7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Thompson jälleen Euroopassa

Lexi Thompson on yksi Münchenin turnauksen seuratuimpia pelaajia. © Getty Images

Münchenissä torstaina käynnistyviin Saksan avoimiin mestaruuskilpailuihin on ilmoittautunut LET-kiertueen ansiolistan 20 parhaan joukosta 16 pelaajaa sekä pari mielenkiintoista nimeä LPGA Tourilta.

Osallistujaluettelosta ovat poimittavissa mm. edellisviikon voittaja Asleigh Simon, Helen Alfredsson, SandraGal,Alexis Thompson sekä kaksien edellisten Saksan avointen voittajat, Jade Schaeffer ja Laura Davies. Solheim Cupin pistetilastoa johtavan Daviesin lisäksi Münchenissä nähdään kaikki muut tilaston top-5:een mahtuvat pelaajat.

Galin pelaaminen kotiyleisön edessä on etukäteen ajatellen yksi kisan mielenkiintoisimmista seikoista. Düsseldorfissa syntynyt pelaaja liittyi naisten Euroopan kiertueen jäseneksi voitettuaan LPGA Touriin kuuluvan Kia Classicin. Hänelle Saksan turnaus on uran ensimmäinen LET-kiertueella.

”Odotan starttia innolla. En ole pelannut aiemmin ammattilaisena kotimaassani”, kolme vuotta LPGA Tourilla pelannut Gal sanoi.

Gal tähyilee Solheim Cupiin

Saksalaisen ajoituksella liittyä LET-kiertueen jäseneksi on myös selkeä yhteys syksyllä pelattavaan Solheim Cupiin: hänellä on tämän johdosta mahdollisuus tulla valituksi Euroopan joukkueeseen.

Galin mukana Yhdysvalloista Müncheniin saapui myös maailman yksi tämän hetken lupaavimmista nuorista pelaajista, Alexis Thompson. Viime vuonna toiseksi Evian Mastersissa sijoittunut Thompson johti huhtikuussa pelattua Avnet LPGA Classicia ennen päätöskierrosta, mutta putosi lopputuloksissa 19:nneksi.

”Muutamat pelikaverini kehuivat edellisessä kisassa Saksan turnausta, ja niin päätin tulla tänne”, sponsorin kutsulla pelaava 16-vuotias Thompson sanoi. ”Saavuin Müncheniin sunnuntaina, ja olen viihtynyt todella hyvin. Toivottavasti samanlaiset fiilikset jatkuvat kisapäivinäkin.”

Minea

Minea Blomqvistin harjoitukset ovat sujuneet hyvin, mutta kilpailuissa ei ole tulosta tullut.

Kausi on toistaiseksi ollut Suomen naispelaajille iso pettymys: paras saavutus on Ursula Wikströmin 15:s sija Marokon turnauksessa. Wikström on pelannut viimeksi täydet kilpailukierrokset maaliskuun puolella, sillä hän karsiutui toukokuun alussa pelatusta Turkin kisasta 36 reiän jälkeen.

Jenni Kuosa on selvittänyt cutin tällä kaudella vain kerran, Riikka Hakkaraisella ja toisena viikkona peräkkäin LET-kiertueella pelaavalla Minea Blomqvistilla on tässä sarakkeessa yhä pyöreä nolla. Kauden positiivisin ilmestys on ollut Kaisa Ruuttila, joka oli viime viikonlopun kisassa toistamiseen ainoa finaalikierrokselle edennyt suomalainen.

Wikström, Kuosa, Hakkarainen, Blomqvist ja Ruuttila ovat kaikki mukana Saksan 350 000 euron turnauksessa. Voittaja kuittaa sunnuntaina palkintopotista 52 500 euroa sekä kisojen toisen pääsponsorin Audin lahjoittaman A5-avoauton.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje