16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Presidents Cup

USA tukevassa johdossa Presidents Cupissa ja Ernie Elsin videohaastattelu

Greg Norman ja hänen hyvä ystävänsä John Travolta yhdessä Freddien ja pokaalin kanssa

Kolmannen kisapäivän suurin yllätys Melbournessa oli sää. Toisen päivän 35 asteen helle muuttui links-kentiltä tuttuun poikittaiseen sateeseen ja kylmään tuuleen. Royal Melbournen viheriöt pehmenivät ja kentällä nähtiin myös eilistä enemmän birdieitä. USA dominoi aamupäivän foursomeja tuloksella 4-1. Ainoan voiton kansainväliselle joukkueelle aamupäivällä ottivat Ernie Els ja Ryo Ishikawa, jotka kaatoivat Matt Kucharin ja Bill Haasin viimeisellä reiällä. Erityisesti Ishikawa villitsi yleisöä ottelun ratkaisuhetkillä. Elsin isällinen hahmo oli varmasi ikimuistoinen kokemus japanilaiselle. Kaikki neljä muuta ottelua päättyivät USA:n juhliin. Samalla Tiger Woods avasi pistesaaliinsa voittaessaan Dustin Johnsonin kanssa Adam Scottin ja K.J Choin. Iltapäivän nelipalloihin lähdettiin USA:n viiden pisteen johdossa 11-6. Kansainvälinen joukkue oli viimeistään tässä vaiheessa vahvasti selkä seinää vasten. Ottelut lähtivätkin loistavasti liikkeelle takaa-ajoa silmällä pitäen. Best ball -ottelut olivat kaikki erittäin tasaisia viimeisille väylille asti, jossa erityisesti K.T Kim ja Y.E Yang esittivät sankarillisia tekoja kaataessaan Woodsin ja Johnsonin viimeisellä viheriöllä. Woodsilla oli noin neljä metrinen tasausputti, mutta Tigerille epätyypillisesti putti valahti melko selvästi alapuolelta ohi. Bubba Watson ja Webb Simpson kokivat niin ikään ensimmäisen tappionsa. Retief Goosen ja Charl Schwartzel taputtelivat kärkiparissa jenkit kumoon lukemin 2/1. Ottelu ei todellisuudessa ollut näin tasainen, sillä Watson ja Simpson kaunistelivat lukemia dormy-tilanteessa voittaen väylät 15 ja 16. Suurin yllätys nähtiin päivän viimeisessä parissa, jossa tottuneet Royal Melbourne -menestyjätScott ja Els hävisivät eeppisen trillerin viimeiselle reiällä. Jim Furyk ja Nick Watney kaatoivat ”superparin” tuloksella 1/0, Scottin missatessa tasoitusputtinsa kahdella viimeisellä reiällä.

Fred

Fred Couples myöntää, että parien tekeminen foursomeen on USA:lle helpomaa

Ryder Cupista apua Presidents Cupiin Viimeiseen päivään lähdettäessä ei ole kuin yksi ennakkosuosikki. Presidents Cupin historiassa yksikään joukkue ei ole voittanut ottelusarjaa lähtiessään tappioasemasta kaksinpeleihin. Greg Norman kuitenkin uskoo joukkueeseensa, vaikka kansainvälinen joukkue lähtee viimeiseen päivään neljän pisteen takaa-ajoasemassa. ”Tottakai olemme vahvasti altavastaajina huomiseen lähdettäessä. Pojat saivat kuitenkin valtavasti itseluottamusta voittaessaan viimeisen session, jossa kaikki pelasivat omaa palloa. Foursomeissa olemme hävinneet viisi pistettä, jonka takia olemme tätä ottelua tappiolla”, Norman kommentoi kolmannen päivän jälkeen. Fred Couples myönsi, että Ryder Cupilla on suuri vaikutus myös Presidents Cupiin. ”Me pelaamme joka vuosi näitä joukkuekilpailuja. Vuorovuosin Ryder Cup ja Presidents Cup. Myös maantieteellisesti meidän on helpompi laittaa pareja kentälle, jotka tuntevat toisensa hyvin. Kansainvälisen joukkueen pelaajat tulevat täysin eri puolilta maailmaa, joten joukkuehengen luominen voi olla haasteellista. Nyt tärkeintä on saada kokeneet pelaajamme ja kapteenit kertomaan joukkueelle, ettei tätä vielä ole voitettu. Huominen on suuri päivä”, Couples mietti. Toisen päivän suurin tarina oli olosuhteet. Maailman parhaisiin kenttii lukeutuva Royal Melbourne oli täysin eri areena kuin eilen. Sade pehmensi viheriöitä ja teki pelistä erittäin linksmäistä kovan tuulen avittamana.

Ernie

Ernie Els voitti ja hävisi yhden ottelun lauantaina suosikkikentällään

Els ylistää Royal Melbournea Ernie Els kertoi tuntemuksiaan Royal Melbournesta, jossa on voittanut kolme Heineken Classicia. ”Tämä on ehdottomasti minun listoissani maailman parhaita, ellei paras kenttä. Tarvitsemme huomiselle pienen ihmeen, mikäli mielimme voittaa tämän ottelun. Ryo osoitti tänään suurutensa aamupäivän kierroksella ja uskon hänen loistavaan tulevaisuuteensa. Toivottavasti saamme huomenna pisteitä taululle heti alkupään otteluissa, jotta paine kasaantuu USA:n harteille”, Els kommentoi. Sunnuntaille on luvattu niin ikään sadetta, joka tulee tekemään kentästä helpomman. Viheriöt ovat edelleen tuulen nopeat ja ratkaisevat suuren osan otteluista. Parhaat puttaajat ja fiksuimmat sijoittajat ovat menestyneet parhaiten ensimmäisten päivien aikana. ”Royal Melbournessa on tietenkin pakko olla tarkkana. Märillä olosuhteilla kenttää ei saa kuitenkaan kunnioittaa liikaa, varsinkaan meidän näkökulmastamme. Aggressiivinen peli palkitsee ja me tarvitsemme huomenna suuren määrän birdieitä”, Norman päättää. Tulevalla Golfpiste DownUnder -videolla esiintyy Ernie Els. ”Big Easyn” olemus on käsittämätön ja on helppo käsittää, miksi Ryo Ishikawa halusi erityisesti Elsin pariksi. Haastattelussa saattaa olla merkkejä äänen tärinästä ja yleisestä jännittämisestä suuren idolin vierellä. Mestari antoi kuitenkin asialliset peliohjeet tulevalle maanantain kierrokselle Royal Melbournessa. Big Easy ottaa tilan haltuunsa. Katso video alta! Viimeisen päivän 12 single-ottelua ovat:
MATCH 23 – K.T. Kim, International vs. Webb Simpson, U.S. MATCH 24 – Dustin Johnson, U.S. vs. Charl Schwartzel, International MATCH 25 – Ryo Ishikawa, International vs. Bubba Watson, U.S. MATCH 26 – Bill Haas, U.S. vs. Geoff Ogilvy, International MATCH 27 – Jason Day, International vs. Hunter Mahan, U.S. MATCH 28 – Nick Watney, U.S. vs. K.J. Choi, International MATCH 29 – Adam Scott, International vs. Phil Mickelson, U.S. MATCH 30 – Matt Kuchar, U.S. vs. Retief Goosen, International MATCH 31 – Ernie Els, International vs. Jim Furyk, U.S. MATCH 32 – David Toms, U.S. vs. Robert Allenby, International MATCH 33 – Aaron Baddeley, International vs. Tiger Woods, U.S. MATCH 34 – Steve Stricker, U.S. vs. Y,E. Yang, International Jos veikkaat kaikki ottelut oikein, lähetämme sinulle juuri saamamme Ernie Elsin nimikirjoituksen ja levyn Fazerin sinistä. Jotta yhtälö olisi mahdollisimman selvä, toimii kansainvälinen joukkue kotijoukkueena ja merkillä 1. Tasapeli on X ja USA:n voitto 2. Veikkaukset voi laittaa kommentteihin tai Facebookiin. Nikke Tyry, Juho Vesanen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (17 kpl)