26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Teemu Putkosen karsintaurakka päättyi pettymykseen

Teemu Putkosen tuloskunto ei riittänyt AT:n karsintafinaalissa neljää kierrosta pidemmälle.

Hyviä otteita Asian Tourin kisoissa viime kauden jälkipuolella esittänyt Putkonen joutuu kääntämään katseensa pienemmille kiertueille.

Teemu Putkonen (+2) ei pystynyt uusimaan viimevuotista temppuaan tavoiteltuaan korttia Asian Tourin karsintafinaalissa. Hän pelasi kilpailun neljäntenä päivänä tuloksen 73, mikä ei riittänyt viemään suomalaista sunnuntain ratkaisevalle kierrokselle.

Thaimaassa Lake View Resort and Golf Clubilla pelattavan kilpailun 70 parasta – ja samaan tulokseen päätyneet – raivasivat tiensä eteenpäin karsinnan toisesta cutista. Tämä olisi edellyttänyt Putkoselta lauantaina 68 lyönnin tulosta.

”Valitettavasti tie jäi tällä kertaa tähän. Pysyin kentällä koko kisan hyvin, mutta pomput eivät osuneet yhtään kohdilleen. Kova oli taistelu tänään, mutta en saanut putteja uppoamaan”, Putkonen sanoi.

Karsiutuminen oli luonnollisesti hyvin turnaukseen valmentajansa Petteri Nykyn kanssa valmistautuneelle Putkoselle iso pettymys. Viime vuonna karsintahuipennuksessa kymmenennen sijan jakanut pelaaja joutuu nyt kääntämään katseensa Asian Development Tourille ja muille maanosan pienemmille kiertueille.

”En ole vielä ehtinyt sen pidemmälle suunnitella. Otetaan muutama päivä lepoa ja katsotaan sitten uudelleen. Muutamalle eri kiertueelle on kyllä Aasiassa kategoria, joten kyllä kisoja on paljon tiedossa.”

Hua Hinin karsintafinaalin kärjessä jatkaa Sunshine Tourin vuoden 2018 paras tulokas Benjamin Follett-Smith (-14). Zimbabwelaisella on kahden lyönnin etumatka päivän parasta pöytään lyöneisiin ruotsalaisiin, Malcolm Kokocinskiin ja Björn Hellgreniin.

Viisipäiväisen turnauksen 35 parasta lunastaa kaudeksi 2020 Asian Tourin pelioikeuden. Kortissa viimeisinä kiinni olevat pelaajat ovat parhaillaan tilanteessa -6.

Suomalaisista Janne Kaske uusi korttinsa AT:lle kiertueen viimevuotisella ranking-sijoituksellaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje