16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Thompsonilla päättäväinen ote

Lupaava Michael Thompson jahtaa viikonloppuna Kanadan avointen voittoa. © Getty Images

Viime vuonna Yhdysvaltain kolmanneksi korkeimmalla kiertueella pelannut Michael Thompson ei ole ujostellut nimekkäässä seurassa Kanadan avointen kahdella ensimmäisellä kierroksella. Hän pelasi perjantaina ennakkoluulottomasti tuloksen 66, mikä nosti hänet kisan puolivälissä jaetulle johtopaikalle yhdessä Chad Campbellin kanssa tilanteessa -4.

Thompsonin päättäväiset otteet ovat yllättäneet monet, sillä Hooters Tourin kesyistä olosuhteista on pitkä matka PGA Tourille. Vancouverissa sijaitseva Shaughnessy Golf Clubin kenttä onkin viritetty sen verran vaativaksi, että jyvien pitäisi erottua akanoista.

”Pelasin viime kaudella Hooters Tourilla, jossa ei ole raffeja. Otat vain draiverin käteen ja annat mennä”, Thompson sanoi.

Tätä ohjetta ei ole voinut käyttää Vancouverissa, sillä raffit muistuttavat US Openin olosuhteita. Lisäksi metsien vartioimat kapeat väylät eivät anna pitkällä kentällä sijaa epätarkoille avauksille.

”Se mitä olen täällä toistaiseksi oppinut, on liittynyt tarkkaan suuntaamiseen. Mutta jos pallo menee raffiin, niin sen takia ei pidä mennä paniikkiin”, vuonna 2007 US Amateurissa kakkoseksi sijoittunut alabamalainen jatkoi.

Viidennen kerran peräkkäin karsintarajan PGA Tourilla selvittänyt Thompson pelaa Vancouverissa 17:ttä kilpailuaan kiertueella. Näistä kymmenen on vienyt 26-vuotiaan pelaajan viikonlopun kierroksille.

Thompsonia ja British Openissa hienosti viidenneksi sijoittunutta Campbellia seuraavat lyönnin päässä Paul Goydos sekä kaksinkertainen US Open -voittaja Lee Janzen. Molemmat olivat perjantaina kärkipaikassa kiinni ennen viimeisen reiän bogia.

Viidettä sijaa jakaa seitsemän pelaajaa. Kaksi lyöntiä kärjestä olevasta joukosta löytyvät mm. Charl Schwartzel, Geoff Ogilvy sekä Rickie Fowler. Tuloksessa kaksi alle on kotiyleisön riemuksi myös kaksi kanadalaista David Hearn ja Adam Hadwin.

Fowlerin osakkeet lienevät jatkokierroksilla kaikkein korkeimmalla. Vaativa kenttä pitänee lopulta pintansa, joten hänen ensimmäinen voittonsa PGA Tourilla voisi hyvinkin tulla Vancouverissa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje