16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Salmiselle ja Pulkkaselle lentävät lähdöt

Tuomas Salminen onnistui Erkko Trophyn avauspäivänä erinomaisesti.

Suomen amatöörien maajoukkuemiehet lähtivät kentälle miesten lähdöistä ensimmäisissä ryhmissä. Tuomas Salminen, Tapio Pulkkanen ja Miro Veijalainen muodostavat myös Suomen ykkösjoukkueen kilpailun sisällä käytävässä Nations Cupissa, jossa kaksi parasta tulosta kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta noteerataan. Salminen siirtyi heti kättelyssä kilpailun kärkeen pelattuaan ensimmäiset yhdeksän reikää kolme alle parin. Takaysin kohokohta oli 12:lla väylällä tullut eagle. Kovassa puttivireessä ollut 20-vuotias lopetti kierroksensa birdiellä saaden kasaan komean yhteistuloksen 64 (-7). Pulkkasen hyvää peliä osattiin odottaa. Kotkalaisella ykkösamatöörillämme on saavutuksissa Erkko Trophyn hopea- ja pronssimitalit. Mitalien kirkastus mielessä matkaan lähtenyt Pulkkanen pelasi loistavasti vahvuuksillaan. ”Eipä siellä mitään kovin kummallista tänään tapahtunut. Sain lyötyä palloa erittäin hyvin tänään, joka johti loistavaan kierrokseen. Talin kentällä pitää olla ajoittain tarkkana, joten löin muutamia avauksia vain puukolmosella”, voitonnälkäinen Pulkkanen sanoi. Kovatasoisessa miesten avauskierroksessa kolmenneksi parhaan tuloksen pelasi päivän positiivinen yllättäjä Miki Kuronen. Nurmijärveäläinen ei tehnyt kierroksellaan yhtään bogeyta ja viiden birdien siivittämä 66 (-5) oli maajoukkuemiesten jälkeen paras noteeraus. Neljättä sijaa tuloksella 68 (-3) jakavat Vuosaaren Linus Väisänen ja paras ulkomaalainen Australian Jordan Cooper. Talin kentän kova tulostaso erityisesti miehissä johtui sateen pehmittämistä viheriöistä. Epävakaissa olosuhteissa käynnistynyt ensimmäinen kierros laittoi hetkittäin myös pelaajien sadevarusteet kovalle koetukselle. Kilpailu jatkuu perjantaina ensimmäisten ryhmien osalta kello 8.00. Salmisen ja Pulkkasen ryhmät lähtevät toiselle kierrokselleen 12.20 ja 12.30 Helsingin Golfklubin kentällä.

Noora

Noora Tamminen on lyönnin päässä kärjestä.

Naisten kilpailussa Minna Vuorenpää pelasi kärkeen yhdessä tanskalaisen Jinjira Rasmussenin kanssa tuloksella 69 (-2). ”Tykkään Talin kentästä todella paljon. Tänään kenttä oli aika pitkä, sillä liput oli pääsääntöisesti greenien takaosissa. Onnistuin välttämään myös suurimmat virheet ja muutamien hyvien puttien jälkeen tässä on lopputulos”, hämeenlinnalainen Vuorenpää kertoi. Samassa tuloksessa Vuorenpään kanssa oleva Rasmussen oli pelaamassa virheetöntä kierrosta, kunnes päivän ainoa bogey syntyi 16:lle reiälle. Tasaisen avauspäivän jälkeen kolmannelta sijalta löytyy erittäin vahvan kauden pelannut Tammer Golfin Noora Tamminen. Tamperelainen sijoittui henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa viidenneksi, joten Erkko Trophyn menestys ei tulisi yllätyksenä. Tammisen ensimmäinen kierros sujui 70:llä (-1) lyönnillä ja hän on vain lyönnin kärkikaksikkoa perässä. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje