16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Presidents Cup

Tietokonevirhe muutti Presidents Cup -karsinnan rankingsijoituksia

Charley Hoffmanin on nyt entistä lujemmin taisteltava paikasta USA:n Presidents Cup -joukkueeseen. Kuva: Getty Images

Yhdysvaltain kiertueen virkailijat ovat informoineet tällä viikolla USA:n Presidents Cup –joukkueeseen enemmän tai vähemmän tyrkyllä olevia pelaajia karsinnan muuttuneista pistemääristä. Kysymys ei ole rangaistuksista, vaan tietokonevirheestä, joka on antanut joillekin pelaajille liikaa pisteitä.

Yli kahden vuoden pituisen karsinnan pisteet on laskettu uudelleen ja päivitetty lista julkaistiin keskiviikkona.

Pelaajat saivat viime syksyn turnauksissa virheellisesti kaksi karsintapistettä jokaista FedExCupin pistettä kohden. Oikea tulkinta olisi ollut yksi piste yhtä FedExCupin pistettä kohden. Vuoden alusta alkaen pelaajille on jaettu kaksi karsintapistettä edellä mainitun kaavan mukaan, ja tämä on myös Presidents Cupin sääntöjen mukainen tulkinta.

”Tällaista ei toivoisi koskaan tapahtuvan. Paha mieli on niitä kohtaan, joihin kyseinen virhe vaikutti negatiivisella tavalla. Itse olen yksi niistä, jotka hyötyivät tästä”, sanoi Brandt Snedeker, joka nousi listalla kaksi pykälää sijalle 14. ”Pieni lohtu on kuitenkin se, että jokainen, jonka asemiin tämä vaikutti, olisi muutenkin joutunut venymään päästäkseen listalla kymmenen joukkoon.”

Presidents Cup –karsintalistan Top 10 säilyi ennallaan, mutta sijalla 11 ollut Robert Streb kärsi tietokonekämmistä eniten. Hänen uusi sijoituksensa ennen tämän viikon turnausta on 16:s. Streb, joka ei pelaa Wyndham Championshipissä, voitti viime syksynä McGladrey Classicin ja oli kahdessa muussa kilpailussa kymmenen joukossa ennen tammikuuta.

Kiertue ei ole toistaiseksi kommentoinut tapahtunutta julkisesti.

Snedekerin tavoin pari sijaa 12. noussut Billy Horschel kertoi saaneensa tekstiviestin PGA Tourin virkailijalta. ”Hän (virkailija) kertoi, että menetin joitakin pisteitä, joskin tiesin, ettei menetys ole suuri. En pelannut viime vuonna montaa kilpailua, ja niissä menestykseni oli huono. Lopuksi hän (virkailija) totesi, että nousin pisteissä kaksi sijaa ylöspäin.”

CIMB Classicin viime syksynä voittanut Ryan Moore putosi neljä pykälää, sijalle 21. Charley Hoffmanin asemat (15:s) heikkenivät kolme sijaa.

”Tosiasia on, että minun on joka tapauksessa pelattava hyvin, jos aion päästä joukkueeseen. Ei tämä muutos paljon asioita muuttanut. Minun pitäisi voittaa kilpailu tai kunnostautua muuten todella hyvin”, sanoi Moore, joka ei sanojensa mukaan tiennyt aiemmasta sijoituksestaan.

Pisteiden keruu Presidents Cup –rankingissa päätty syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina, jonka jälkeen kapteeni Jay Haas valitsee joukkueeseensa vielä kaksi pelaajaa villillä kortilla.

Vaikka Horschel sanoi ymmärtävänsä teknistä virhettä, hän pitää Strebin ja Hoffmanin pudotusta varsin raskaana.

”Se on valitettavaa, sillä molemmat pelasivat todella hyvän syksyn. Mutta toisaalta muutamien mahdollisuudet paranevat nyt, joiden pisteitä ei ollut alun perin laskettu oikein.”

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Tietokonemies says:

    Voih kuinka amatöörimäistä toimintaa kaupalliselta (PGA Tour) toimijalta !! Ei tietokoneet tee virheitä, mutta amatöörit yleensä syttää niitä, kun itse mogaillaan joko sovellusten määrityksissä, toteutuksissa ja/tai käytössä. Eikai muukin puuhastelu ole ko organisaatiossa samalla tasoolla.