USA iski isännät jo polvilleen, mutta menetti otteensa Euroopan taisteltua rinnalle ja ohi - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

USA iski isännät jo polvilleen, mutta menetti otteensa Euroopan taisteltua rinnalle ja ohi

Viktor Hovland tuuletti puolikkaan pisteen varmistanutta puttia antaumuksella. Kuva: Getty Images.

Eurooppa oli pitkään hätää kärsimässä avauspäivän iltapäiväsessiossa, mutta lopun kiri jätti vieraat nuolemaan näppejään.

Ryder Cup alkoi isäntänä häärivän Euroopan joukkueen kannalta perjantaiaamuna ihanteellisesti, kun joukkue voitti kaikki neljä fourseome-ottelua. Iltapäivällä pelimuoto vaihtui four-balliin ja samalla ote siirtyi Yhdysvalloille.

USA ei kuitenkaan pystynyt käyttämään momentumiaan, vaan Eurooppa kiri session pisteet lukuihin 2,5–1,5 jenkkien johdettua pitkään kolmea ottelua neljästä. Lopulta Eurooppa voitti iltapäivän otteluista yhden ja kolmessa pisteet tasattiin. Eurooppa johtaa siis Ryder Cupia avauspäivän jälkeen pistein 6,5–1,5.

Iltapäiväsessiossa Euroopan ainoan kokonaisen pisteen toi pari Rory McIlroy & Matt Fitzpatrick, joka teki tilit selväksi Collin Morikawan & Xander Schaffelen kanssa jo alkumetreillä. Takuumiehenä hääri kolmannessa Ryder Cupissaan pelaava Fitzpatrick. Hän teki kuuden ensimmäisen reiän aikana täysin käsittämättömät neljä birdieä ja yhden eaglen, joka syntyi par-nelosella. Ei ihme, ettei jenkeiltä löytynyt vaihdetta vastata tähän.

”Tämä on hienoin hetkeni golfkentällä”, Fitzpatrick sanoi ottelunsa jälkeen. Lauseeseen tiivistyy se, miten paljon haasteottelu pelaajille merkitsee. Miehen tililtä löytyy kuitenkin myös yksi major-voitto.

Viimeisenä alkanut ottelu päättyi lopulta ensimmäisenä luvuin 5&3 USA:n kavenneltua tilannetta takaysillä.

USA:n pareista terävimmin esiintyi Max Homa & Wyndham Clark, joka johti eurooppalaiskaksikkoa Robert MacIntyre & Justin Rose viimeiselle reiälle asti. Rose kuitenkin voitti kaksi viimeistä reikää, jotka riittivät tasaamaan pisteet ottelussa.

”Olisimme olleet tyytyväisiä kolmen pisteen johtoon avauspäivän jälkeen, mutta tämä oli sitäkin upeampaa”, Euroopan joukkueen kokenein pelaaja, 43-vuotias Justin Rose sanoi hetki sen jälkeen, kun oli upottanut birdie-puttinsa päätösväylällä.

Matt Fitzpatrickin ilmeestä huokui helpostusta hänen onnistuttua tuomaan joukkueelleen ensimmäisen pisteen uransa kuudennessa Ryder Cup -ottelussa. Kuva: Getty Images

Euroopan kannalta huolestuttavaa on se, että ensimmäisessä Ryder Cupissaan pelaava MacIntyre menetti otteen peliinsä lopussa pahasti. Niin ikään ensimmäisessä Ryder Cupissaan pelaava Wyndham Clark sen sijaan oli ottelun hahmo. Hän voitti USA:lle ottelussa peräti viisi reikää, joista neljä birdiellä ja yhden eaglella. Sekään ei olllut riittävästi, kun peliparina häärinyt Max Homa ei löytänyt vastaavaa virettä.

Rahm syttyi viime hetkillä

Euroopan peräänantamaton taistelu sai palkinnon John Rahmin & Nicolas Højgaardin sekä Scottie Schefflerin & Brooks Koepkan välisessä ottelussa. Jenkit johtivat ottelua kahteen otteeseen, mutta Rahm onnistui voittamaan päätösreiän eaglella ja tasoittamaan samalla kamppailun.

Ennen kolmea viimeistä reikää Rahm ei esittänyt ihmeitä, mutta ratkaisuhetkillä espanjalaismatadorin otteet olivat rautaa. 16. reiällä Rahm chippasi sisään eaglen, joka toi Euroopan ottelussa tasoihin.

Seuraavalla reiällä Rahm löi par-kolmosella loistavan avauksen vain todetakseen, että maailmanlistan ykkönen Scottie Scheffler tinttasi hetken päästä pallonsa vielä lähemmäs reikää. Rahmin jätettyä birdie-puttinsa lyhyeksi Scheffler kuittasi reiän birdiellä jenkeille. Päätösväylällä Rahm ei enää jättänyt mitään sattuman varaan.

Euroopan ykköstykiksi nousi Hovland

Reiällä 16. nousi tasoihin myös Euroopan avauspari Victor Hovland & Tyrrel Hatton, joka oli pahimmillaan kaksi reikää perässä jenkkikaksikkoa Justin Thomas & Jordan Spieth. Etenkin Hatton yltyi paikoitellen hurmiolliselle pelipäälle tuoden parille kolme reikävoittoa.

Lopulta huomion varasti kuitenkin Hovland, joka voitaneen nimetä avauspäivän hahmoksi. Norjalainen napautti päätösväylällä sisään yhdeksänmetrisen birdie-putin, joka riitti tasaamaan reiän ja tuomaan puolikkaan pisteen Euroopalle.

Pallo vieri reikään viimeisillä höyryillä ja sen pudottua kupin pohjalle olivat Hovlandin tuuletukset sen mukaiset. Monella tavalla niihin henkilöityy isäntien kova tahtotila ja taistelu avauspäivänä.

”Oli jo aikakin, että pallo viimein upposi. Minusta pelasimme hyvin ja taistelimme loppuun asti, mutta niin pelasivat vastustajammekin”, Hovland sanoi.

USA:n kaksikko nojasi lopussa täysin Thomasiin. Spiethin ote katosi täydellisesti 14 reiän jälkeen ja päätösväylän taaperrus oli jo vaivaannuttavaa katseltavaa. Thomasin valinta kapteenin valintana herätti jonkin verran kritiikkiä, mutta mies näytti heti kättelyssä, että on kovassa paikassa turvallinen valinta kapteeni Zach Johnsonille.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen päivä oli Euroopalle upea. Aamupäivän loistomenestys jatkui armottomalla taistelulla, joka toi lopulta puolustusvoiton. Joukkueen moraalille sen merkitys on suuri. Pohjoisamerikkalaiset joukkueet yli lajirajojen ovat tunnettuja peräänantamattomuudestaan, joten huomenna kentällä nähdään takuulla taisteleva vierasjoukkue.

Viiden pisteen ero on paljon suurempi kuin kukaan on uskaltanut toivoakaan. USA:n joukkueen kohdalla paljon on nyt kapteeni Zach Johnsonin varassa. Hänen on pystyttävä löytämään sopivat peliparit huomiselle, jotta vieraat pystyvät vastamaan isäntien hurjaan rynnistykseen Marco Simonen kentällä. Kilpailu jatkuu lauantaina kello 8.35 Suomen aikaa.

Lue seuraavaksi: Euroopalla unelma-alku Ryder Cupissa: 4–0!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje