Suomalaispelaajat tavoittelevat Finnish Challengessa 27 miehen voimin menestystä ja voittoa. Hole-in-onen tekijä seitsemännellä reiällä kuittaa pikapalkintona 250 000 euron arvoisen hirsimökin.
Pro-am päivä Vierumäellä oli onnistunut. Isännät ja vieraat iloitsivat paitsi hyvästä ilmasta, myös viheriöiden hyvästä kunnosta. Huipputikissä ne eivät ole, mutta tehostettu hoito ja jyräykset ovat tehneet niistä putattavat.
Joukkuekisa päättyi osuvasti ”kisakaupunki” Heinolan joukkueen voittoon. Prona ryhmässä toimi ensimmäistä kauttaaan Challenge Tourilla pelaava Teemu Bakker, jonka edellinen kisa Suomessa on kaudelta 2014. Bakker on jäänyt alkukaudesta ilman suurta menestystä.
”Olen valmis menestymään. Pallonlyömiseni on parantunut viimeisten viikkojen aikana, lisäksi vaihdoin vanhaan putteriin. Kiersin Cooken ensimmäisen kerran reilu viikko sitten, nuotit sain pikkusiskoltani Katrilta, joka on pelannut kenttää useaan otteesseen juniorikisassa”, Bakker kertoi.
Tapio Pulkkasella on myös ollut odotettua vaisumpi alkukausi loistavan Nordic Leaguen ( viisi voittoa) vuoden jälkeen.
”En koe olevani lyönnillisesti heikompi kuin edellisvuonna. Ei ole vaan osunut kuumaa viikkoa, neljää hyvää kierrosta. Edellisellä CT-kaudellani (2014) pääsin kahdesti jatkoon, kuluvan vuoen aikana olen selvinnyt viikonlopun kiekoille viiidesti. Siinä on yksi plussa edistysaskel, jota lähdetään petraamaan. Voittoa lähden aina hakemaan, niin nytkin. Sijoitus kolmen joukkoon nostaisi rahalistalla sijalle, joka toisi lisää mahdollisuuksia menestyä syksyllä ”, Pulkkanen tuumi.
Kalle Samooja aikoo hyödyntää ”kotikentän” luomia etuisuuksia.
”Tutuilla kentillä voi valmistautumisen aloittaa mentaalisti jo kauan ennen kisaa. Jokainen reikä ja käytännössä tilanne, eteen tuleva lyönti on ennakoitavissa. Se auttaa valtavasti.”
Viimeisissä kisoissaan Samooja on esiintynyt vahvasti, eikä hänen tavoitteensa yltää kauden parhaaseen sijoitukseen jää epäselväksi.
”Itseluottamus on korkealla, näen itseni parempana pelaajana kuin tulokseni ovat. Lyöminen on ollut sillä tasolla, että minun olisi pitänyt esimerkiksi viime viikolla johtaa Ruotsin kisaa ennen viimeistä kierrosta. Puttaamisen merkitys kasvaa mitä lähemmäs kärkeä mennään. Voittaakseen on vaan saatava putteja kovalla prosentilla sisään”, Samooja järkeilee.

Jaakko Mäkitalo vaatii itseltään lisää tehoja viheriöillä noustakseen kärkipäähän Vierumäellä. Kuva: Getty Images
Jaakko Mäkitalo on pelannut kuluvan kauden tasaisesti kärjen kantapäillä.
” Ruotsin kisa oli minulta selkeä parannus huonon jakson jälkeen. Tasaisuus ei nyt kelpaa, pitää pystyä rakentamaan kovia kierrostuloksia, muuten ei kivikovassa kisassa pärjää”, yhteensä 80 kertaa Challenge Tourilla pelannut Mäkitalo psyykkasi mediatilaisuudessa itseään.
Asian Tourillla kevätkauden huonosti pelannut Janne Kaske on Suomessa ”lomalla”.
”Tulin mukaan kun mahdollisuutta tarjottiin. Olen pelini kanssa sekaisin, odotukset ovat lähinnä siinä, että saisin rakennettua kotimaassa paremman vireen ennen syyskauden kisojen käynnistymistä”, Kaske myönsi rehellisesti.
Oliver Lindell on avauspäivänä seuratuin suomalainen Nordic Leaguen loistavien esitystensä johdosta.
”Haluan pelata kisan, jossa huonot jaksot jäävät minimiin ja saan rakennettua neljä hyvää kierrosta. Tämän puute on vienyt mahdollisuuksia muutamaan kertaan kuluvalla kaudella”, 17-vuotias porvoolainen myönsi.
Kenttäennätys uusiksi ?
Kaikki haastatellut suomalaispelaajat uskoivat, että kenttäennätys 65 rikkoontuu, vaikka nyt pelataan ensimmäistä kertaa kultaisilta merkeiltä (6350 metriä)
”Kaikki par-viitoset ovat selkeitä, samoin birdireiäksi voi nimetä lyhyen par-nelkun, (13.) jossa veden yli viheriön etureunaan on 230 metriä. Minun veikkaukseni on, että 63-64 tulee olemaan viikonlopun jälkeen paras tulos”, linjasi Janne Kaske muiden nyökkäillessä.
Hirsimökki hole in onesta
Vierumäellä tehtäneen historiaa myös Challenge Touriln pelaajille tarjolla olevan hole in one palkinnon arvon suhteen.
Seitsemännellä reiällä ensimmäisenä hole in onen tehnyt saa noin 250 000 euron arvoisen hirsimökin, joka sijaitsee Vierumäellä osoitteessa Kuntokylä 17.
”Vierumäki ei ole ainoastaan tässä ajassa sykkivä golfkeskus, vaan myös monipuolisia palveluja ja aktiviteetteja tarjoava lomaresort, Haluamme valinnallamme viestittää halustamme tuottaa hyvää oloa kaikille Vierumäen asiakkaille ja vieraille”, taustoittaa kilpailun promoottori Jan Ruoho.
Seitsemännellä reiällä on mittaa noin 150 metriä, se lyödään pienen lammen yli.
Andrea Pavan etsii virettä draiviinsa
Mukana olevista pelaajista eniten kokemusta Challenge Tourilla voittamisesta on Italian 27-vuotiaalla Andrea Pavanilla. Hänellä on neljä ykköstilaa, vakuuttava näyttö on myös Challenge Tourin rahalistan voitto kaudelta 2013. Viimeiset pari vuotta hän on takkuillut pelinsä kanssa, visiitit European Tourille ovat jääneet kauden mittaisiksi.
”Itseluottamus on golfissa kaikki kaikessa. Olen hyvä tekemään tulosta, mutta parin viimeisen kauden aikana draivaamiseni on ollut heikkoa. Se syö energia kentällä, samoin itseluottamusta. En ole parhaimmillani, mutta toivon pystyväni top 10-sijoitukseen. Voittokin on mahdollinen”, Roomasta kotoisin oleva Pavan kertoi pro-am kierroksen yhteydessä.
Hän opiskeli Teksasissa neljän vuoden ajan, löysi sieltä nykyisen vaimonsa. Perhe muutti vuonna 2015 takaisin USA:han Italiasta.
”Paloin tietyllä tavalla loppuun kotimaassani. Ilmapiiri golfin parissa alkoi olla ahdistava, hyvää tarkoittavia neuvonantajia oli aivan liikaa. Houstonin lähistöllä jossa asumme ihmisten suhtautuminen on tyystin toisenlaista ja kannustavaa.”
Perheeseen syntyi kuukausi sitten esikoispoika. Isyysloma jäi kymmeneen päivään, tämän jälkeen Pavan palasi CT:n kisoihin.
”Tavoitteeni on päästä pelaamaan web.com tourin kautta PGA Tourille. Challenge Tourille en usko tämän kauden jälkeen palaavani. European Tourillakin pelaan vain siinä tapauksessa, että saan Challenge Tourin kautta täyden pelioikeuden”, hän määritteli tulevaisuuttaan.
Suomessa pelaamisesta hänellä on kokemusta varsin pitkältä ajalta. Amatöörinä hän oli mukana jo Kotkan EM-kisoissa 2004, Talissa hän on osallistunut Erkko Trophyyn ja Vanajanlinnassa aikuisten EM-kisoihin. Challenge Tourin kisoista on kokemusta Kytäjältä.
”Kaikki Suomessa pelaamani kisat on järjestetty ensiluokkaisesti, asiat luistavat. Cooke Course on lay-outin osalta upea, pidän tästä kovasti. Viheriöt ovat ok, niiden kanssa voi kuitenkin tulla haasteita mikäli kisan aikana tulee vettä taivaalta. Hieno tapahtuma on varmasti luvassa, Vierumäki on pelaajan kannalta paratiisi, kaikki oleellinen on kävelymatkan päässä”, Pavan kiitteli.
Vierumäki Finnish Challenge käynnistyy torstaina kello 7.30
On se vahinko, hieno kisa pelataan Suomen surkeimmassa kunnossa olevalla golfkentällä. Muistuttaa enemmän perunapeltoa!
Suomesta ei varmaan toista kenttäyhteisöä tule löytymään, joka suostuu enää tänä päivänä tällaiset kisat järjestämään.
Nyt ei peejii tiedä mistä puhuu tai sitten peejiillä on aika komeita perunapeltoja. Kenttä on kisaa ajatellen oikein hyvässä tikissä. Toki greenejä on jouduttu varmaan normaalia enemmän jyräämään mutta pelkkiä kehuja kuului pelaajilta ainakin proamissa.