Talin klassikkokilpailu päättää monen amatöörin kotimaisen kisakesän - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Talin klassikkokilpailu päättää monen amatöörin kotimaisen kisakesän

Anna Backman, viime vuoden kakkonen, on yksi naisten kilpailun voittajasuosikeista.

Erkko Trophyn kansainvälinen osallistujajoukko on tavallista pienempi.

Loppusuoralleen kääntyvän kilpagolfkauden yksi merkkipaaluista on Helsingin Golfklubilla Talissa pelattava Finnish Amateur Championship. Erkko Trophy -nimellä paremmin tunnettu kilpailu pelataan tänä vuonna 5.–7. elokuuta.

Talissa on vuosien saatossa totuttu näkemään monia ulkomaisia huippuamatöörejä, mutta nyt toista kertaa koronapandemian aikana järjestettävä kilpailu pelataan suurimmaksi osaksi kotimaisin voimin. Kansainvälistä väriä kilpailuun tuovat viiden virolaispelaajan lisäksi kaksi tanskalaista, yksi latvialainen, yksi puolalainen ja yksi Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien edustaja.

Viime vuonna Erkko Trophyn voittoon pelasivat Ilari Saulo ja Kiira Riihijärvi. Tänä vuonna on uusien voittajien aika, sillä sekä Saulo että Riihijärvi ovat siirtyneet ammattilaisiksi, eivätkä ole puolustamassa mestaruuksiaan Talin hienoissa maisemissa.

Elokuun alkuun sijoittuva Erkko Trophy on monelle suomalaiselle yliopistogolfarille kesäkauden viimeinen kilpailu Suomessa. Sitä se on myös vuonna 2013 Erkko Trophyn voittaneelle Anna Backmanille, joka opiskelee Miamin yliopistossa.

”Minulla ei ole mitään isompia tavoitteita kisaan, vaan yritän enemmänkin nauttia olostani kentällä. Pelissä on juttuja, joita pitää vielä työstää, että se loksahtaisi kohdalleen. Ilon kautta lähdetään eteenpäin”, viime vuoden Erkossa toiseksi sijoittunut Backman suunnittelee.

”Talissa, kuten muillakin kentillä avaukset pitää saada ladulle, mutta täällä lähestymiset pitää saada lähelle, että on mahdollisuuksia saada putteja sisään. Muutamat uudet viheriöt ovat haastavia, ja varsinkin 18. griinillä saa lyödä hyvän lähestymisen, että putin saa sisään.”

Muita varteenotettavia menestysehdokkaita torstaina käynnistyvässä kilpailussa ovat Gant Ladies Openissa parhaaksi amatööriksi yltänyt Kerttu Hiltunen, naisten ja alle 21-vuotiaiden tyttöjen lyöntipelin hallitseva Suomen mestari Henni Mustonen ja naisten Audi Finnish PGA Golf Tourin rankingia johtava Katri Bakker.

Miesten puolella 96 pelaajan joukossa on pitkä lista huippuamatöörejä, joilla on onnistuessaan mahdollisuus päästä nostamaan himoitun Erkko Trophyn mestaruuskannua. Löytyykö voittaja viime vuoden kilpailussa top 5:een yltäneistä Carl Hellatista, Martin Plukasta, Saku Halosesta, Mattias Varjunista tai Santeri Lehesmaasta?

Järjestyksessään 56:s Erkko Trophy käynnistyy torstaiaamuna, ja yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kilpailua.

Lähde: Golfliiton tiedote

Lue seuraavaksi: Saulo sinetöi eaglella Erkko Trophyn voiton – Riihijärvi täysin omaa luokkaansa naisten kilpailussa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje