26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Suomalaiset jahtaavat kympin kärkeä Bangladeshissa

Janne Kasken kilpailu on Bangladeshissa edennyt nousujohteisesti. Kuva: Petri Timonen.

Molemmat suomalaiset parantelivat tuntuvasti asemiaan Asian Tourin Bangladesh Openissa perjantaina. Kalle Samooja nousi 14 sijaa 13:nneksi ja Janne Kaske 22 pykälää sijalle 21.

Eroa suomalaisten välillä on vain lyönti, Samooja on tuloksessa -6 ja Kaske tuloksessa -5. Kumpikin pelasi kolmannella kierroksella kisan parhaan kierroksensa, Samooja 68 ja Kaske 67 lyöntiä.

”Oli aika unelmastartti tänään! Hyvää lyömistä ja putit uppoilivat. Toisella ysillä on muutama selkeästi vaikeampi väylä, missä vähän sähläsin valitettavasti. Parilla birkulla sain kuitenkin loppukirin käynnistettyä, mutta homma vähän lässähti kun missasin lyhyen birkun ja alle metrisen parin lopussa”, Kaske viestitti.

Onnistuminen oli miehelle tärkeä, sillä kisan kahden ensimmäisen kierroksen aikana paras peli pysytteli vakaasti piilossa.

”Tänään oli ihan eri maailmasta peli. Koitetaan jatkaa huomenna samalla fiiliksellä ja annetaan mahdollisuus huipputulokselle.”

Huomenna päättyvän kisan kärkipaikalla Thaimaan Thitiphan Chuayprakong (-17). Vaikka kärki on kaukana, on suomalaisilla erinomainen mahdollisuus napata kilpailusta jopa top 10 -sija, sillä jaettuun seitsemänteen sijaan Samoojalla on matkaa ainoastaan kaksi ja Kaskellakin vain kolme lyöntiä.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje