16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Voitto PGA:lla estää päivätyöt

Harrison Frazar sai voitollaan lähtöajan myös ensi vuoden U.S. Mastersiin, joka on hänen uransa ensimmäinen. © Getty Images

HarrisonFrazarin suunnitelmissa oli palata vuoden 2011 lopulla takaisin päivätöihin, joita oli tehnyt golfammattilaisuutensa ohessa ennen tätä kautta. Kuluva vuosi on sujunut heikosti ja Frazar on kärsinyt koko uransa ajan useista loukkaantumisista. Tälläkin kaudella hänen kategoriansa PGA Tourilla oli lääketieteellisistä syistä johtuen sellainen, että 11 kisassa piti tienata 600 000 dollaria, jotta kausi jatkuisi. Ja jatkuuhan se. Heinäkuussa 40-vuotta täyttävä Frazar päihitti RobertKarlssonin St. Jude Classicin kolmannella uusintareiällä. Karlsson lähti viimeiseen päivään lyönnin johdossa ja Frazar sekä ruotsalainen jakoivat johtoa aina silloin tällöin viimeisellä kierroksella. Frazar pääsi lyönnin johtoon 17. reiällä, kun Karlsson kirjasi bogeyn. Puntit tasattiin taas 18. reiällä, jossa Frazar teki veden kautta niin ikään bogeyn. Vasta kolmas uusintareikä antoi selvyyden kaksikon paremmuusjärjestyksestä. Voitto tuli amerikkalaisen uran 355. kilpailussa PGA Tourilla. Frazar on siis varsinainen kiertuekonkari, joka on pelannut liki järjestäen noin 30 kisan kausia. ”En tiedä, pitäisikö minun pitää irtotakkia. En tiedä, pitäisikö minun kanniskella palkintoa ympäriinsä. Enkä oikein tiennyt, keitä olisin kiittänyt voittopuheessani. Tuntuu pahalta, etten kiittänyt sponsoreita, FedExia, vapaaehtoisia”, voitostaan hämmentynyt Frazar kertoi toimittajille. Uusinta oli amerikkalaisen toinen PGA Tourilla. Vuoden 2003 Sony Openissa tuli nenille Ernie Elsilta kolmannella uusintareiällä. Frazar voitti vuoden 2008 PGA Tour -karsinnat kuuden kierroksen tuloksella -32. Neljännen kierroksensa Frazar pelasi tulokseen 59. Sunnuntaisella voitollaan Frazar lunasti paikan ensi vuoden U.S. Mastersiin ja takasi pelioikeutensa PGA Tourilla vuoteen 2013 saakka. St. Jude Classicissa uusinta oli Robert Karlssonille toinen perättäinen. Viime vuonna ruotsalainen hävisi Lee Westwoodille neljännellä uusintareiällä. Urallaan 11 kertaa European Tourilla voittanut Karlsson pelaa kauden 2011 kokonaan PGA Tourilla. Tämä on ruotsalaisen ensimmäinen kausi maailman rahakkaimmalla kiertueella, mutta ensimmäinen voitto vielä uupuu. Tänä vuonna puolustava mestari LeeWestwood jakoi 11. sijaa. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje