7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Taakka kasvaa "Leftyn" harteilla

Voitto Congressionalilla olisi Phil Mickelsonin unelmien täyttymys. © Getty Images

USA:n huippugolf elää parhaillaan melkoista suvantovaihetta. Kun lähes yksinvaltiaan tavoin lajia kahdella eri vuosikymmenellä hallinnut Tiger Woods kadotti siviilielämän pyörteissä taianomaisen peliotteensa, tuntuivat muutkin jenkit lysähtäneen harmaaseen massaan.

Tällä hetkellä yhdenkään major-turnauksen kiertopalkinnossa ei ole viimeisimpänä yhdysvaltalaisen pelaajan nimeä. Eurooppa on hallitseva Ryder Cup -mestari ja kolmesta edellisestä World Tourin kisasta vain Nick Watney (Cadillac Championship) on tuonut ”kannun” kotiin.

Karua kieltään puhuu myös maailmanlista. Paras jenkki on neljäntenä oleva Steve Stricker, jonka potentiaalista nousta listaykköseksi ei ole enää vähään aikaan puhuttu.

Phil Mickelson oli World Rankingilla pitkään Woodsin ykköshaastaja. Parhaalla pistekeskiarvollaan Mickelson olisi listalla tänä päivänä turvallisen tuntuisessa johdossa, mutta tie on alkanut viedä uhkaavasti väärään suuntaan. Silti suurten turnausten alla yhdysvaltalaiset kääntävät katseensa uskollisesti ”Leftyn” suuntaan.

Luottamus Mickelsoniin on toki perusteltua. Neljän major-turnauksen voittajana hän tietää suurten kisojen metkut, vaikka US Openin ykköstila on vuosi toisensa jälkeen kiertänyt vasuria sitkeästi. Yhdysvaltain avoin mestaruusturnaus on kilpailu, jonka voittoa Mickelson janoaa enemmän kuin mitään muuta. Ärsytystä ovat nostaneet äärimmilleen viisi kakkostilaa, joista viimeisin on kahden vuoden takaa.

Mickelson on tilastojen perusteella nostettavissa kaikkien aikojen parhaaksi major-voittajaksi, jonka plakkarista puuttuu US Open. Toisia sijoja on yksi enemmän kuin Bobby Jonesilla, JackNicklausilla, Arnold Palmerilla ja Sam Sneadilla. Näistä tosin jälkimmäisin on ainoa joka ei onnistunut koskaan voittamaan US Openia.

”Näin hyvä menestys US Openeissa on merkki siitä, että olen monet kerrat pystynyt esittämään niissä lähes parastani. Ehkä muutama onnekkaampi pomppu voisi kääntää pelin nyt edukseni”, Mickelson sanoi turnausviikon alkupuolella.

Joko

Joko Dustin Johnson on kypsä major-voittajaksi? &copy Getty Images

Jos ”Lefty” ei tälläkään kertaa onnistu…

…ovat jenkkien toiveet lähinnä Matt Kucharin, DustinJohnsonin, Bubba Watsonin, Nick Watneyn ja Steve Strickerin varassa.

Strickerin tasaisen pelityylin luulisi olevan kovaa valuuttaa major-turnauksissa, mutta hänessä on Kucharin tavoin ruumiillistunut lähinnä top-ten-jyrä.

Johnson oli viime kaudella kahdessa majorissa hyvin esillä. Hän johti Pebble Beachillä kolmella lyönnillä ennen päätöspäivää, kunnes romahti finaalikierroksella tulokseen 82. PGA Championshipin uusinta meni puolestaan sivu suun väärän bunkkeritulkinnan vuoksi. Johnson on varmasti prosessoinut viime vuoden tapahtumia moneen kertaan unohtaakseen turhat häiriötekijät mielestään.

Watson on jenkkien kuntopuntarissa ykköspaikalla, sillä FedExCupin pisteissä edeltä löytyy vain LukeDonald. Pitkälyöntinen vasuri on voittanut vuoden sisällä kolme turnausta, tuoreessa muistissa on myös uusinta Whistling Straitsilla Martin Kaymerin kanssa. Watney on toinen kolmen voiton kolmekymppinen, jolla niin ikään oli mahdollisuutensa PGA Championshipissä. Finaalikierroksen tulos 81 oli kalifornialaiselle kova pettymys, mutta onko läksyt nyt opittu?

Nelonen Pro lähettää US Openista suoria lähetyksiä torstaista sunnuntaihin: 16.6. klo 20. Selostus: Teemu Tyry ja Timo Rauhala, Pro 1 17.6. klo 21. Selostus: Teemu Tyry ja Antti Vaalas, Pro 2 18.6. klo 21. Selostus: Teemu Tyry ja Antti Vaalas, Pro 1 19.6. klo 20.30. Selostus: Teemu Tyry ja Timo Rauhala, Pro 1 Kisalähetyksiä voi seurata suorana myös Viasat Golf -kanavalta.

Marko Kuivasaari

Peltomäki Golf -major-veikkaus / US Open – osallistu ja voita Titleist- ja Footjoy-tuotteita!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)