Pulkkanen nousi finaalikierroksella voittotaisteluun, mutta takaysin virheet päästivät kärjen karkuun.
Tapio Pulkkanen (-10) pelasi Shanghaissa käydyssä Volvo China Openissa edellisen päivän tavoin tuloksen 71. Hän menetti sijoitustaan kolme pykälää tuloslistalla, ja päätyi kilpailussa seitsemänneksi.
Kierroksen alkupuoli sujui Pulkkaselta tahmeasti. Hän oli kierrostaan tilanteessa +1, kunnes keskivaiheilla alkoi tapahtua. Pulkkanen teki neljän reiän aikana kolme birdieä nousten lyönnin päähän kärjestä.
Pulkkanen pysyi pari reikää kärjen tahdissa, mutta takaysin puolivälissä tulleet kaksi peräkkäistä bogia olivat voittokamppailun kannalta liikaa.
”Oli siinä paikka iskeä, mutta en tällä kertaa pystynyt parempaan. Vähän ehkä tunne pitkästä lyönnistä huononi viikon mittaan, ja sitä täytyy tutkiskella seuraavat päivät rangen kulmalla”, Pulkkanen sanoi.
Hän ei päässyt tuulen kanssa kunnolla sinuiksi sunnuntaina.
”Tänään kenttä tuntui kaikista päivistä vaikeimmalta, kun tuulen suunta kääntyi päinvastaiseksi. Paljon oli puukolmosen avauksia, kun aikaisemmin pärjäsi rautakolmosella monessa paikassa.”
”Chippi, putti ja pitchaaminen olivat ihan hyvässä uomassa. Tuuli vaihteli kovuudeltaan ja suunnaltaan, ja tein muutamia vääriä mailavalintoja. Niistä jouduin ongelmiin”, vielä tänä iltana Hainanin saarelle seuraavaa kilpailua varten matkustava Pulkkanen jatkoi.
Vaikka kenttäennätyksen torstaina tehnyt Pulkkanen jäi muina päivinä kauas avauspäivän tasostaan, oli hänellä pitkästä aikaa realistiset mahdollisuudet kamppailla voitosta. Virheillä oli hintansa, ja hän jäi kärkitusinassa ainoaksi, joka ei pelannut ensimmäisen päivän jälkeen kuutosella alkavaa kierrostulosta.
Seitsemäs tila oli joka tapauksessa mainio saavutus, ja Pulkkasen ensimmäinen top 10 -sijoitus 2,5 vuoteen DP World Tourilla. Hänen otteissaan on ollut tänä vuonna nousujohteisuutta, sillä tilastoista löytyy kaksi muutakin sijoitusta 15 parhaan joukossa.
Reilut 67 000 euroa palkintorahaa ansainnut Pulkkanen kuittasi Kiinan avoimista 105 Race to Dubai -pistettä, ja nousi kiertueen rankingissa parhaana suomalaisena sijalle 53.
Oliver Lindell (+8) pelasi yhden heikomman päivän jälkeen paremmin. Sijan 66 jakaneen Lindellin tulos sunnuntaina oli 72.
”Tänään oli jo parempaa lyömistä, mutta muutama iso virhe maksoi. Kokonaisuudessaan peli oli parempaa. Wedge-pelini ei ollut riittävän hyvää, jotta olisi saanut birdiepaikkoja tarpeeksi, mutta suunta on oikea”, Lindell sanoi.
”Tulos tuli aika helposti tänään. Nyt on onneksi kolme treenipäivää aikaa hioa lyöntiä ennen ensi viikon kisaa.”
The moment Ashun Wu claimed his fifth DP World Tour win and his second Volvo China Open title
#VolvoChinaOpenpic.twitter.com/Z4XP1rgTSp
— DP World Tour (@DPWorldTour) April 20, 2025
China Openin voittoon nousi kotiyleisön riemuksi sisääntulossa hienon kirin kehittänyt Wu Ashun (-14). Takaysillä viisi birdieä ja neljä paria tehnyt Wu jätti kakkoseksi sijoittuneen Englannin Jordan Smithin (-13) yhden lyönnin päähän. Saksan Yannik Paul (-12) oli kolmas.
Voitto oli noin 381 000 euroa tienanneelle Wulle, 39, viides DP World Tourilla. Ensimmäinen tuli samaisesta kilpailusta tasan kymmenen vuotta sitten – tuolloinkin yhden lyönnin marginaalilla ja englantilaispelaajan (David Howell) kustannuksella. Menestys maistui kiinalaiselle, sillä edellisestä voitosta oli kulunut jo yli kolme vuotta.
Isäntämaan panos kilpailussa oli muutenkin vahva, sillä top 10:een mahtui ensimmäisen kerran kiertueen historiassa neljä kiinalaista pelaajaa.
Lue seuraavaksi: Kirjavan kierroksen pelannut Pulkkanen menetti johtonsa, mutta ei päästänyt kärkeä karkuun
Loistavaa Tapsa! Siihen nähden miten täysin eksyksissä Tapsa oli draivinsa kanssa, niin hieno saavutus. Jos saa pitkänkin pelin vielä hiottua edes kohtuu-kuntoon, niin saatetaan juhlia voittoakin joku viikko. Yksi hyvä kisa vielä niin on korttikin aika saletisti turvattu, toivottavasti näin käy ensi viikolla!
Viikonloppuna pitää pystyä parempaan. Ei ne voitot ikinä tule vaan ne pitää ottaa. Tapsan kohdalla olen nähnyt poikkeuksetta hyytymistä näissä tilanteissa kun pitäisi pystyä iskemään. Tänäänkin aivan loistopaikka mutta niin vain takaysille lipsuu bogeja milloin mitenkin.Kyllä se mielentila pitää saada eri tasolle kun aletaan pelaamaan isoista asioista. Toki toivon että semmoista joskus tulemme näkemään että Tapsakin uskaltaa voittaa!
HöpöHöpö. Pelaaja tietää itse omat kehityskohteet. Mielentilan spekulointi näillä palstoilla on aivan turhaa ja jopa naurettavaa. Mitä parhainta uran parasta kautta toivotaan kuitenkin laajalla rintamalla.
Hyvä Tapsa. Olet löytänyt hyvän asenteen. Vaikka lyönti ei ollut tänään sataprosenttista jaksoit keskittyä peliin.

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin.
Kiitos jännittävästä aamupäivästä. Ehkä yksi
Kaikki kommentointi mikä ei ole samaa mieltä oman mielipiteen kanssa on nykyään naurettavaa. Pysyn silti edelleen kannassani.
Ensi viikonloppuna heti uusi mahdollisuus, se on tämän lajin hyvä puoli. Tsemppiä molemmille !
Onneks oli toi torstain pöljäpäivä, muuten olis tullu joku T36-43 sija.
Pöljä päivä lipsahti torstaina myös Justin Thomakselle PGA-tourin kisassa. Ilman sitä ei olisi voittoa tullut. Toki ihan itse silloinkin mailaa heilutteli, kuten myös Tapsa DP-tourin kisassa.
Pulkkanen: ”Tänään kenttä tuntui kaikista päivistä vaikeimmalta….”
Tilastot vahvistavat, että näin myös oli. Neljäs kierros oli huonoin 28 pelaajalle ja paras vain neljälle.
Ai kun oli kiva seurata telkusta. Aina oli niin iloisen tuntuinen kun kamera zuumasi kasvoille. Great weekend, Tapio!
Yllättäen Suomen ykköspelaaja tourilla – tilanne tänään – onkin Pulkkanen, ei Lindell. Hieno paluu Tapsalta, toivotaan että Ollikin saa taas avaukset paremmin osumaan väylälle ja tulosta aikaiseksi.