kamsovasta tuli kiertueen ensimmäinen slovakialainen voittaja.

Kamasova saa kiittää voitostaan myös lähimpiä kilpakumppaneitaan Englannin Kiran Matharua (74) sekä Australian Sarah Kempiä (75) , jotka Kamasovan tapaan (76) pelasivat kehnon päätöskierroksen. Voittomarginaali oli lopulta kaksi lyöntiä. Kakkossijaa jakoi kolmikko Matharu, Saksan Caroline Masson sekä vielä amatööristatuksella golfaava Italian Alexandra Bonetti, joka nousi jopa voittokamppailuun sijalta 23 pelaamalla päätöskierroksella koko kilpailun parhaan kierrostuloksen (66, -6).

Seuraavan kerran Ursula Wikström nähdään viheriöillä parin viikon päästä, kun Espanjan Alicantessa pelataan European Nations Cup –joukkue kilpailu. Wikströmin parina tässä kahden hengen joukkue kilpailussa on Jenni Kuosa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje