16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Scottilla hieno aloitus

Adam Scotti esitti British Openin avauskierroksella jäätävää peliä. © Getty Images

Adam Scott johtaa Lancashiressä käynnistynyttä British Openia ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksellaan 64. Paul Lawrie, Nicolas Colsaerts ja PGA Tourilla viime sunnuntaina John Deere Classicin voittanut Zach Johnson ovat lyönnin päässä australialaisesta.

Scottilla oli torstaina realistiset mahdollisuudet lyödä ensimmäisenä pelaajana major-turnauksessa tulos 62. Hän olisi tarvinnut Royal Lytham & St. Annesin viimeisellä reiällä birdien, mutta vasemmalle raffiin painunut avaus toi mutkia matkaan: lähestyminen tuhdista heinästä jäi lyhyeksi eikä chippikään ollut erityisen hyvä. Reikätuloksena bogi, mutta kokonaisuudessaan upea aloitus turnaukselle.

”Olen erittäin tyytyväinen. Hienoa että osasin hyödyntää tuulettomat olosuhteet”, Scott sanoi. ”Yllättävää, mutta miellyttävää että pystyin pelaamaan näin jämäkästi. Minulla on ollut tänä vuonna major-kisoissa vaikeuksia ensimmäisellä kierroksella. Päämääräni oli nimenomaan ehjä avauskierros.”

Scott sanoi olleensa tietoinen ennätysmahdollisuudestaan, hän katsoi tämän myös vieneen keskittymistä pois olennaisesta: ”Tuloksen ajattelu etukäteen on juuri sitä mitä ei pitäisi ikinä ajatella. 17:llä luulin jo unohtaneeni sen, mutta valitettavasti tuhlasin viimeisellä yhden lyönnin.”

Vuoden 1999 British Open -voittajan Paul Lawrien loistava vire jatkuu. Hän teki torstaina kuusi birdietä ja yhden bogin: ”Hieno aloitus. Toivottavasti tahti pysyy samanlaisena, vielä on pitkä matka kuljettavana.”

Mastersin viisi vuotta sitten voittanut Zach Johnson käväisi 16 reiän jälkeen tilanteessa kuusi alle, mutta seuraavalla tullut bogi jätti hänet niukasti Scottin taakse: ”Pelasin hyvin. Mutta se oli vasta yksi päivä. Aion ottaa jatkossa mukaan positiivisia fiiliksiä viime viikolta”, Johnson viittasi Illinois’sa ottamaansa voittoon.

Nicolas Colsaertsin kohokohta ol kakkosreiän eagle, jota seurasi välittömäst bogi. Muita virheisiin neljä birdietä tehnyt belgialainen ei kierroksellaan sortunut.

<a href=Tiger Woods aikoo putata jatkossa hieman kovempaa. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/07/12072000183924.jpg" width="505">

Tiger Woods aikoo putata jatkossa hieman kovempaa. &copy Getty Images

Kaikista hurjin alku oli Tiger Woodsilla (67) joka siirtyi seitsemän reiän jälkeen jo tilanteeseen neljä alle. Sisääntulossa Tigerilla oli kuitenkin vaikeuksia. Sen hän pelasi yhden yli, joskin eroa Scottiin on nopeasti saavutettavat kolme lyöntiä.

”Peli kulki tänään ja löin palloa todella hyvin. Ei ollut kaukana, etten olisi upottanut muutaman putin enemmän. Jokainen putti lähti sitä linjaa pitkin, minne halusinkin. Minun on putattava jatkossa vain vähän kovempaa”, Woods sanoi.

British Openin avauskierroksella ei ollut liiemmin sijaa yllättäjille, Japanin Toshinori Mutoa lukuun ottamatta. Top 10:ssä on peräti seitsemän major-voittajaa, joista Woods, Graeme McDowell, Ernie Els, Bubba Watson ja Rory McIlroy jakavat kuudetta sijaa.

Kisan viimevuotista voittoa puolustava Darren Clarke ei onnistunut torstaina, Tulos 76 jätti hänelle paljon tekemistä cutin selvittämistä ajatellen.

”Olen totaalisen pettynyt itseeni pelattuani kuusi yli. Pelasin huonosti ja puttasin vielä huonommin. Se oli odottamatonta, sillä harjoitellessani löin palloa todella hyvin”, pohjoisirlantilainen harmitteli.

Jo 62-vuotias Tom Watson pelasi kelpo tuloksen 71, mutta ei ollut täysin tyytyväinen: ”Kaiken kaikkiaan se oli hyvä kierros. Mutta bogit 16:lla ja 18:lla eivät jättäneet hyvää makua suuhun. Löin kolme kamalaa lyöntiä ja niistä jokainen maksoi bogin. Ne lyönnit todella turhauttavat minua”, Watson manasi.

Lythamiin ennustetaan myös kahdelle seuraavalle päivälle ihanteellisia olosuhteita. Sunnuntaiksi on luvassa hieman sadetta ja voimistuvaa tuulta.

Nelonen Pro 2 -kanava lähettää British Openista suoria lähetyksiä päivittäin. Lähetys alkaa perjantaina klo 11, lauantaina klo 12 ja sunnuntaina klo 13. Selostuksesta vastaavat Teemu Tyry ja Nikke Tyry. Kommentaattorina toimii Timo Rauhala. Viasat Golf -kanava näyttää turnauksen englanninkielisellä selostuksella samoina aikoina.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje