26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Suomen naiset valmiita puolustamaan pronssia

Oona Vartiainen on hyvä draivaaja. Tällä kaudella myös puttipeli on kehittynyt pitkin askelin. Kuva: FT

Suomen naiset lähtevät puolustamaan amatöörien joukkueiden Euroopan mestaruuspronssiaan Slovenian Ljubljanassa 8. heinäkuuta käynnistyvään kilpailuun. Vuosi sitten Englannissa Suomi kukisti pronssiottelussa isäntämaa Englannin luvuin 4–3.

Suomen joukkueen johtohahmoksi nousi Oona Vartiainen, joka oli lyöntipelivaiheessa koko kilpailun paras. Vartiaisen tulos (69–67) oli peräti 12 lyöntiä parempi kuin toiseksi parhaan suomalaisen.

Reikäpelivaiheessa Vartiainen voitti kolmesta henkilökohtaisesta ottelustaan kaksi.

”Uusi kenttä ja uusi kisa, mutta enemmänkin se, että tiedän pelin kehittyneen joka osa-alueella. Viime vuonna rikoin kaikki omat ennätykseni, tänä vuonna ei tarvitse enää välttämättä venyä ennätyksiin, vaan riittää jos pelaan samaa hyvää peliä”, työpaikaltaan Kankaisten Golfpuistosta tavoitettu Vartiainen kertoo.

21-vuotias turkulainenpitää itseään tasaisena pelaajana, jolla ei ole erityisiä vahvuuksia tai heikkouksia. Tuloksellisesti suurin harppaus on tapahtunut puttaamisessa.

Kisakenttä tuttu suurelle osalle joukkueesta

Tämänvuotinen kilpailu pelataan Ljubljana Golf & Country Clubilla 8.–12. heinäkuuta. Mukana on 20 maata. Suomen joukkueessa pelaavat Matilda Castren, Oona Vartiainen, Emily Penttilä, Sanna Nuutinen, Marika Voss ja Karina Kukkonen.

”Suuri osa joukkueesta on pelannut kentän, kun siellä järjestettiin kaksi vuotta sitten henkilökohtaiset EM-kisat. Odotan kovasti, että pääsen sinne. Odotan kauheasti sitä kisaa, mua alkaa hymyilyttämään, kun vain ajattelenkin sitä. Se on kesän paras kisa! Kaikki tehdään joukkueelle, kun teet birdien, saat vielä jakaa sen muiden tyttöjen kanssa”, Vartiainen hehkuttaa.

Turhia paineita hän ei suostu harteilleen ottamaan. Hän ei mieti sitä, kuka vastaan aikanaan reikäpeleissä asettuu, eikä ole juuri vilkuillut muiden joukkueiden kokoonpanoja tai maailmanlistasijoituksia.

”Olen varmasti huonoin ihminen joukkueesta vastaamaan tähän, sillä sanotaanko nyt vaikka niin, ettei mua niiden sijoitukset tai rankingit kauheasti ei kiinnosta. Noiden asioiden miettiminen vaan vie turhaa energiaa. Viime vuonnakin voitin kovan tytön ja kuulin vasta jälkikäteen, että hän oli maailmanlistalla todella hyvällä sijalla”, Vartiainen sanoo.

Viimeistelyleiri Linna Golfissa

Suomen joukkue lentää kisapaikalle lauantaina 5. heinäkuuta. Tuloskuntoa on viimeistelty alkuviikosta leirillä Linna Golfissa.

”Pelattiin lähinnä foursomea ja testattiin sopivia pelipareja kisaa varten. Loimme myös sotasuunnitelmaa valmiiksi”, Vartiainen tiivistää.

Lyöntipelivaiheessa pelaavat kaikki joukkueen jäsenet, mutta reikäpeleissä joku joutuu sivuun. Kentän laidalle jäävän pelaajan on kuitenkin osattava ottaa tilanne vastaan ja keskityttävä tukemaan pelivuorossa olevia joukkuekavereita.

”Ensisijainen tavoite on se, että pelaamme hyvää golfia ja pääsemään sitä kautta jatkoon lyöntipelivaiheesta. Vaikka tytöt eivät ole maailmanrankingissa aivan niin hyvillä sijoilla kuin joillain muilla mailla, niin uskon, että meillä on hyvä mahdollisuus edetä vähintään neljän parhaan joukkoon”, maajoukkuevalmentaja Mikael Mustonen sanoo.

Kisakenttä on Mustosen mukaan selkeä ja konstailematon puistokenttä. Hän arvioi, että lyöntipelivaiheessa on pystyttävä pelaamaan tasaisesti parin pinnassa, ”Se riittää jatkoon.”

”Pelin henki muuttuu reikäpelissä, sitten on painettava urku auki. Reikäpeli on momentum-laji, se joukkue joka saa hengen päälle, voi tehdä yksittäisessä ottelussa isoja yllätyksiä. Formaattina tämä on hyvä ja mielenkiintoinen”, Mustonen luonnehtii.

Maajoukkueen valmistautuminen on sujunut hyvin ja kaikki pelaajat pääsevät kisaan terveenä.

Maajoukkueen johto ei pyytänyt pelaajia jättämään kuluvalla viikolla pelattuja reikäpelin SM-kisoja väliin, mutta kun samalla viikolla järjestettiin perinteinen viimeistelyleiri, päättyvät pelaajat keskittyä harjoitteluun ja joukkuehengen luomiseen.

Mustosen mukaan päätös on hyvä ja antaa hyvät eväät arvokisaa varten.

”Kisa on pitkä ja henkisesti aika raskas. Oman mausteensa tuo formaatti ja se, että kisassa pitää pystyä olemaan parhaimmillansa loppua kohden”, hän arvioi.

”Naisilla on joukkueessa hyvä henki ja pelaajat pitävät varmasti huolen siitä, että joukkuekaverit saavat itsestään parhaan irti. Joukkuehenki on ollut vahvuus aikaisempina vuosina ja se on sitä nytkin”, Mustonen painottaa.
Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje