16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

St Andrews valmiina British Openiin

Nick Faldo on viimeisin eurooppalainen, joka on voittanut British Openin St Andrews'ssa. © Getty Images

Kun useimmilla on vielä tuoreessa muistissaan viimevuotisen British Openin yllättävät ja dramaattiset käänteet, ollaan jo pian todistamassa uutta Open-tarinaa, jonka tapahtumapaikkana on n. 90 kilometriä Skotlannin pääkaupungin pohjoispuolella sijaitseva St Andrews.

139:nnen British Openin näyttämönä toimiva kenttä ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Legendaarinen Old Course on perustettu vuonna 1552 ja se on maailman vanhin golfkenttä. BO on pelattu St Andrews’ssa kaikkiaan 27 kertaa, joista kaksi edellistä, vuosina 2000 ja 2005 pelatut turnaukset menivät Tiger Woodsin nimiin.

Toisin kuin hyvin saattaisi luulla, eurooppalaiset eivät ole viime vuosisadan alun jälkeen liiemmin juhlineet St Andrews’ssa. Sitten vuoden 1910 Old Coursella on pelattu 16 Openia, joista eurooppalaiset ovat voittaneet kolme. Viimeisin voittaja on Nick Faldo, jonka mestaruudesta on vierähtänyt jo 20 vuotta. Woodsin ensimmäisen ja Faldon voiton välissä Claret Jug -palkintopokaalia kohotteli vuoden 1995 mestari John Daly.

Monet pitävät British Openia golfin epävirallisena MM-turnauksena. Sen himoittu titteli luokin pelaajien keskuuteen niin vahvan latauksen, että kisan käänteet ovat usein moninaiset. Viime heinäkuussa 59-vuotias Tom Watson oli vastoin kaikkia odotuksia kääntää Turnberryssä koko homman itselleen, kunnes jo selvältä näyttänyt voitto kääntyi playoff-tappioksi Stewart Cinkille.

Tom

Tom Watson otti maanantaina tuntumaa Old Coursen väyliin. &copy Getty Images

British Openin palkintopottia on nostettu reilusti tämän vuoden turnaukseen. Kisassa on jaossa yhteensä 4,8 miljoonaa puntaa, tässä on nousua kolmeen edelliseen Openiin verrattuna 600 000 puntaa. Myös voittajan osuus on nyt 100 000 puntaa suurempi kuin kausilla 2007 josta voittaja kuittaa tulevana sunnuntaina 850 000 puntaa 2007-2009: kauden kolmannen major-turnauksen ykkönen kuittaa tulevana sunnuntaina tililleen 850 000 puntaa.

St Andrews’ssa vuonna 1984 voittaneen Seve Ballesteroksen oli alun perin määrä olla mukana torstaina käynnistyvässä turnauksessa, mutta häntä ei nähdä Skotlannissa lääkärinsä suosituksesta. Vuonna 2008 aivokasvaimen vuoksi useassa leikkauksessa ollut Ballesteros on toipunut vaikeasta sairaudestaan hyvin, mutta vahvan latauksen sisältävät tapahtumat saattavat lääkärin mukaan riskeerata liikaa hänen terveyttään.

Myös toinen takavuosien tähtipelaaja Greg Norman on päättänyt jättää St Andrews’n kisan väliin. Hänen paikkansa 156 pelaajan joukkoon lunastaa niin ikään australialainen, Jason Day. Nyt 55-vuotias Norman oli kaksi vuotta sitten Royal Birkdalessa pelatussa British Openissa kahden lyönnin johdossa 54-reiän jälkeen, mutta joutui taipumaan kisan lopputiimellyksessä kolmanneksi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje