Arto Teittinen kirjoittaa golfpiste.com-sivustolle päivittäin kokemuksistaan Pinehurstissa pidettävästä US Openista.
Tulihan se sieltä, kun kerran sitä lähes joka päivälle luvattiin, nimittäin ukkosmyrsky ja rankkasade, joka huuhtoi Pinehurst No.2 golfkentän aluetta yöllä niin, että kentänhoitajilla oli täysi työ saada viheriöt, väylät ja muutkin alueet aamuksi pelikelpoiseen kuntoon.
Tätä eivät TV-kuvat näytä, rankat sateet valuttivat maata väylien reunamilla.
Minä en kuitenkaan moisesta myrskystä ollut moksiskaan, sillä kun silkkiperhoset olivat vatsasta avauspäivän myötä kadonneet, nukuin kuin tukki ja heräsin ajastettuun herätykseeni klo 4.50. Valmiina kuin lukkari sotaan lähdin hotellin eteen odottamaan kuljetusta kentälle, mutta juuri samaan aikaan oli kentälle lähdössä John Paramour, joka tarjosi kyytiä kentälle hänen käyttöönsä annetulla virallisella sponsoriautolla. Toki kyyti maailman ehkä arvostetuimmalta golftuomarilta kelpasi ja niin sitä mentiin golfkentälle luxus-Lexuksen kyydissä täysikuun mollottaessa vielä taivaalla.
John Paramour kuvattuna Webb Simpsonin (vas.) ja Ian Poulterin (oik. kanssa Ryder Cupissa 2012
Tuomareiden omassa tarjoilutilassa nautitun aamiaisen jälkeen keräsin radion, paikallissäännöt, lähtölistan ja aikatarkkailukortin omaan mukana kannettavaan kansiooni ja huomasin, että silkkiperhosetkin olivat taas kuoriutuneet vatsassani hyvinvoivina. No, pieni jännitys ennen kilpailua tarkoittaa vain sitä, että ollaan asian äärellä heti alusta alkaen ja johtaa yleensä hyvään suoritukseen. Näin ainakin uskottelin itselleni välittämättä myöskään perjantaista ja 13. päivästä.
Ryhmäni lähtöpaikka oli siis ykköstii, joka sijaitsee aivan klubitalon edessä ja ryhmäni muodostivat Joe Ogilvie (uratienestit yli 10 miljoonaa dollaria), Mark Wilson (palkintorahat yli 14 miljoonaa $) ja Ken Duke, joka voitti viime vuonna yhden PGA Tour-osakilpailun (Travelers Championship).
Hänenkin keräämänsä palkintorahat lähentelevät jo yhdeksää miljoonaa. Pelaajien lisäksi ryhmäämme liittyivät tulostaulun kantaja nuorimies Ben ja tulosten kirjaaja vanhempi rouva Chris, joka asuu kivenheiton päässä nelosväylän viheriöltä.
Tasan seitsemän yli seitsemän aamulla startteri antoi lyöntiluvan ja niin tuomarointini US Openissa pääsi alkamaan. Ensimmäinen väylä meni hienosti, kun kaikki kolme tekivät birdien ja kun kukaan ryhmän pelaajista ei ollut erityisen hidas, olimme lähes koko ajan odottamassa edellä meneviä eli aikatarkkailuun joutumisen vaaraa ei ollut. Viidennellä väylällä taas odotellessamme viheriön vapautumista Joe Ogilvie kutsui minut katsomaan karheikossa ollutta sadeveden tekemää uomaa ja kysyi saako näistä vapautuksen, jos näihin sattuu joutumaan. Sanoin, ettei minulle ole annettu lupaa julistaa alueita kunnostettavaksi alueeksi, vaan meidän on tällöin pyydettävä aluetuomari, jolla tämä lupa on, paikalle.
Aikatarkkailu jouduttaa peliä
Joelle vastaus kelpasi ja peliä jatkettiin sen enempää miettimättä. Kotvasen kuluttua kuutosväylää kulkiessamme kuulin korvanapissani kutsuttavan: ”Come in, Aartuu Taittinän”. Pälyilin ympäristöä koettaen keksiä mikä nyt mahtaa olla vialla samalla kun vastaan niin rauhallisesti kuin pystyn: ”Go ahead”. Meidän ryhmällämme ei ollutkaan mitään vialla, minulle kerrottiin, että edellä olevat ovat nyt aikatarkkailussa ja minun pitäisi informoida asiasta ryhmääni, jotta tietävät syyn ja osaavat reagoida, kun pelivauhti paranee. Tein välittömästi työtä käskettyä, kun pelaajani olivat juuri sopivasti kävelemässä palloilleen kuutosviheriöllä.
Kuutosviheriön takana huomasin PGA Tourin sääntötoimintojen varapuheenjohtajan Mark Russelin ja lähestyn häntä kysymällä Joe Ogilvien kysymyksen. Hänen vastauksensa vapaasti käännettynä oli seuraava: ”Minä olen askarrellut sääntöasioiden parissa jo silloin kun nämä vielä tekivät hiekkakakkuja hiekkalaatikolla. Nyt kun he ovat hieman oppineet pelaamaan golfia, heidän pitäisi saada aina lyödä hyvältä alustalta. Lyökööt pallon väylälle, jos eivät osaa lyödä huonoista paikoista, hitto soikoon.” Pelaajien saatua kuutosväylän pelattua kerroin Joelle mitä Mark oli sanonut: ”Vapautusta sadevesiurista ei varmaankaan tulla myöntämään.”
Seuraavaan sääntöseikkailuun pääsimme jo heti kahdeksannella väylällä, kun ensin Ken Duke löi avauksensa hiekkaesteen viereen ja mitään pomppuja ei näkynyt. Heti perään Joe Ogilvy löi niin vinoon oikealle, etten uskonut pallon edes löytyvän. Varapalloja ei lyöty, vaan lähdettiin heti kohti pallojen oletettua alastulopaikkaa. Joen pallo löytyi olosuhteisiin nähden erinomaisesta paikasta keskeltä hiekkaista tietä, joka ei oikeuttanut vapautukseen, koska hiekka ei ollut tien päällyste, vaan oli tullut esiin, kun samasta paikasta oli tarpeeksi monta kertaa ajettu eri laitteilla. Kenin palloa vastavasti ei meinannut löytyä lainkaan, vaikka useampi forecaddie oli nähnyt pallon putoamisen. Puolentoista minuutin etsimisen jälkeen se löytyi uponneena erään ruohomättään viereen.
Vaikka USGA on laajentanut paikallissäännöllä maahan uponneet pallon säännön koskemaan koko pelialuetta, se ei koske hiekkaan uponnutta palloa ja tuomarikokouksessamme pelialue määriteltiin joko väyläksi tai hiekka-alueeksi. Ken ei siis saanut mitään vapautusta, vaan löi hiekkaan uponnutta palloa edeten vajaat sata metriä. Joe taas löi metsästä puiden välistä lähes viheriölle saakka. Molemmille korttiin merkittiin lopulta bogey.
Päivän lyönti
Ken Duken suoritus pääsi tv-ruutuun, kohtalona oli kuitenkin karsiutuminen. Kuva Getty Images
Yhdeksännen väylän suoritus Ken Dukelta on pakko mainita, koska se esiteltiin ESPN:n Sport Center -ohjelmassa (Ameriikan Urheiluruutu) tittelillä Play of the Day. Par kolmosen avaus ei aivan pysynyt viheriöllä, vaan valui kohti hiekkaestettä, mutta jäi nojaamaan Rölli-peikon tukkaa muistuttaneeseen ruohopehkoon niin, että lyönti kohti viheriötä oli täysin mahdoton. Ilman ruohomätästä pallo olisi tippunut bunkkeriin. Ken napautti pallon putterin kärjellä hiekkaesteeseen ja löi kolmannen lyöntinsä hiekkaesteestä kauniisti vierittämällä kuppiin, tuloskorttiin siis selkeä rutiininomainen par.
Muutaman väylän hiljaiselon jälkeen minulle kerrottiin taas radioteitse, että edellä menevä ryhmä on jälleen aikatarkkailussa ja minun olisi syytä informoida pelaajia. Väylän 12 tiiauspaikalla välitin viestin pelaajille, jotka vain ihmettelivät missä vaiheessa edellä olevat olivat päässeet pois aikatarkkailusta, kun heitä oli odoteltu koko ajan. Samaisen väylän 12 viheriön vieressä Ken Duke oli aivan kastelulaitteen vieressä alle metrin päässä viheriön reunasta. Paikallissääntö viheriön lähellä olevista kiinteistä haitoista oli siis käytettävissä. Katsoimme lähimmän vapauttavan paikan ja Ken alkoi droppaamaan palloaan mailanmitan päähän.
Pysäytin kohteliaasti toiminnon ja kerroin paikallissäännön edellyttävän pallon pudottamista mahdollisimman lähelle lähintä vapauttavaa paikkaa. Ken katsoi minua ja kysyi olenko varma asiasta, johon vastasin olevani aivan varma ja etten muutoin olisi pysäyttänyt pallon droppaamista. Enempiä vastaväitteitä esittämättä hän pudotti pallon sääntöjen mukaisesti.
Loppukierroksella ryhmämme ei saanut mitään tilanteita aikaan, eikä kyllä tulostakaan. Kaikkien pelaajieni kohtaloksi tuli pudota jatkosta. Mainittakoon, että ryhmä teki neljällä ensimmäisellä väylällä yhteensä seitsemän birdietä, kun loppukierroksen aikana niitä kertyi kolmikolle vain kaksi.
Eniten jäi harmittamaan Mark Wilsonin kohtalo. Hän teki kaikille kolmelle viimeiselle väylälle bogeyn ja putosi yhdellä lyönnillä jatkosta. Kierrosajaksemme tuli 4 tuntia ja 57 minuuttia, joka sisälsi 10 minuuttia odotusta kahdella viimeisellä väylällä. Muilla ryhmillä oli ollut sääntötilanteita (väärän pallon pelaaminen, pallo liikkuu tähtäämisen jälkeen) noilla väylillä ja se luonnollisesti muodosti jonotusta.
Pituudesta olisi hyötyä
Kuva kertoo oleellisen. Nähdäkseen kisaa katselijana on joko istuttava katsomossa, tai etsiydyttävä ryhmiin joiden perässä on vähemmän väkeä.
Lounaan jälkeen lähdin taas tutustumaan US Openiin katsojana, mutta kyllä se on näin lyhyelle miehelle vaikeaa. Esimerkiksi Phil Mickelsonia seuraa noin ziljardi katsojaa ja pelistä ei näe yhtään mitään. Toki tuomariluvillani pääsisin narujen sisäpuolelle katsomaan, mutta se ei taida olla näiden kulkulupien tarkoitus, joten pitäydyin siitä. Jonkin aikaa katselin ryhmän Jimenez-Jaidee-Poulter peliä, koska he eivät ilmeisesti amerikkalaiskatsojia sytyttäneet ja heitä oli siten helppo seurata yleisömassan puuttumisen vuoksi. Pian helle ja mukavuudenhalu tekivät tehtävänsä ja siirryin klubitalolle seuraamaan peliä television välityksellä.
Maailmantähti ja tuttu tanskalainen
Lauantaina siirryn taas aputuomariksi kello 12.40 (19.40 Suomen aikaa) starttaavalle eurooppalaisparille, jossa pelaavat Pohjois-Irlannin Graeme McDowell ja Tanskan Lucas Bjerregaard. Lucas onkin vanha tuttu, sillä hänhän kävi voittamassa vuonna 2010 Vanajanlinnan kentällä Euroopan amatöörimestaruuden kilpailussa, jossa olin päätuomarina. Nyt tanskalainen on ammattilaisena ja minä hänellä aputuomarina. Mutta onpa siellä näköjään R&A:n David Rickmankin huomenna aputuomarina klo 14.08 starttaavassa ryhmässä. Taitaa siinä ryhmässä aputuomari osata säännöt paremmin kuin varsinainen tuomari.
Hienoa huomista odotellen,
Arto Teittinen, Pinehurst
Graeme McDowell on ollut suosikkipelaajani Walesin Ryder Cupista lähtien, vaikka läheltä ei sielläkään kavereita päässyt katsomaan. On henkilökohtaisesti läsnä omissa hyväntekeväisyystapahtumissaan ja käytökseltään kentällä ja ulkopuolella ykkösluokkaa. Olisipa hienoa päästä seuraamaan peliä noin läheltä! Jään odottamaan innolla Arton tämän päivän tarinaa – toivottavasti hyvää tuloksellisesti ja mielenkiintoisia juttuja muuten vaan. Nämä ovat meille ihan juhlaa.
Olipa hienoa lukea Arton raporttia…harvoin pääsee sisälle ”peliin” tuomarin näkökumasta. Hienosti Suomi-poika on pärjännyt noilla isoilla areenoilla. Hyvä Teittinen!
Edelleen hienoa luettavaa. Olen muuten lähes varma, että Arto vilahti telkkarikuvassa väylällä, missä Duke teki rutiiniparin tökkäämällä pallonsa putterin kärjellä bunkkeriin ja lyömällä sieltä kuppiin.
Ei tähän voi muuta sanoa kuin, että on siinä mies ja tarinat paikallaan. Respect ja paljon ja isosti.
Todellakin tuore ja erilainen näkökulma aiheeseen. Eipä olis tullut mieleen, että tuomariakin jännittaa, mutta toisaalta miksipä ei. Lisää vaan tälläisia raportteja.