26.10.–2.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][4]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ryder Cup

Ryder Cup käynnistyy perjantaina todellisella unelmaottelulla

Sergio Garcia ja Jon Rahm pääsevät lyömään samaa palloa. Kuva Getty Images

Huilivuorossa olevat eurooppalaiset pääsevät pelaamaan iltapäivän fourball-kierroksella.

Sergio Garcia ja Jon Rahm vastaan Jordan Spieth ja Justin Thomas. Ryder Cupin kaikkien aikojen pistelinko ja maailman tämän vuoden paras pelaaja vastaan Yhdysvaltain tähtiduo, johon kohdistuu pitkäaikaisena Ryder Cup -kaksikkona hurjat odotukset

Siinä on todellinen unelmien avausottelu, joka käynnistää historian 43:nnen Ryder Cupin perjantaina klo 15:05 Suomen aikaa. Pelimuotona avauskierroksella on foursome, jossa pari lyö samaa palloa vuorotellen.

Sergio Garcia on nimensä jo Ryder Cup -historiaan lähtemättömästi kirjoittanut. Edellisessä vuoden 2018 Ryder Cupissa Pariisissa Garcia voitti neljästä ottelustaan kolme ja nousi kaikkien aikojen tilastoykköseksi. Yhdeksässä jo pelaamassaan Ryder Cupissa hän on ollut mukana tuomassa Euroopalle yhteensä 25,5 pistettä. Se sattuu olemaan täsmälleen sama määrä, kuin koko Yhdysvaltain tusinan tähänastinen pistesaalis.

Jon Rahm on pelannut elämänsä kauden, noussut maailmanlistan ykköseksi ja major-voittajien kerhoon vietyään nimiinsä kesäkuussa pelatun U.S. Openin. Rahmia pidetään kenties tämän hetken kokonaisvaltaisimpana pelaajana. Ikää amatöörikentiltä rakettimaisen nousun ammattilaisgolfin huipulle tehneellä Rahmilla on vasta 26 vuotta.

Vaikka espanjalaiskaksikko on lähes eri sukupolven pelaajia, Garcia on Rahmia vajaat 15 vuotta vanhempi, heissä on helppo nähdä Ryder Cupin historian menestyksekkäimpiin pareihin kuuluvan Seven ja Ollien, Severiano Ballesteroksen ja José-Maria Olazábalin, uusi tuleminen. Jos Garcia ja Rahm kukistavat Spiethin ja Thomasin avauskierroksella, kapteeni Padraig Harrington tuskin heitä enää ottelun aikana erottaa.

Justin Thomas ja Jordan Spieth olivat Yhdysvaltain syömähammas jo edellisessä ottelussa Pariisissa. He pelasivat yhdessä kaikki neljä nelinpelikierrosta, voittivat kolmesti ja kärsivät tappion vain Euroopan voittamattomalle Moliwoodille, Francesco Molinarin ja Tommy Fleetwoodin muodostamalle nyrkille, joka jyräsi neljään nelinpelivoittoon.

Thomasista ja Spiethistä odotetaan Yhdysvalloille pitkäkestoista luottoparia, amerikkalaisten vastinetta Sevelle ja Ollielle. Justin ja Jordan. 28-vuotiaina heillä on oletettavasti edessään vielä monta yhteistä Ryder Cupia. Thomas ja Spieth ovat myös se pari, joka voitosta voittoon edetessään voi sytyttää sekä kotijoukkueen että kotiyleisön Euroopan kaatavaan hurmokseen.

Hämmennystä avauskierroksen ottelupareissa on aiheuttanut se, että kun parit julkistettiin, viimeisessä ryhmässä Euroopan parina oli Rory McIlroy ja Ian Poulter. Tällä hetkellä Ryder Cupin virallinen live scoring -palvelu kuitenkin näyttää, että McIlroyn parina olisi Poulterin sijaan Shane Lowry. Joko kyseessä on virhe verkkosivuilla tai sitten McIlroyn pari on vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä vaihtunut.

Avauskierroksen otteluparit

(lähtöajat Suomen aikaa)

15:05 Justin Thomas & Jordan Spieth vs. Sergio Garcia & Jon Rahm
15:21 Dustin Johnson & Collin Morikawa vs. Paul Casey & Viktor Hovland
15:37 Brooks Koepka & Daniel Berger vs. Lee Westwood & Matthew Fitzpatrick
15:53 Patrick Cantlay & Xander Schauffele vs. Rory McIlroy & Ian Poulter (tai Shane Lowry)

Huilivuorossa

Yhdysvallat: Bryson DeChambeau, Tony Finau, Harris English ja Scottie Scheffler
Eurooppa: Tyrrell Hatton, Tommy Fleetwood, Bernd Wiesberger ja Shane Lowry (tai Ian Poulter)

Padraig Harrington on jo ilmoittanut, että kaikki aamupäivällä huilivuorossa olevat eurooppalaiset pääsevät pelaamaan iltapäivän fourball-kierroksella, joka käynnistyy Suomen aikaa klo 20:10.

Lue seuraavaksi: Tiedätkö, mitä Ryder Cupissa toistuvasti esiin nouseva luku 164 tarkoittaa?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje