Nick Watney nimekkäimpänä pelaajana Las Vegasin kotikisassaan on saanut jälleen pelinsä kulkemaan. Kaksi kertaa kuluvalla kaudella voittanut Watney nousi birdie-kisan kolmannella kierroksella jakamaan johtoa Kevin Nan kanssa. Kierrostulos 64 (-7) oli yksi päivän parhaista, muttei suinkaan paras. Kevin Na pelasi kolmannen kierroksen 66 (-5). Käjrstä päivään lähtenyt Na pääsee huomenna jälleen tavoittelemaan uransa avausvoittoa. Urallaan kolme kertaa kakkoseksi sijoittunut Na on melkoinen altavastaaja kotikisaa pelaavan Watneyn rinnalla. Lyönnin päässä kärkikaksikosta on Robert Garrigus ja Kris Blanks tuloksessa -16. Kilpailusta voidaan odottaa jännää viimeiselle päivälle, koska 21 pelaajaa on viiden lyönnin sisällä taistelemassa tärkeistä dollareista. Nikke Tyry
Watney hakee kauden kolmatta voittoa kotikonnuilla