Thomas Björn kaatoi Tigerin - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Thomas Björn kaatoi Tigerin

Bjornin ja Woodsin peli päättyi kättelyyn 19 reiän taistelun jälkeen © Getty Images

BjorninTiger Woodsin ja Thomas Björnin peli antoi odottaa itseään. Kun pelaajien oli määrä aloittaa kierroksensa, alkoi 18:lta reiältä valua uusiintaan venyneitä otteluita. Ottelu pääsi lopulta käynnistymään tunnin aikataulua jäljessä. Thomas Björn näytti tyyneltä heti ottelun alusta valloittaen johtoaseman jo varhain. Parhaimmillaan juutti johti ottelua 2 up, ja pääsi viimeisellekin yhden edellä. Tiger onnistui tasoittamaan pelin viimeisen reiän birdiellään. 19:s reikä kertoi kaiken oleellisen. Uusinnassa Tiger blokkasi avauksensa oikealle puskiin, josta joutui survomaan palloa ulos kahden lyönnin ajan. Björn kuittasi voiton Tigerin missattua viisi metrisen bogi-puttinsa. Missä vaiheessa Tigerin kehitysprosessi tällä hetkellä on? ”Turhautuneessa – sain väännettyä ottelun jatkoreiälle, jossa ensimmäinen osa – pallon saaminen väylälle pitäisi olla helppoa. En pysty edes siihen. Tyhmiä virheitä läpi takaysin helpoista up´n down misseistä puttiongelmiin. Nyt ei ole hyvä fiilis”, Tiger purkautui yllättävänkin avoimen vihaisena tv-kamerassa tappion jälkeen. Thomas Björn ansaitsi voittonsa Tigerista, mutta tulee saamaan toisella kierroksella eri tason vastuksen. Geoff Ogilvy on voittanut kilpailun kaksi kertaa ja näytti ensimmäisellä kierroksella ”Paddy” Harringtonille miten kentällä pelataan luvuin 4/3. Muutaman ottelun ollessa vielä kentällä jäi Accenture Match Play Championshipin ensimmäinen päivä muistoihin lukuisista uusintarei´istään. 32:sta ottelusta kahdeksan päättyi vasta uusinnan jälkeen – joka neljäs ottelupari.

Ennakkosuosikit pitivät Tigeria lukuunottamatta erittäin hyvin pintansa. Phil Mickelson ja Martin Kaymer ottivat murskavoitot vastustajistaan, Lee Westwood kuritti vuoden 2007 voittajaa Henrik Stensonia. Matteo Manassero paransi mahdollisuuksiaan päästä Mastersiin passittamalla Steve Strickerin katsomoon.

Jäljellä on vielä kuusi kierrosta, neljä kisapäivää ja 32 pelaajaa joista 13 on eurooppalaisia, USA:n edustajia on samanverran.

Rickie

Ennakkoon toivottu toisen kierroksen ottelu toista teinitähteä Ryo Ishikawaa vastaan jää näkemättä, sillä japanilainen hävisi uusinnassa pelinsä Charl Schwartzelia vastaan.

Toisen kierroksen suurin yleisömagneetti on ennakkoon Rickie Fowlerin ja Phil Mickelsonin kohtaaminen. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje