Lindellin tarkat lyönnit palkittiin Turkin kisan ensimmäisenä päivänä.
Oliver Lindell onnistui hyvin Turkin Antalyassa käynnistyneen DP World Tourin kilpailun ensimmäisenä päivänä. Hän pelasi paluun kiertueen kalenteriin tehneen Turkish Airlines Openin avauskierroksella tuloksen 68 (-3), ja on tässä vaiheessa jaetulla kahdeksannella sijalla. Hyvän tuloksen taustalla ei ollut helppo kenttä, vaan määrätietoisesti noudatettu pelistrategia. Sen pitäminen vaati hieman pokkaa, kun samassa ryhmässä oli kiertueen pitkälyöntisin pelaaja, Wilco Nienaber, joka ei välttele draiverilla lyömistä tiukimmillakaan väylillä. ”Hyvä alku kilpailulle, strategia toimi oikein hyvin. Väylällä 18 Wilco löi draivinsa koko veden yli, ja oli varmaan 100 metriä pidemmällä kuin minä. Tein birdien ja hän teki parin. Onhan se selvää, että wedgellä lyö helpommin lähelle lippua kuin rautakuutosella, mutta rautapelini on niin kovassa iskussa, että kauempaakin on tällä hetkellä helppoa lyödä lipulle”, Lindell sanoi. Tarkasti palloa lyönyt Lindell teki heti alkuun kaksi peräkkäistä birdieä, ja kirjasi viiden ensimmäisen reiän aikana pelkkiä väylä- ja griiniosumia. Ensimmäinen karheikkoon mennyt avaus johti bogiin, kunnes hän tehtaili jälleen kaksi birdieä putkeen. Näistä jälkimmäinen syntyi, kun Lindell upotti puttinsa yli seitsemän metrin matkalta. Kierroksensa Regnum Caryan kentän 11. väylältä käynnistänyt Lindell jatkoi hyvää pallonlyömistä toisella kenttäpuoliskolla, mutta ei päässyt aivan yhtä hyville birdie-paikoille. Hän laittoi toiseksi viimeisellä reiällä yli nelimetrisen putin sisään, ja nosti päivän birdie-saldon viiteen. Lindell käväisi jo kahden lyönnin päähän kärjestä, mutta joutui tyytymään kierroksen päätteeksi bogiin. ”Pitkässä juoksussa ne läheltä piti-tilanteet menevät tasan. Onnistuin kuitenkin upottamaan pari viisimetristä puttia vastineeksi parille lyhyelle missatulle putille. 14. väylällä metrinen lip-out oli vain liian kova putti, sillä harjoitusalueen griinit ovat hitaampia. Loppua kohden vauhtikontrolli putteihin löytyi.” Lindell on kärkipaikkaa jakavia, Ranskan Martin Couvraa ja Saksan Tiger Christenseniä (-6) kolme lyöntiä perässä. ”Pari wedgeä missasin noin 70 metristä, vaikka ne tulivat alas sinne, minne halusinkin. Griinien kovuus hieman vaihteli, ja osittain sen takia en päässyt välillä wedgellä edes lähelle. Jos pystyy tällä tasolla jatkamaan ja pelaamaan kolme alle joka päivä, niin voi olla tyytyväinen. Kenttä tulee muuttumaan vaikeammaksi, kun se tuosta kovenee. Mikäli avauspelini pystyn säilyttämään samanlaisena kuin tänään, olen tyytyväinen.” Hyvä avauskierros antaa mukavasti virtaa toiselle kierroksella. Tällä viikolla olisi tilauksessa onnistuminen, sillä Lindell ei ole hetkeen löytänyt alkukauden kaltaista virettä. Hän aloitti kauden selvittämällä karsintarajan viidessä peräkkäisessä kilpailussa. Tähän jaksoon mahtui myös kaksi top 20 -sijoitusta. Kahdeksassa edellisessä kisassa Lindell on karsiutunut keskimäärin joka toisessa, ja yltänyt kerran 15 parhaan joukkoon. Kilpailun toinen suomalainen, Tapio Pulkkanen, on kahdeksan reiän jälkeen tilanteessa +2. Hän jakaa 125. sijaa. Palkintoarvoltaan 2,75 miljoonan dollarin Turkish Airlines Open käynnistää DP World Tourin European Swingin, joka jatkuu aina heinäkuun alussa pelattavaan Münchenin turnaukseen saakka. Turkin kisa ehti olla poissa DPWT:n ohjelmasta viisi vuotta. Turnaus pelattiin viime vuosikymmenellä seitsemän kertaa, ja se kuului tuolloin kiertueen Rolex Series -kilpailuihin. Täydennetty uutista Oliver Lindellin kommenteilla 8.5.2025 klo 17.00.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (5 kpl)
Oma kommentti
Tapsalla toinen kisa peräkkäin menossa aivan penkin alle. Harmi, kun sitä ennen oli vahvaa tekemistä.
Tolla kentällä kannattaa olla avaukset väylällä, muuten saatat olla kusessa lähestymisien kanssa.Hattu Tapsan viikonloppu on jo kovan työn takana.
Niin, todennäköisesti -3 tai jopa -2 perjantaina riittänee cutiin joten ihan superkierrosta ei tarvitse pelata, mutta parantaa pitää toki ja mitä enemmän menee pakkaselle niin sitä parempi.
Tapsa voi alkaa keskittymään seuraavaan cut rajan läpäisemiseen.
Oliverilla yskii peli.Cut viivan väärälle puolelle tiputtu 3 bogin ansiosta.